Suomi
Blog

Mikä Mannerheimin elämäkerta kannattaa lukea?

Perehdyttäessä Suomen ja muun Euroopan historiaan viimeisen 150 vuoden aikana nousee varsin nopeasti esille nimi Carl Gustaf Emil Mannerheim (4.6.1867-28.1.1951). Hänen ruotsinkielinen sukunsa aateloitiin Suomen kuuluessa osaksi Ruotsin valtakuntaa. Mies itse puolestaan syntyi Suomen ollessa itsehallinnollinen osa Venäjän keisarikuntaa. Mannerheim palveli 30 vuotta Venäjän armeijassa, ja pääsi näin kokemaan niin ensimmäisen maailmansodan kuin Venäjän vallankumouksenkin 1917. Saman vuoden joulukuussa hän palasi takaisin Suomeen, muodosti valkoisen armeijan ja johti sen voittoon punaisia vastaan Suomen vuoden 1918 sodassa. Maailmansotien välisenä aikana Mannerheim toimi muun muassa Punaisen ristin puheenjohtajana ja perusti nimeään kantavan lastensuojeluliiton. Toisen maailmansodan edellä Mannerheim pyrki varustamaan itse luomaansa armeijaa valmiiksi tulevaa mittelöä varten, ja vuodet 1939-1945 mies toimi Suomen Puolustusvoimien ylipäällikkönä toisessa maailmansodassa. Usein Mannerheimin ansioksi luetaan myös Suomen irrottaminen sodasta, ja samalla luotiin pohja sille yhteiskuntajärjestykselle osana muuta Eurooppaa, jonka jäljet ovat vieläkin nähtävissä. Toisin sanoen pelkästään Mannerheimiin perehtymällä on mahdollista muodostaa varsin kattava kuva Suomen ja koko Euroopan lähihistoriasta.

Mistä sitten kannattaisi aloittaa? Mannerheimista on kirjoitettu yli 700 artikkelia, tutkimusta ja elämäkertaa. Kaikkein helpointa on tietenkin lähteä liikkeelle maltillisen kokoisesta yksiosaisesta kokonaiselämäkerrasta, mutta niitäkin on tehty vuosikymmenten saatossa lukuisia. Käyn läpi blogissani subjektiivisesti paremmuusjärjestykseen asettamani kuusi elämäkertaa, joita voin syystä tai toisesta suositella. Lopuksi mainitsen muutaman keskeisen moniosaisen elämäkerran, ja kaksi Mannerheimin tiettyyn elämänvaiheeseen painottuvaa teosta. Näihin asiasta innostuneen lukijan kannattaa perehtyä sen jälkeen, kun on hankkinut pohjille hyvän kokonaiskuvan.


1. Gustaf Mannerheim. Aristokraatti sarkatakissa, Meinander, Henrik, s. 335, Otava 2017.

Henrik Meinander on Helsingin yliopiston historian professori ja entinen Mannerheim-museon intendentti. Aristokraatti sarkatakissa on helppolukuinen ja hyvin jäsennelty teos, johon on onnistuttu sisällyttämään paljon tietoa mukavan maltilliseen sivumäärään. Säännöllisesti painotetaan Mannerheimin toimien vielä nykyäänkin näkyviä seurauksia, joka helpottaa ankkuroimaan kuvatut tapahtumat konkreettisesti Suomen historiaan. Jos haluaa lukea vain yhden elämäkerran Mannerheimista, on tämä hyvä valinta.


2. Mannerheim: presidentti, sotilas, vakooja, Clements, Jonathan, s. 334, Docendo 2014.

Brittiläinen teos painottuu ennen kaikkea Mannerheimin palvelukseen Venäjän armeijassa, johon taas suomalaiset selvitykset harvemmin keskittyvät. Selvästi ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta kirjoitettuna kirja ei sisällä kohteensa avointa ihailua, mikä sekin ajoittain vaivaa suomalaisia tutkimuksia. Kirjoittajan tarkoituksena on ollut tehdä Suomen kansallisen merkkihenkilön työtä tutuksi englantia puhuvalle maailmalle. Maltillinen sivumäärä yhdessä helppolukuisuuden kanssa tekee teoksesta nopeasti omaksuttavan.


3. Gustaf Mannerheimin elämä, Ahlander, Dag Sebastian, s. 400, Gummerus 2017.

Ruotsalainen Dag Sebastian Ahlander katsoo Mannerheimia tiukasti Ruotsin suunnasta käsin, ja painottaa kautta linjan Suomen ja Ruotsin rinnakkaiseloa. Hieman hämmentävästi Mannerheimin elämän ensimmäiset 50 vuotta käydään läpi alle sadan sivun aikana, ja loput 75% teoksesta käsittelee vuosia 1918-1951. Ajoittain pääosassa ovat maailmanhistorialliset tapahtumat itse, joiden pyörteissä Mannerheim toimii kehyskertomuksena. Ahlanderin ansioiksi voidaan lukea Ruotsin osuuden tuominen aiempaa paremmin esille Suomen kohtaloissa. Toinen merkittävä puoli on Mannerheimin omien tunnetilojen valottaminen eri tilanteissa, joista muut elämäkerturit ja muistelijat ovat usein vaienneet.


