Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Elle

Elle

Epätavallinen ihmissuhdedraama Verhoevenin tyyliin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Paul Verhoevenin nimi herättää monissa varsin toiminnantäytteisiä mielikuvia, aivan syystäkin. Robocopin ja Starship Troopersin ohjaaja oli kuitenkin tunnettu Euroopassa draamoistaan ennen kuin hän karkasi Hollywoodiin paljon ronskimman kuvaston pariin. Nyt Verhoeven vaikuttaa palanneen takaisin vanhoihin kuvioihinsa, mutta kuten Elle todistaa, ei hän aio edelleenkään olla tavanomainen.

HQ

Philippe Djianin kirjaan perustuva Elle kertoo videopelistudiota johtavasta Michèlestä, joka tulee raiskatuksi kotonaan. Elokuva alkaa tästä kohtauksesta, ja siihen myös palataan useita kertoja, joten Elle ei todellakaan sovi kaikille katsojille.

Michèle ei odotuksista huolimatta soita poliisia, koska hänellä on varsin epätavallinen historia näiden kanssa. Hän ei myöskään muutu hermoraunioksi tai omista koko elämäänsä kostolle, joka erottaakin Ellen miltei kaikista muista samasta teemasta ammentavista elokuvista.

Sen sijaan Michèle jatkaa sosiaalista elämäänsä, myös seksisuhteitaan, sekä uusimman Styx-pelin luotsaamista kohti julkaisua. Kyllä, tämä tarkoittaa, että elokuvassa esiintyy fiktiivinen versio Cyanide-studiosta, mutten usko näiden tilojen oikeasti olevan aivan yhtä edustavia. Sanottakoon myös, ettei yksikään amerikkalainen studio olisi varmasti suostunut lyömään omaa peliään näin keskeiseen osaan raiskauksesta kertovaa elokuvaa.

Elle uhmaa genremääritelmiä. Ytimeltään se on toki draama, mutta siinä on myös odottamatonta komediaa sekä ranskalaisille tyypillistä ihmissuhdesatiiria. Se on myös trilleri, mutta se ei kunnioita genren konventioita. Verhoeven on julkisesti sanonut halunneensa tehdä genrettömän elokuvan, ja tässä hän on myös onnistunut, ainakin osittain.

Tämä on mainos:

Tämä tekee Ellestä vaikean analysoitavan, mutta se on yksinomaan positiivista. Elle on tiheäsyistä elokuvaa, jossa yhdistyvät Verhoevenin pitkä kokemus ohjaajana sekä pääosassa esiintyvän Isabelle Huppertin vieläkin vaikuttavampi ammattitaito näyttelijänä. Yli 110 elokuvan veteraani pokkasikin Ellestä toisen parhaan näyttelijättären César-palkintonsa, ja hyvästä syystä.

Elokuvan sisältö tulee takuulla jakamaan yleisöä, koska sen voi yhtäältä nähdä kertovan vahvan naisen itsellisistä valinnoista, mutta toisaalta Michèlen hahmossa on jopa patologisia piirteitä, jotka syövät tältä pohjaa. Yksimielisyys löytynee kuitenkin elokuvan teknisestä tasosta, joka tekee siitä yhden Verhoevenin parhaista.

ElleElleElle
Tämä on mainos:
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Elle

Elle

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Epätavallinen ihmissuhdedraama Verhoevenin tyyliin.



Ladataan seuraavaa sisältöä