The Ottoman Lieutenant

Ensimmäisen maailmansodan syttymisen aikojen Turkkiin sijoittuva rakkausdraama The Ottoman Lieutenant alkaa vahvasti, mutta ajan kuluessa sen kaavamaisuus ja liian läpinäkyvä poliittinen kannanotto laskevat katsomisnautinnon tasolle "ihan OK". Olen aina ollut sitä mieltä, että viihdeteos kertoo enemmän ajasta, jolloin se on tehty eikä niinkään ajasta, jota sen tarina varsinaisesti kuvaa.

Nuori sairaanhoitajana toimiva nainen järkyttyy työssään, kun mustaihoinen mies jätetään hoitamatta valkoisten sairaalassa hänen ihonvärinsä vuoksi. Illalla hoitaja on kuuntelemassa varainkeruutilaisuutta, jossa lääkäri Jude (Josh Harnett) etsii rahoitusta Turkissa toimivalle sairaalalle. Jude vakuuttaa, ettei ketään jätetä vaille hoitoa hänen ihonvärinsä tai uskontonsa vuoksi. Innostunut nuori hoitaja päättää lähteä itse paikan päälle Turkkiin parahiksi ensimmäisen maailmansodan alla. Perillä hän tapaa komean turkkilaisen upseerin (Michiel Huisman), ja elokuvan keskiössä on heidän fiktiivinen rakkaustarinansa.

Aloitus on vahva. Puvustus, lavasteet ja kuvaus puhuvat kaikki sen puolesta, että rahaa on käytetty oikeisiin asioihin. Siirtymät kohtauksien välillä ovat luontevia, ja näyttelijöiden työskentely ammattimaista. Lisää uskottavuutta kuvioon tuo veteraaninäyttelijä Ben Kingsley perheensä menettäneenä iäkkäänä lääkärinä. Taustaan käytetyt digitaalikuvat hieman rikkovat mielikuvaa suurelokuvasta mahtavissa maisemissa, mutta pääasiassa leffa on tehty kaikin puolin hienosti.

Ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun katsoja huomaa ohjaajan poliittiset tarkoitusperät ja tarinan kaavamaisuuden. Maantierosvojen kristillistä vakaumusta alleviivataan tarpeettomasti, ja mustasukkaisuuden ajamana nyrkkitappelun aloittaa länsimaalainen kristitty. Vastaavasti turkkilaisten islaminusko tuodaan esiin erittäin kunnioittavasti, eikä pääroolissa kunnostautuva luutnantti poikkea hetkeksikään kirkasotsaisen sankarin tieltä. Rakkaustarina itsessään on aivan liian perinteinen herättääkseen mielenkiintoa, joten asiassa alleviivataan rakkauden "kiellettyä" luonnetta muslimimiehen ja kristityn länsimaisen naisen välillä. Tällainen pikkukikka ei kuitenkaan pitkälle kanna.

Dramatisoidut kohtaukset vuorottelevat oikeista ensimmäisen maailmansodan uutispätkistä tehtyjen kuvamontaasien kanssa. Tällä tavalla tarina linkitetään oikeaan historiaan. Esitystapa toimii dokumenteissa, mutta fiktiiviseen elokuvaan tällaiset tietoiskut eivät kuulu. Varsinaisia toimintakohtauksia ei montaa ole, ja ne vähät on toteutettu maltillisesti. Kaikki toimii, mutta paukkeella ja räjähdyksillä ei The Ottoman Lieutenant mieleen jää.

Lisämateriaaleja ei ole lainkaan, joten vajaan kahden tunnin istunnon jälkeen voi katsomansa elokuvan siirtää mielessään menneisyyteen. Teos on helppo katsoa, ja sen tekemiseen on käytetty rahaa ja ammattitaitoa. Näin ollen ongelmaksi muodostuu varsinaisen rakkaustarinan unettava kaavamaisuus yhdistettynä hieman liian selkeään poliittiseen kannanottoon.