L.A. Noire

L.A. Noire sijoittuu nimensä mukaisesti Los Angelesiin ja tarkemmin sanottuna 1940-luvun loppuun. Cole Phelps on toisen maailmansodan veteraani, joka ottaa pestin paikallisen poliisin palveluksessa. Ajan kuluessa kunnianhimoinen Phelps kohoaa arvoasteikossa, mikä näkyy pelissä työtehtävien muuttumisena. Esitellyssä demossa päähenkilön sotakokemuksiin ei viitattu kuin lyhyenä taustamainintana. Olettaisin kuitenkin, että sodan vaikutukset tulevat esiin tarinassa jollakin tavalla.

Pelin rakenne on varsin erilainen verrattuna siihen, mitä Rockstarin peleiltä on yleensä totuttu odottamaan. Alue on vaikuttavan kokoinen ja täysin avoin, mutta silti kyseessä ei ole perinteinen hiekkalaatikkopeli. L.A. Noire on erittäin tarinavetoinen kokemus, mikä tarkoittaa käytännössä varsin lineaarista pelaamista. Kerronta on jaettu rikoksiin, joita selvittämällä tarina etenee. Mieleeni jäivät ainakin liikennerikkomuksiin, murhiin ja tuhopolttoihin liittyviä tehtäviä. Kaikki aloittavat samasta pisteestä ja päätyvät samaan loppuratkaisuun, mutta tapa jolla maaliin päästään, voi olla hyvinkin vaihteleva. Yhden tehtävän suorittaminen kestää tunnin verran, mutta aika tietenkin vaihtelee eri toimeksiantojen kesken. Avoin maailma mahdollistaa GTA-tyylisen sikailun, mutta se vaikuttaa tehtävästä saatavaan arvosanaan. Missioihin voi myöhemmin palata uudestaan, mikäli haluaa hioa suoritustaan.

L.A. Noire ei vaikuta haasteelliselta peliltä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tekijöiden tarkoituksena on kuljettaa tarinaa eteenpäin eikä jumituttaa pelaajaa samassa paikassa pitkiä aikoja. Pelaaminen on poikkeuksellisen hidastempoista tuoden mieleen vanhan ajan seikkailupelit. Ensin tutkitaan huolellisesti rikospaikka johtolankoja keräillen. Taustalla soiva musiikki kertoo, että vielä on vihjeitä löydettäväksi. Mikäli lähellä on jotain mielenkiintoista, ohjain värähtää ja kaksi pianolla soitettua nuottia kiinnittää pelaajan huomion. Tästä seuraa se, että eteneminen on varsin helppoa. Vihjeen löytämistä tärkeämpää on kuitenkin se, mitä päättelee saamastaan johtolangasta.

Rikospaikalta löytyy aina vihjeitä siitä, mihin suuntaan tutkinnassa kannattaa edetä. Pelaaja saa itse päättää, missä järjestyksessä lähtee vihjeitä seuraamaan. Avoimen maailman vuoksi L.A. Noiressa ajetaan paljon erilaisilla autoilla (ja vain autoilla). Kuljettamisen voi antaa mukana kulkevan tekoälykaverin tehtäväksi, mikä tarkoittaa pelin sisäistä pikamatkustusmahdollisuutta. Tosin tällöin monet mielenkiintoiset nähtävyydet jäävät tutkimatta.

Tehtävissä eteneminen edellyttää useiden epäiltyjen kuulustelua. Pelaaja voi halutessaan joko uskoa saamansa vastauksen, epäillä sitä tai väittää sitä valheeksi. Palturiväitteen tueksi on kuitenkin kyettävä esittämään todisteita, joten ennen kuulustelun aloittamista rikospaikka on syytä tutkia huolella ja ennen kaikkea miettiä, mihin suuntaan näyttö viittaa. Pelkän tiedollisen pohdinnan lisäksi pelaajan kannattaa seurata kuulusteltavan kehonkieltä ja ennen kaikkea muutoksia ilmeissä. Hidastempoisissa haastatteluissa pääsee eteenpäin myös nappeja hakkaamalla, mutta silloin menettää paljon L.A. Noiren viehätyksestä.

Pelin merkittävin teknologinen lisä on uuden MotionScanin käyttäminen kasvojen mallintamisessa. Näyttelijän eleet ja ilmeet tallentuvat häiritsevän yksityiskohtaisesti ja elävästi peliin. Tämän ansiosta kuulusteltavan naamataulun tarkkailemisesta on oikeasti hyötyä. Muutaman pelihahmon kasvot eivät toimineet täysin yhteen kehonkielen kanssa, mikä näytti hieman kummalliselta. Tämä ei kuitenkaan ole teknologian vaan näyttelijäsuorituksen vika. Veikkaan vahvasti, että lähivuosina yhä useammat pelit tulevat käyttämään MotionScan-teknologiaa.

Tehtäviä suorittamalla Cole Phelpsille kertyy kokemuspisteitä, joilla saa käyttöönsä intuitiopisteitä. Järjestelmän käyttäminen toimii kuin TV:n Haluatko miljonääriksi? Peli antaa erilaisia vihjeitä ja apukeinoja käsillä olevan "keissin" ratkaisemiseksi. Intuitiopisteitä ei ylimäärin jaeta, joten niiden käyttäminen on syytä pitää maltillisena.

Rockstarin peleissä ohjaus on tavannut olla jonkinlainen ongelma, ja sama pätee myös L.A. Noireen. Cole Phelpsin ohjaaminen on varsin hidasta ja kankeaa. Toisaalta testiversion verkkaisuuden ja tarinavetoisuuden ansiosta kankeus ei missään vaiheessa noussut häiritseväksi. Ohjauksen jäykkyyttä ei silti voi olla huomaamatta.

Graafisesti LA Noire on tuttua Rockstar-laatua. Toisin sanoen jälki on pätevää, mutta ei missään nimessä maailman parasta. Säätila muuttuu pelin aikana, mutta ilmeisesti vaihtelut ovat sidoksissa tarinaan Mafia II:n tyyliin eivätkä tilanteista riippumattomia Red Dead Redemptionin malliin. Bugeja tuli vastaan useita, joista häiritsevin oli mukana kulkevan tekoälykaverin juuttuminen seiniin ja puistonpenkkeihin. Tekniset ongelmat eivät ole koskaan vähentäneet Rockstarin peleistä nauttimista enkä usko, että L.A. Noire tulee olemaan poikkeus.

Äänimaailma on tehty kaikin puolin ammattitaitoisesti. Kaupunki tuntui aidosti elävältä autoineen kaikkineen. Harmillisesti muista Rockstarin peleistä poiketen erillisiä radiokanavia ei ole. Vastineeksi peliin on sävelletty kokonaan oma musiikkiraita.

L.A. Noire on hyvin erilainen peli verrattuna siihen, mitä Rockstarilta on yleensä totuttu odottamaan. Hidastempoisuutensa ja tarinavetoisuutensa vuoksi rikoseepos tuo mieleen vanhan ajan seikkailupelit. Kohderyhmäksi on selvästi ajateltu niitä aikuisia, jotka etsivät vaihtelua tänä nopeatempoisten räiskintöjen luvattuna aikana. L.A. Noirella on kaikki edellytykset olla aidosti valtavirrasta poikkeava ja laadukas videopeli. Toukokuun 20. päivä selviää viimein, tavoittaako Team Bondin ja Rockstar Gamesin yhteistyö luvatut tulokset.