Suomi
Gamereactor
arviot
Blossom Tales

Blossom Tales: The Sleeping King

Super The Legend of Zelda Ultra Turbo Hyper Edition

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Imitaatio on klassisin imartelun muoto. FDG Entertainmentin alun perin jo vuosi sitten PC:lle julkaistu Blossom Tales: The Sleeping King imartelee näin ollen Zelda-pelejä ja monia muita klassikoita ihan tosissaan.

Päähahmo Lily saa heti pelin aluksi harteilleen ruusuritarin arvonimen. Linna olisi toki muitakin sotureita täynnä, mutta ne onnettomat ovat taitavia lähinnä vastuunsa pakenemisessa. Niinpä linnan rottaongelma kuin heti perään eteen tulevat eeppisemmät haasteetkin Lily joutuu hoitamaan itsekseen, varustearsenaaliaan luolasto toisensa jälkeen parannellen.

Blossom Tales ei piilottele esikuviensa vaikutusta. Lilyn perusliikkeet ja karttuva varustearsenaali ovat rosvottu suoraan Linkin taskusta. Pääkartalla seikkailu on erehdyttävän zeldamaista, ja tutuilta vaikuttavia hetkiä tulee vastaan koko ajan. Esimerkiksi kartan länsiosasta löytyvä joki hirviöineen on kovin samankaltainen kuin Zelda-sarjan ensimmäisen osan vastaava.

Erilaisia viitteitä vilisee toki muihinkin sarjoihin zeldojen lisäksi, mutta on Blossom Talesissa onneksi omakin sielunsa mukana. Käsikirjoitus on huumoria ja itseironiaa täynnä, mutta vitsien osumatarkkuus on vähän niin ja näin. Yleishenki on kuitenkin mukavan leikkimielinen ja sopii pelin rennon retroon ilmeeseen mainiosti.

Blossom TalesBlossom TalesBlossom TalesBlossom Tales
Tämä on mainos:

Pelin tempo on myös melkoinen. Seikkailun vauhtiin pääsemistä ei tarvitse odotella paria minuuttia kauempaa ja esikuviin verrattuna ruudulla tosiaan tapahtuu melkoisesti. Hirviöitä rynnii niskaan joskus ruudun täydeltä ja erityisesti pomohirviöt ovat paikoitellen melkoisia bullet-hell -väistelyitä. Nopealla vauhdilla ja suurella hirviömäärällä on mitä ilmeisimmin koetettu nostaa pelin vaikeustasoa korkeammaksi, mutta todellisuudessa kokemus ei ole aivan niin armoton kuin mitä odottaa voisi. Loppumetreillä haaste onneksi nousee melkoiseksi.

Pääjuoni on suhteellisen lineaarinen, ainoastaan viiteen luolastoon jaettu kokonaisuus, mutta tokihan matkan varrelta löytyy myös sivutehtäviä. Suurin osa sivupuuhasta on silkkaa roinan keräämistä ja tavaran kuskaamista paikasta toiseen, mutta ne on rytmitetty pelin kokonaisetenemiseen todella hyvin, eikä jatkuva tsupparointi ehdi häiritsemään. Palkinnoksi tehtävistä saa tietenkin sydämen tai manakristallin palasia. Jos esikuviin verrattuna yksi asia on Blossom Talesissa selkeästi heikommalla tolalla, se on juurikin kerättävät tavarat ja salaisuudet. Ongelmanratkontaa ja etsimistä on kyllä mukana, mutta paikoitellen sydänmittari tuntuu kasvavan kuin itsestään, eikä lisäroinan hankkimiseen tarvitse nähdä hirveästi vaivaa.

Kaikesta huolimatta Blossom Tales on ihan suositeltavaa pelattavaa pahimpaan retronälkään. Omia ideoita on varsin vähän, mutta vauhdikas ja virtaviivainen toteutus, sekä moitteeton pelattavuus vetävät puoleensa. Välipalapelin osaa puoltaa myös pelin kesto, sillä yli kymmentä tuntia pelin parissa tuskin kukaan saa kulumaan. Jos nopeatempoinen ja paikoitellen haastava zeldailu kuulostaa juuri sinun jutultasi, Blossom Talesin kanssa ei pääse pahasti vikaan astumaan.

Blossom TalesBlossom TalesBlossom Tales
Tämä on mainos:
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Nopeatempoinen ja virtaviivainen kokonaisuus, erinomaiset kontrollit
-
Turhan vähän omia ideoita, salaisuudet olisi voitu piilottaa paremminkin
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä