Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Cult of Chucky

Cult of Chucky

Kylmäksi jättävä hyvin tehty kauhuelokuva, joka ei ole pelottava.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

80-luvulta asti säännöllisen epäsäännöllisesti jatkunut kauhuelokuvasarja on täällä taas. Lopputuloksesta tulee mieleen lähinnä se, että ammattitaitoinen tekijätiimi on vain halunnut tehdä töitä, eikä muuta ole ollut tarjolla.

HQ

Arvioin aikoinaan Gamereactorille sarjan edellisen elokuvan Curse of Chucky (2013). Tällöin nähtyjen tapahtumien jälkimainingeissa pyörätuolia käyttävä Nica suljettiin mielisairaalaan. Tarkasti vartioituna hän on viimeiset vuodet koettanut oppia, ettei nukke herää eloon murhaamaan ihmisiä. Saatuaan siirron niin sanottuun tavalliseen mielisairaalaan Nicalle tuodaan terapiatarkoituksessa uusi sarjatuotannossa 80-luvulla valmistettu Chucky-nukke. Sitten ihmisiä alkaa kuolla toinen toistaan väkivaltaisemmilla tavoilla, ja kukapa uskoisi nukkea murhaajaksi?

Tarina on kaiken kaikkiaan niin kertakaikkisen väsähtänyt, että oksat pois. Uutuutena on tällä kertaa lähinnä entistäkin brutaalimmat murhat ja se, että nyt Chuckyn henki voi siirtyä useampiin nukkeihin ja ihmisiin yhtä aikaa. Toisin sanoen elokuvasarja muuttuu perinteisestä nukkekauhuilusta kohti Manaajan (1973) kaltaista riivaustarinaa. Kaiken huipuksi loppuratkaisu paljastaa, että koko elokuvan tarkoitus on ollut vain pohjustaa tulevia leffoja samaan sarjaan. Elokuvan tulisi aina toimia itsenäisenä teoksena, eikä suinkaan olla vain ennakkomaistiainen tulevasta.

Täydellisestä ennalta arvattavuudesta ja sanoman puuttumisesta huolimatta Cult of Chucky on kaikin puolin ammattitaitoisesti tehty elokuva. Kuten mainittua tehosteet ovat entistäkin brutaalimpia aiheuttaen katsojassa jo suoranaisia iljetyksen tunteita. Ratkaisun suoranainen seuraus on, ettei Cult of Chuckya voi parhaalla tahdollakaan kutsua pelottavaksi vaan nimenomaan iljettäväksi. Tarina kerrotaan kaikessa tylsyydessään kuitenkin hyvin, rytmitys on toimiva ja kaikki näyttelijät ovat tilanteen tasalla suorituksissaan. Ongelma ei siis ole teknisessä suoriutumisessa tai tuotantoarvoissa yleensä. Pulmana on se, että koko raina tuntuu tehdyn vain siksi, että tekijät ovat tarvinneet töitä. Kaikki intohimo ja halu kertoa tarina loistaa poissaolollaan.

Lisämateriaalit ovat kourallinen 5-10-minuuttisia mainospätkiä, jossa tekijät kertovat projektistaan. Millään tavalla tarpeellista näiden katsauksien katsominen ei ole. Kokonaisuutena Cult of Chucky on hyvin tehty ja tyystin mitäänsanomaton katselukokemus ainakin silloin, jos on sattunut joskus yhdenkin sarjan aiemmista elokuvista katsomaan. Samalla se on osoitus siitä, että tekijätiimi kyllä osaa asiansa: he vain tarvitsisivat myös mielekkään ja merkityksellisen tarinan kerrottavakseen.

Tämä on mainos:
Cult of ChuckyCult of ChuckyCult of ChuckyCult of Chucky
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Cult of Chucky

Cult of Chucky

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kylmäksi jättävä hyvin tehty kauhuelokuva, joka ei ole pelottava.



Ladataan seuraavaa sisältöä