Suomi
Gamereactor
arviot
Spintires: MudRunner

Spintires: Mudrunner

Mahorkka huuleen ja flanellipaita päälle, sillä zenmäisessä eräjormailussa on alkukantaista voimaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Useampi vuosi sitten PC-pelaajat pääsivät hyppäämään varsin erilaisen autopelin rattiin. Nykyään jonkinlaista kulttisuosiota nauttiva Spintires (Pavel Zagrebelnyj, 2013) esitteli nopeiden ja kiiltävien urheiluautojen sijaan raskaita ja kovia kokeneita rekkoja. Kilparadat oli vaihdettu pystymetsiin ja vauhti oli sen mukaista. Nyt peli tekee paluun lisätyllä sisällöllään ja entisestään ehostetulla grafiikalla. Tällä kertaa konsolipelaajatkin on kutsuttu mukaan kaasuttelemaan.

Spintires: Mudrunnerissa pelaajan on tarkoitus samoilla erilaisilla ajoneuvoilla pitkin monipuolisia ruraalialueita, joko yksin tai muutamien kaverien kanssa netin välityksellä. Pelaajalle asetetaan erilaisia tehtäviä, kuten puiden noukkiminen Jumalan selän takaa, ja lastin kiikuttaminen sahalle pilkottavaksi. Haastetta tehtäviin tuo bensan kulutus ja mahdolliset vauriot kulkuneuvoihin. Vaihtoehtoisesti voi tehtävä olla myös esimerkiksi rekka-auton perävaunun parkkeeraus, mutta pelin viehättävyys on yksinkertaisesti "kyntää" luontoäidin perunapeltoja siellä, missä kävelykin tekisi tiukkaa.

Pelin vetovoima on uskomattoman realistisessa maasto- ja ajomallinnuksessa. Autot käyttäytyvät todella aidonlaisesti, koska peli ottaa huomioon eri autojen rengasvetoisuudet ja painot kuormineen. Tämän lisäksi Spintires on panostanut huolella siihen, kuinka autot käyttäytyvät erilaisilla pinnoilla, ja kuinka nämä pinnat muokkautuvat ajon seurauksena. Realistiset fysiikkapohjaiset mutatiet, suot ja joet luovat hauskoja haasteita, kun esimerkiksi tukkeja täyteen lastatulla kuorma-autolla polkee pitkin rämeikköjä. Autolla revittely mutatiellä saattaa tuhota tien jättäen auton jumiin, tai liian syvä joki saattaa viedä auton mukanaan vahvoilla virtauksillaan.

Graafisesti peli on linjassa realistisen maasto- ja ajomallinnuksensa kanssa. Spintires näyttää upealta piirtäessään monipuolista luontoa tarkasti mallinnetuille ajoneuvoille. Muokkautuva maasto ja aidosti likaantuvat ajoneuvot eivät yksinään tee vaikutusta, vaan pelissä on myös vaihtuvat vuorokaudenajat, sääilmiöitä, tyylikkäästi toteutettu vesi ja paljon muuta. Yksityiskohdatkin ilahduttavat, kun esimerkiksi joessa kahlatessa moottorista valuva öljy leviää pitkin vettä sateenkaarenväreissään.

Tämä on mainos:

Näyttävän ja huolitellun teknisen toteutuksen parissa peliin on jäänyt kuitenkin muutamia ongelmakohtia. Vaikka auton mittaristo reagoi aidosti autolle annettuihin käskyihin, ei mittaristoa ole mallinnettu. Odotusten mukaisen kojelaudan sijaan mittarit on vain piirretty ratin taakse. Autojen sivupeilit eivät peilaa ympäristöä ollenkaan tehden pakittelusta oikeastaan mahdotonta ohjaamosta käsin. Kolmannesta persoonasta pelattaessa kamerakulmalle ei myöskään löydy aina kunnollista ja selvää näkymää, vaikka kamera on lähes vapaasti pyöritettävissä. Voi tosin olla, että nämä muutamat graafiset vajavaisuudet johtuvat konsolien tehojen puutteesta, mutta silti ne tuntuvat hiukan oudoilta ratkaisuilta.

Äänipuolella Spintiresissä ei ole valittamista. Isot ajoneuvot murisevat luontevasti ja metsän äänet luovat tunnelmaa. Kaatuvat puut narisevat niin kuin pitääkin ja yön tullen pöllön huhuilu sopii fiilikseen kuin muta renkaisiin. Kunhan hiukan geneerisen raskasmetallisoundtrackin ottaa pois käytöstä, zenmäinen eräjormailu ratin takana on taattu.

Spintires: Mudrunner luo jotain innovatiivista ja tekee sen erittäin laadukkaasti ja viihdyttävästi. Hiljakseen rämeikössä raskailla kulkuneuvoilla etenemisessä on jotain alkukantaista voimaa. Vaikeat ajo-olosuhteet pakottavat etenemään maltillisesti, jonka ansiosta pelissä velloo tasaisen rauhallinen hyvä fiilis. Vaikka haastavan vaikeustason takia kaatelin kuormiani jorpakkoon tuon tuosta, en huomannut turhautumisen ottavan valtaa tai pulssini kiihtyvän. Miellyttävyyden tunne, jonka Spintires: Mudrunner saa aikaiseksi pelkästään metsissä samoamisella, on jotain sen verran omaperäistä, että suosittelen kaikkien hyppäämään ratin taakse ja tutustumaan siihen henkilökohtaisesti.

Spintires: MudRunner
Tämä on mainos:
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Upea grafiikka, autenttinen fysiikkamallinnus, rauhallinen tunnelma
-
Piirretyt mittarit, heijastamattomat peilit, hankala ulkokamera
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Spintires: MudrunnerScore

Spintires: Mudrunner

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Mahorkka huuleen ja flanellipaita päälle, sillä zenmäisessä eräjormailussa on alkukantaista voimaa.



Ladataan seuraavaa sisältöä