Mario & Luigi: Dream Team Bros

Vaikka olen tasoloikkafriikki että on pakko päästä pelaamaan tasoloikkapelejä jotta ei kasvaisi mun pelinälkä, niin tässäkin välissä on pakko pitää taukoa tasoloikkapeleistä ja pelata muita pelejä eri genreiltä.

Tässä välissä sanon että roolipelit eivät ole kiinnostaneet minua, joten Final Fantasy -peleistä on minulle turha puhua, koska nuo pelit ovat niin monimutkaisia että saatan turhautua helposti että mikä asia tekee jotain.

Jos tähän voisin sanoa, että Nintendon RPG -pelit ovat jotenkin semmoisia että niihin tulee käytettyä aikaa jos ne onnistuu vetäämään minut sisään.

Tästä asiasta tulee mieleen että tuli pelattua ensimmäistä Mario & Luigi -peliä GBA:lla, ja se oli jotenkin mielenkiintoinen kokemus, vaikka kun olin vielä nuorempi niin nuo autopelit olivat vieläkin mun kiinnostuksen kohde.

Jos me päästään itse peliin, niin juonellisesti se menee siten, että Peach ja muut on kutsuttu Pi'illo Islandiin ihmettelemään että miten nukkuminen onnistuu siellä päin. Mutta kun Peach joutuu kidnapatuksi Antasman johdosta, niin Mario ja Luigi lähtevät pelastusretkelle. Juonen kannalta tämä on erittäin monimutkainen, mutta en lähde spoilailemaan mitään tässä arvostelussa, koska tämä peli on pakko kokea itse.

Pelattavuuden osalta tämä peli toimii kuin unelma. Kun sitä ohjastetaan ylämaailmassa, niin sitten se pelaa ihan kuin joku 3D-tasoloikka peli että sitä hypitään tasanteelta toiselle, ja kun vihulaiseen osutaan niin sitten peli vaihtaa taisteluruutuun jossa piestään vihulaisista p**kat ulos. Strategialla on suurin merkitys taistelussa, koska täytyy ajoittaa oikein hypyt ja vasaroilla lyömiset. Jos taisteluissa mokaa liian usein niin saattaa Game Over -ruutu tulla aika tutuksi kuten sitä tapahtui minulle ties kuinka monta kertaa. No, helpotusta sitä voidaan antaa Easy Moden kautta, jolloin iskut ovat voimakkaampia ja päähahmot ottavat myös vähemmän vahinkoa jos sitä mokailee.

Myös tässä pelissä on taisteluita että massiivinen Dreamy Luigi taistelee isoja pomoja vastaan, ja tässä käytetään kosketusnäytön toimintoja komentojen tekemiseen. Onneksi näiden taistelujen kanssa on otettu mukaan myös vasenkätiset, mikä on mielestäni hyvä juttu koska olisi väärin jos oikeakätiset kuten minä saisivat ainoastaan pelata tätä peliä.

Myös unimaailmoja pääsee tutkiskelemaan, ja sinne kun menee sisälle, niin peli muuttuu sivuttain vieriväksi tasoloikaksi, ja kun sitä ollaan täällä, niin Dreamy Luigi astuu mukaan, ja myös taistelut muuttuvat täällä päin mielenkiintoiseksi.

Taistelut Dreamy Luigin kanssa on varmaan tämän pelin parasta antia, mutta näitä pystyy käyttämään ainoastaan unimaailmoissa, ja siellä meno voi välillä käydä aika hullunkuriseksi kun sitä saa käyttää Luiginoideja vasaran tekoon ja myös sitä että Luiginoideja ajetaan yli kun vieritetään palloa kohti vihollisia.

Grafiikoiden osalta 2D ja 3D yhdistelmä jotenkin toimii, vaikka olen nähnyt parempia Nintendo 3DS -pelejä, mutta värikäs ulkoasu miellyttää silmiä.

Musiikkien osalta olin yllättynyt että tämän pelin soundtrack oli parempi kuin arvuuttelin ensiksi, ja äänieffektit olivat myös vakuuttavaa tasoa.

Minulla kesti ainakin jotain 20 tuntia jotta pääsisin näkemään loppuratkaisun, ja tämän seikkailun jälkeen avautuu Hard Mode joka tarkoittaa sitä että esineitä ei voi kantaa kovin paljoa ja kun Game Over -ruutu tulee, niin sitten joutuu aloittamaan viimeisen tallennuspisteen luota. Myös jukeboksi avautuu pelin läpäisemisen yhteydessä, joten on jo ihmeellistä että voi kuunnella tämän pelin soundtrackiä kun pelin pääsee läpi.

Tämä arvostelu alkoi venyä ihan liian pitkäksi että on nyt pakko lopettaa tähän. Vaikka en näe tässä pelissä turhan paljon vikoja, mutta onhan tämä sentään viihdyttävä peli. Vaikka minulla oli vaikeuksia ajoittaa hyökkäyksiä, mutta kyllä tästä pelistä sain puristettua iloa ja hupia ulos.