Train to Busan

Seok-woo on työnarkkari ja heikonpuoleinen isä nuorelle tyttärelleen. Perhe-elämä ei suju edes mummon avustuksella, ja tyttö haluaakin syntymäpäiväkseen Busaniin äitinsä luokse. Vaikka töitäkin olisi, Seok-woo taipuu tähän yhteen pyyntöön ja lähtee junamatkalle saattamaan tytärtään.

Ikävä kyllä Etelä-Koreassa puhkeaa juuri samana päivänä sangen raivoisa zombiepidemia, joka ei kunnioita edes joukkoliikennettä. Matkasta tulee huomattavasti ikävämpi kuin VR:n pahimmista rimanalituksista, eivätkä kaikki lipunhaltijat selviä perille saakka.

Train to Busan täyttää konseptinsa puolesta kaikki tusinatuotannon tunnusmerkit, mutta kun leffa pääsee vauhtiin, siitä kuoriutuukin täysverinen toimintapläjäys, joka kunnioittaa zombigenren alkujuuria tavalla, jonka useat läntiset verrokit ovat aikaa sitten unohtaneet.

Siinä missä Romeron Night of the Living Dead ammensi paljolti rotusyrjinnästä, keskitytään Koreassa luokkaeroihin. Päähenkilön ammatti rahastonhoitajana on keskeinen pointti, ja miltei jokainen elokuvan hahmoista edustaa ensisijaisesti omaa paikkaansa korealaisessa yhteiskunnassa. Osa hienovaraisemmista vihjeistä esim. pukeutumisessa saattaa mennä suomalaiselta katsojalta ohitse, mutta suuret kuviot tulevat kyllä jo dialogissakin selviksi.

Yleisen luokkatietoisuuden lisäksi Busanin junassa nähdään monenlaisia me-vastaan-muut -asetelmia, ja tietysti ihminen on ihmiselle susi myös Koreassa. Kun tähän sekoitukseen vielä lisätään uhrautuvuuden ja itsekkyyden tasapainottelu, ovat kasassa kaikki klassisen zombigenren keskeiset teemat.

Mukana on toki myös moderneja elementtejä, joista näkyvimpänä ovat nopeat raivozombit, jotka sijoittuvat taksonomisesti jonnekin 28 Days Laterin raivopäiden ja World War Z:n parveilijoiden välimaastoon. Vikkelät viipottajat takaavat, että ruudulla riittää runsaasti dynaamista toimintaa, mutta efektipuolella painotus on lähinnä veressä, eikä tällä kertaa tarjoilla suolenpätkiä.

Sen minkä Train to Busan menettää suolissa, se voittaa sielussa. Hahmogalleriassa ei ole oikeastaan yhtään suoranaisesti rasittavaa tapausta, joka on aina saavutus silloin kun yksi hahmoista on lapsi. Pahikset ovat tässä junassa lähes sarjakuvamaisen pahoja, mutta hyviksistä löytyy myös harmaan sävyjä, ja Seok-woo toimii hyvänä samaistumiskohteena katsojalle joutuessaan toistuvasti todella hankalien päätösten eteen.

Kaikenkaikkiaan Train to Busan on paras zombileffa, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Siinä on sekä kiihkeää, paniikinsävyttämää toimintaa, että sosiaalista kommentaaria, joka antaa rytinälle kontekstia ja syvyyttä. Hahmot ovat toki pääosin arkkityyppejä, mutta tässä tapauksessa se on vallan paikallaan ja perusteltua.

Innokkaimmat junabongarit voivat halutessaan lisätä vielä yhden numeron arvosanaan, koska elokuva sisältää runsaasti sekä Korailin kalustoa että paikallisia juna-asemia.