Suomi
Gamereactor
ennakot
Gran Turismo Sport

Gran Turismo Sport

Sonyn ajosimulaattori kurvaa ensi syksynä ensi kertaa Playstation 4:lle. Koetimme pelin nimikkomoodia, joka lupaa kunnon kilpa-autoilua pelkän koeajelun sijaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Perfektionistisen Kazunori Yamauchin luotsaama Gran Turismo -sarja ei ole ollut viime vuosina parhaimmassa vedossaan. Sarja on kärsinyt pitkittyvistä kehityskaarista muun muassa graafisten vaatimusten kasvaessa. Hitaan kehitystahdin seurauksena uudemmat haastajat ovat ajaneet GT:stä monella tavalla ohi, tarjoten esimerkiksi tasaisempaa laatua, eloisampia kilpailuja ja pidemmälle vietyä fysiikanmallinnusta.

Gran Turismo Sport
Uudessa Sport-moodissa kilpaillaan maineesta ja kunniasta. Televisiomaisen presentaation ansiosta e-urheilua kelpaa myös katsella.

Aivan menneeseen sarja ei kuitenkaan missään vaiheessa jumiutunut. Siitä kertoo uraauurtava Gran Turismo Academy, eräänlainen verkossa pelattu karsintakilpailu, josta koulittiin uusia nimiä oikeiden kilpa-autojen rattiin.

Tuo hiukan e-sportsilta haiskahtava kilpailullisuus on muotoutumassa nyt myös Gran Turismo Sportin selkärangaksi ja kenties koukuttavimmaksi ominaisuudeksi. Ei olekaan ihme, että peli on nimetty uuden Sport-moodinsa mukaan.

Tämä on mainos:

Pelimuoto seuraa GT Academyn viitoittamaa tietä, mutta nostaa panokset seuraavalle tasolle. Polyphony Digital ja Sony ovat sopineet autourheilun kattojärjestön FIA:n kanssa, että GT Sport ratifioidaan virtuaaliautourheilun viralliseksi välineeksi. Tämä tietänee sitä, että parhaat ajajat noteerataan vuoden lopuksi FIA:n gaalassa tähtikuljettajien rinnalla.

Pelaajat pääsevät edustamaan maataan virtuaalisissa kilpailuissa, joita ajetaan läpi vuoden. Kilpailujen lopullisesta järjestyksestä ei vielä ole selvyyttä, mutta lehdistölle avatussa betassa kilpailut vaihtuivat päivittäin ja sijoittuivat esimerkiksi Brands Hatchin ja Nordschleifen radoille.

Gran Turismo SportGran Turismo Sport
Valmiista pelistä löytyy 19 rata-aluetta, joista lohkeaa yhteensä 27 rataa. Vaihtelua on luvassa perinteisiltä kilparadoilta Tokioon sekä fiktiivisille ralliradoille.

Sport-moodi kysyy omistautumista, koska kilpailut alkavat aina ennalta määrättyinä kellonaikoina eikä muita vastaan pääse ajamaan milloin vain. Toisaalta odottelun myötä kilpailuissa on myös tavallista suurempaa tapahtuman tuntua. Järjestelmä kannustaa harjoittelemaan ensin kelloa vastaan, ettei kisassa kompastuisi huonoon ratatuntemukseen. Juuri niin kuin oikeatkin ajajat tekevät.

Tämä on mainos:

Miten laadukkaita kisoja GT Sportissa sitten lopulta ajetaan, jää nähtäväksi. Peli palkitsee siististä ajosta mainepisteillä (ja vastaavasti sakottaa toikkaroinnista), mutta kunnollisen vauriomallinnuksen puuttuessa - ainakin tässä vaiheessa - rohkeimmat näkyvät silti nojailevan kaiteisiin tai änkevän mutkiin, vaikka tilaa ei ole. Se on sääli, sillä motivaatio harjoitella ja ajaa tarkasti latistuu nopeasti, jos sääntöjä ei noudateta.

Peliin on toki luvassa myös perinteisempiä moodeja, kuten uratila, mutta ne eivät ole beta-versiossa pelattavissa. Siksi tekoälystä on turha sanoa tässä yhtään mitään.