4. Suomen marsalkka C.G. Mannerheim, Meri, Veijo, s. 454, WSOY 1990.

Parhaiten kirjailijana tunnetun Veijo Meren teos keskittyy Mannerheimiin ennen kaikkea ihmisenä eikä niinkään poliittisena toimijana ja sodanjohtajana. Esille tulevat niin ruokatottumukset, kirjalliset harrastukset kuin sosiaalinen pelisilmä keskustelutilanteissa. Toisin sanoen Meren kirjan painopisteenä on välittää lukijalle, millainen Mannerheim oli luonteeltaan, ja miten se vaikutti hänen toimintaansa. Teos kärsii hieman kuvaamiensa osioiden irrallisuudesta, eikä esitysjärjestys ole kronologinen, vaan jostain syystä se loikkii aikakaudesta toiseen. Kirjassa on ajoittain jopa juorukokoelman maku, mutta lopputuloksena Mannerheimin henkilöstä luodaan hyvin inhimillinen kuva.


5. Mannerheim, Screen, J.E.O., s. 461, Otava 2001.

Paksu ja perusteellinen tutkimus tuo mieleen yliopiston tenttikirjan. Asiat käydään tarkasti ja huolellisesti läpi kronologisessa järjestyksessä. Suosittelemistani teoksista J.E.O. Screenin kirja on se monipuolisin ja perusteellisin, mutta lukukokemuksena se on samalla ylivoimaisesti vaativin. Siksi sitä ei voi suositella ihan ensimmäiseksi eikä edes toiseksi elämäkerraksi Mannerheimista.

Brittiläisen Screenin kirja on itse asiassa kaksi teosta yhdessä, ja tämä kaksikko on hyvin paljon lainattu teos Mannerheim-kirjallisuudessa. Samoihin kansiin sisällytetyt kirjat ovat Mannerheim: the Years of Preparation (1970) ja Mannerheim: the Finnish Years (2000).


6. Mannerheim, Turtola, Martti, s. 310, Tammi 2016.

Martti Turtola on kirjoittanut varsin runsaasti elämäkertoja Suomen sotahistorian keskeisistä henkilöistä. Hänen teoksensa ovat hyvin kirjoitettuja ja niitä on miellyttävä lukea. Näistä ansioista huolimatta Turtolan Mannerheim-kirja on harmillisen huono verrattuna muihin suosittelemiini teoksiin. Aivan ehdottomasti se on heikkotasoisin lukemani Turtolan kirja. Kirjoittaja tuntuu olettavan Mannerheimin elämän ja teokset jo ennalta tunnetuiksi keskittyen kaivamaan joukosta jotain kritisoitavaa. Lopputuloksena saadaan kohdettaan nokkiva tutkimus, joka yrittää hieman liikaa olla kriittinen. Jotkut Turtolan tulkinnat Mannerheimin tarkoitusperistä tuntuvat niin ikään kummallisilta. Joka tapauksessa kirjan Mannerheim lukemalla ymmärtää sen, etteivät kaikki suhtaudu tähän suomalaiseen suurmieheen yhtä kunnioittavassa sävyssä.


ENTÄ NE MUUT?

Tarkasteluni ulkopuolelle jäi ainakin kaksi moniosaista elämäkertaa, joita siteerataan varsin usein Mannerheim-kirjallisuudessa. Toinen niistä on kaksiosainen 1960-luvun alussa julkaistu Mannerheim Suomen kohtaloissa I-II, jonka on kirjoittanut Mannerheimin läheinen työtoveri Erik Heinrichs. Se toinen puolestaan on Mannerheimin sukulaisen Stig Jägerskiöldin kahdeksanosainen mammutti, joka julkaistiin 20 vuoden aikana 1960-luvulta 1980-luvun alkuun. Kumpaakin kirjoittajaa on kritisoitu liiallisesta kunnioituksesta Mannerheimia kohtaan, joka on estänyt kriittisen lähestymisen suhteessa Mannerheimin toimiin ja persoonaan. Mainittava on toki myös Mannerheimin omat muistelmat, joka on ennen kaikkea puolustuspuhe kirjoitusajankohdan eli 1950-luvun alun maailmanpoliittisessa tilanteessa. Teoksessa on myös lukuisia asiavirheitä, jotka on tehty joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Kokonaan oma lukunsa ovat teokset, jotka keskittyvät vain tiettyyn ajanjaksoon Mannerheimin elämässä. Tällaisia tutkimuksia on niin Mannerheimin ruokatottumuksista kuin lapsuusajan kolttosistakin. Tässä yhteydessä mainitsen keisarillisen Venäjän armeijan historiaan keskittyvän venäläisen Aleksei Skvarovin teoksen Kenraaliluutnantti Mannerheim. Syntynyt tsaarin palvelukseen, ja toisaalta Mannerheimin lapsuuteen ja nuoruuteen paneutuvan Teemu Keskisarjan kirjan Hulttio. Gustaf Mannerheimin painava nuoruus. Päätän blogini kuvauksella Keskisarjan teoksen takakannesta, koska siinä on onnistuttu tuomaan esille jotain olennaista ja rohkaisevaa.

"Peliriippuvainen isä hukkaa sukupolvien rikkaudet ja karkaa rakastajattaren kanssa. Äiti kuolee häpeään ja suruun. Orpo sisarussarja hajoaa maailmalle. Gustafin elämä lipeää käsistä. Ilkivaltaa, koulukiusaamista, simputusta, kolttosta kolttosen perään, kovia rangaistuksia, kodittoman koti-ikävää, holhoojien armoilla köyhäilyä, kännejä, yksinäisyyttä. Ja viimein musertava yhden yön häväistysjuttu.

Mitä tällaisesta pojasta voi tulla isona?"

Mikä Mannerheimin elämäkerta kannattaa lukea?

HQ