Suomi
JäSENARVIO

Darksiders II

Kirjoittaja: Hobbix   2013-08-11

Pelaaminen ei ollut samanlaista kuin ensimmäisessä, verisyys oli vähentynyt huomattavasti ja tilalle lisätty enemmän jännistystä sekä äkkinäisiä säikäyttäviä käänteitä.
Kakkosessa ykköseen verrattuna on paljon parempi mahdollisuus saada erilaisia ja parempia aseita sekä suojaavempia asusteita, ykkösessähän ei ollut kuin yksi asuste ja välillä vaihtuva miekka.
Pelissä uutta oli myös piilotetut esineet ja keräiltävät esineet, mitkä oli osakseen todella mielenkiintoisia, mutta rasittavia, koska niitä kaikkia ei jaksanut etsiä ja piiloja oli miljoona (kakkosessa on myös PALJON enemmän kenttiä ja tilaa, mikä oli muuten mahtavaa paitsi nämä tavarat sitten..)

Pelissä oli ihan mielenkiintoinen juoni, keskustelut eivät olleet niin mielenkiintoisia kuin ensimmäisessä, mikä teki niiden katsomisesta tylsää (onneksi pystyi skippaamaan)

Pelaamisesta vielä, erilaiset attakit ei onnistuneet niin helposti kuin kuvitteli liian ison valikoiman takia, kehitys jäi kesken jollei kaikkea tehnyt täydellisesti (kukapa jaksais tehdä kaiken aina?) Ärsyttävintä koko pelissä oli Samaelin bugi, uskon että tosi monella on mennyt hermot tämän kanssa, sillä ongelmaa ei saa korjattua kuin vasta netistä etsimällä tai yrittämällä miljoona kertaa samaa kohtaa, missä hermot menee vähemmästäkin.

Olisin antanut 9 jos ei olisi ollut bugia ja 10 jos kehitys olisi voinut jatkua jotenkin juonen mukana ja ei olisi tarvinnut etsiä jokaista pientä tilpehööriä pitkin tartereita. Olisi myös plussaa vaihtaa jännitys yms. säikyttelyt verisyyteen.
Jatkoa kiitos tälle pelille vielä!

Keskiarvo: 8/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10