Gran Turismo tekee vasta nyt debyyttinsä Playstation 4:llä. Ulkokuori on uuden alustan myötä parempi kuin koskaan, mutta pelin habitus ei ole suuresti muuttunut aiemmista osista. Esimerkiksi kursoripohjainen käyttöliittymä on vanhaa perua, ja hissimusiikki raikaa. Toisaalta peligrafiikka on tyylikästä. Vivahteikkuutta ja syvyyttä on saatu merkittävästi lisää, povaten jopa tämän hetken realistisimman näköistä ajosimulaattoria. Ruudunpäivitysnopeus pysyy lähes lukittuna 60 kuvan sekuntitahdissa.

Myös pelattavuuteen on tehty muutamia harkittuja muutoksia. Eräs kantava ajatus on, ettei ajamisen sinänsä tulisi olla vaikeaa. Kuka tahansa osaa ajaa. Vaikeaa on ajaa tasaisen nopeasti, viilaten kierrosaikoja aina kymmenyksillä tai sadasosilla paremmiksi.

Linjaus ei näy vain ajofysiikassa, vaan myös siinä millaisia apuja pelaajalle tarjotaan. Esimerkiksi genren vakioksi muotoutunut, väriä vaihtava ajolinja on korvattu harvalukuisilla ilmassa leijuvilla kolmioilla, jotka eivät vie yhtä paljon huomiota varsinaiselta radalta. Muutos tuntuu siltä kuin Polyphony ei pitäisi pelaajaa kädestä, vaan kannustaisi hienovaraisin elein jokaista opettelemaan omat ajolinjansa. Se on kilpailullisuuden huomioon ottaen hyvä asia.

Gran Turismo Sport
18-henkisessä verkkopelissä saattaa pelti kolista, mutta pelin pyrkimyksenä on tukea laadukasta kilpailua palkitsemalla paitsi vauhdista myös linjakkaasta, muut huomioivasta ajotyylistä.

Päivitetty fysiikkamoottori on aiempaa hienojakoisempi ja toimii mahtavasti etenkin erikoistuneemmissa kilpureissa, joiden ajaminen on koukuttavan hauskaa. Pureva tuntuma saa yrittämään "vielä yhden kerran", koska omat virheet on helppo paikallistaa. Pehmeästi jousitetut ja hitaammat autot kärsivät edelleen hieman leijuvasta fiiliksestä, mutta toki tämä liittyy myös autojen yksilöllisiin eroihin, joita peli haluaa korostaa. Toiset autot on rakennettu radalle, toiset ei.

Autojen määrässä GT Sport poikkeaa kaikkein selkeimmin aiemmasta. Lukemattomat kauppakassit ja muinaisrassit ovat jäämässä valikoiman ulkopuolelle, ja monisatapäisen autokatalogin sijaan pelaajien kannattaa valmistautua selvästi suppeampaan, noin 140 auton välikoimaan. Esimerkiksi Forza Motorsport 7 kiihdyttää autojen määrässä kauas edelle. Autourheilun tunnetuimmat merkit Ferrarista McLareniin ja Subarusta Mitsubishiin ovat kuitenkin Turismossa mukana, ja vähempi automäärä antaa tekijöille myös mahdollisuuden panostaa kaikkiin autoihin tasaisella laadulla.

Pidän pelkästään positiivisena, että Polyphony on jalostamassa säyseää autoilusarjaansa tiiviimmäksi kilpasimulaattoriksi, jonka sydän sykkii e-urheilulle. Jos kaikki kääntyy parhain päin, pelin Sport-moodi voi nousta jopa "konsoleiden iRacingiksi". Se tosin edellyttää, että aktiiviharrastajat ottavat moodin omakseen ja kilpailujen laatu saadaan pidettyä sekä teknisessä että inhimillisessä mielessä riittävän korkeana.

Muutamaan otteeseen lipsunutta julkaisua tähdätään nyt loppuvuoteen, josta ei paranisi enää myöhästyä; silloin sarja juhlistaa 20-vuotista taivaltaan.

HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä