Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Robin Hood

Robin Hood

Eläimellinen Disneyn sovitus klassikosta on klassikko itsekin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

1970-luvun alkupuoliskolla julkaistu animaatio Robin Hood on Disneyn erikoinen eläinsovitus klassisesta tarinasta. Blu-ray-julkaisu osoittaa teoksen kestäneen aikaa erittäin hyvin.

HQ

Jostain syystä Disney päätti aikoinaan tehdä kaikista henkilöhahmoista erilaisia eläimiä Robin Hood -sovitukseensa. Robinista tehtiin kettu, Pikku-Johnista karhu, prinssi Juhanasta leijona, Nottinghamin sheriffistä susi ja niin edelleen. Ratkaisu ei tuntunut lapsena millään tavalla kummalliselta, ja vasta aikuisena asetelman erikoisuuden ymmärsi. Millään tavalla huono juttu eläimellisyys ei ole. Päinvastoin ehkä juuri se tekee Disneyn Robin Hoodista niin mieleenpainuvan.

Tarina alkaa tilanteesta, jossa Robin Hood on jo siirtynyt rikkailta köyhille varastavan lainsuojattoman rooliin kaverinsa pikku-Johnin kanssa jossain 1200-luvun Englannissa. Kansa on vahvasti Robinin puolella, sillä valtaa pitää kuningas Richardin poissa ollessa prinssi Juhana. Ihmisiä (tai siis eläimiä) harmittaa erityisesti innokas verojen kerääminen, josta vastaa Nottinghamin sheriffi. Lainsuojattomasta Robinista haaveilee linnassaan Marian-neito. Monille lapsille ja aikuisille juuri Disneyn versio oli aikoinaan se ensimmäinen kosketus Robin Hoodin tarinaan.

Animaatiojälki näyttää toki vanhalta, mutta se ei tunnu vanhentuneelta. Piirrosjälki on selkeää, ja Full HD -kuva kirkkaine väreineen ovat tehneet lopputulokselle vain hyvää. Tarina etenee yksinkertaista polkua, ja välillä pysähdytään kertomaan vitsi fyysisen komedian keinoin tai lauletaan laulu. Mitään valittamista niin rytmityksen kuin kohtauksesta toiseen siirtymistenkään osalta ei ole. Englanninkielinen ääniraita tekee tehtävänsä, ja prinssi Juhanan roolissa kunnostautuu vanhemman polven arvostettu näyttelijä Peter Ustinov. Vanhempi polvi muistanee miehen esimerkiksi rooleistaan keisari Nerona ja kuningas Herodeksena.

Mitään syvällistä sanomaa elokuvalla ei lasten kasvatusta ajatellen taida olla, mutta erittäin viihdyttävää katsottavaa se on silti. Lisämateriaaleja ei juuri ole. Ainoa mielenkiintoinen lisä on vaihtoehtoinen loppu elokuvalle, jota ei koskaan tehty loppuun asti.

Tämä on mainos:

Disneyn eläimellinen versio Robin Hoodin tarinasta tuntuu tänäänkin aivan yhtä tuoreelta kuin mitä se oli ilmestyessään vuonna 1973. Siksi leffaa voi lämpimästi suositella. Arvosanassa on pisteen verran oman lapsuuden sävyttämää nostalgialisää.

Robin HoodRobin HoodRobin Hood
Robin HoodRobin Hood
Tämä on mainos:
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Robin Hood

Robin Hood

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Eläimellinen Disneyn sovitus klassikosta on klassikko itsekin.



Ladataan seuraavaa sisältöä