Suomi
Gamereactor
ennakot
Days Gone

Days Gone

Maailmanlopun jälkeistä menoa on nähty jo vuosia, mutta Days Gone lisää mukaan jotain uutta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Sonyn esitellessä ensimmäisen kerran Days Gonea vaikutuksen teki suuri määrä zombeja, joita pelissä kutsutaan freakereiksi. Days Gone vaikutti The Last of Usin ja Rise of the Tomb Raiderin yhdistelmältä. Tämän vuoden E3:ssa nähtiin Days Gonesta lisää, ja kuvamateriaalin lisäksi pelin toimivuudestakin tiedetään jo hieman enemmän. Gamereactorin testissä oli tuliterä demopätkä, jolla sai käsityksen Yhdysvaltain keskilännen maisemissa selviytymisestä.

Tarinasta ei toistaiseksi ole kauheasti annettu tietoa. Ensinäkemältä peli vaikuttaa varsin perinteiseltä maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuvalta zombipeliltä, jossa ihmiset tekevät kaikkensa selviytyäkseen uudessa tilanteessa. Eloonjääneet eivät odotetusti tule kauhean hyvin toimeen keskenään, joten odotettavissa on konflikteja niin freakereiden kuin ihmistenkin kanssa.

Testattu demo oli pitkälti se sama jakso, jonka Sony näytti kaikelle kansalle E3-tilaisuudessaan. Gamereactor pääsi näkemään ympäristön vaikutusta pelattavuuteen niin sään kuin vuorokaudenajankin osalta. Esittelyssä oli paksua lumikinosta päivän kääntyessä jo ehtoopuolelle. Tällöin myös freakerit lähtevät liikkeelle. Sään ollessa huono on toisilla ihmisillä hankalampi havaita pelaajaa, joka tietysti vaikuttaa käsillä olevan tehtävän suorittamiseen merkittävästi.

Nähdyn tarinan osalta heppu nimeltä Manny on siepattu, ja päähenkilö Deacon St. John lähtee moottoripyöränsä kanssa häntä etsimään. Days Gonessa on paljon selviytymispelien toimintoja. Esimerkiksi pyörästä voi loppua bensa, jota ei maastosta ihan kaikkialta löydä. Kaksipyöräinen voi myös mennä rikki riippuen siitä, millä tavalla sitä käsittelee. Epäkuntoon mentyä on pyörä toki korjattava. Kulkuvälineen hajoamismahdollisuus pakottaa suunnittelemaan reitin etukäteen huolellisesti. Pelissä on kaiken aikaa tasapaino riskinoton ja siitä saatavan palkinnon välillä.

Tämä on mainos:
Days GoneDays GoneDays GoneDays Gone

Lyhyen ajon jälkeen demossa kohdattiin ihmisiä täynnä oleva leiri kaikkine ansoineen. Nopea silmäily kiikareiden avulla antoi summittaisen mielikuvan siitä, miten seuraavaksi kannattaa edetä. Pitkään ruohikkoon viritettyyn karhunrautaan pystyi houkuttelemaan yhden pahiksen heittämällä kiven lähistölle. Karhunraudan lauettua koko leiri havahtui jotain olevan tekeillä, ja huomion keskittyessä toisaalle avautui tilaisuus väijytykselle. Pitkässä ruohikossa voi hiippailla, ja suorittaa onnistuneita salatappoja.

Days Gonen taistoissa on muutamia asioita, jotka on otettava huomioon. Lyömäaseilla on rajallinen kestävyytensä The Last of Usin malliin. Näin ollen erityisen voimakas ase kannattaa säästää tiukkaan tilanteeseen, eikä uhrata sitä rivivihollisiin. Tuliaseilla ja jalkajousilla saa pahiksia harvennettua matkan päästä. Mainittu jalkajousi on tarkka, mutta hidas ladata eikä ammuksia ole kovinkaan paljoa. Ammuksia ja muita tavaroita voi onneksi nikkaroida selviytymistä helpottaakseen. Rakentelumekaniikka ei täysin vielä selvinnyt, mutta maastosta voi kerätä raaka-aineita tulevaisuuden varalle. Myös moottoripyörää päivitellään, ja prätkä toimii lisäksi mukana kulkevana tarvikevarastona.

Days Gonen pitäisi olla kooltaan suuri peli, jossa on lukuisia avoimia alueita tutkittavaksi. Päätehtävien ohella on odotetusti sivutehtäviä, ja oletettavasti maastoon on piilotettu myös salaisuuksia löydettäväksi. Sää tilanteesta riippuen joko vaikeuttaa tai helpottaa pelaamista, eikä yön ja päivän aiheuttamaa valaistuksen määrän muutosta voi myöskään jättää huomiotta. Kaikki edellä mainittu on otettava huomioon tehtävään lähdettäessä, sillä sekä freakerit että muut ihmiset muuttavat käytöstään sään ja vuorokauden mukaan. Pisteenä iin päällä maastossa pyörii myös infektoituneita freaker-eläimiä.

Tämä on mainos:

Ulkoisesti Days Gone on vaikuttava tekniseltä kannalta. Avoin maailma on yksityiskohtainen ja näyttävä: mieleen jäävät tuulessa heiluvat puut ja veden liike. Säätilat on nekin tehty hienosti aina lumisateesta kallioseinämää alas valuvaan sadeveteen asti. Jos kaikki avoimen maailman elementit lyövät onnistuneesti kättä tarinankerronnan kanssa, saattaa tulossa olla jotain merkittävää vuonna 2018. Toistaiseksi täytyy vain toivoa, ja katsella E3-esitys vielä kerran uusiksi.

Days Gone
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä