Perception

Perception päästää pelaajan sokean Cassien ohjaksiin. Nuori nainen kompensoi sarjakuvasankari Daredevilin tapaan puuttuvaa näkökykyään äärimmäisen tarkalla kuuloaistilla, ja sokeainkeppiä naputtelemalla Cassien eteen piirtyy karkea kuvajainen ympäröivästä maailmasta. Jostain syystä Cassie haluaa mennä harjoittamaan Echolocationiksi nimettyä kykyään bostonilaisen kartanon uumeniin, jossa helvetti on juuri parahiksi pääsemäisillään irti...

Perception koostuu pääosin valtavan huushollin tutkimisesta Echolocationin avulla, ja peli vakuuttaa ulkoasullaan heti matkan alussa. Hieman kulttiklassikko Okamin piirrosgrafiikoita muistuttava maailma on teknisesti vaatimaton mutta erittäin näyttävä - sinisen ja mustan värisävyissä pelaajan eteen levittäytyvä maailma tuntuu sekä mielenkiintoiselta että uhkaavalta. Juonen kannalta tärkeät esineet ja esimerkiksi ovenkarmit vihertävät tyylikkäästi sinisävyisessä pimeässä, ja vihulaisten kiinnostuttua Cassiesta naisen näkemys miljööstä vaihtuu perusväritykseltään uhkaavan tummanpunaiseksi.

Äänimaailma on kauhupeleissä ehdottoman tärkeässä roolissa, ja sen merkitys korostuu päähenkilön sokeuden varaan nojaavassa Perceptionissa entisestään. Pelaajan on paineltava säännöllisin väliajoin sokeainkeppiä näpäyttävää R2:ta pitääkseen lähiympäristönsä selkeänä, mutta toisaalta muitakin näkemistä helpottavia äänilähteitä on saatavilla ihan riittävästi. Cassien omista askelista lähtevät ääniaallot, kartanon perhehelvetin tapahtumia valottavat äänitallenteet ja lumisadetta pauhaavat televisiot niin sanotusti valaisevat pimeimpiäkin nurkkia kiitettävästi ja upeasti - kepistä lähtee kulloinkin naputeltavan materiaalin myötä hyvin erilaisia ja kovuudellaan toisinaan säpsäyttäviäkin ääniä. Erityisesti pelin alkupuolella kuplamuovilla vuoratussa huoneessa tepastelusta lähtevät naksahdukset tuntuvat selkäpiissä vielä kauan pelikonsolin sulkemisen jälkeenkin.

Kartanon seiniä ja nurkkia ei kannata kurittaa kepillä liikaa, sillä naputtelu kuuluu todella pitkälle ja möykästä villiintyneet viholliset saapuvat paikalle. Merkittävin niistä on viikatemiestä henkivä The Presence, joka rynnii lukittujenkin ovien lävitse kuristamaan puolustuskyvyttömän Cassien hengiltä, ellei tämä ehdi pujahtaa lähimpään piiloon. Perception ei kuitenkaan varoita, missä vaiheessa Cassie on remunnut pelimaailmassa liikaa, vaan miljöön orastavan punertamisen ja The Presencen hyökkäyksen välissä on aivan liian vähän aikaa toimia - jos Cassie ei satu olemaan ihan lymypaikan vieressä, henki lähtee todella nopeasti. Mielivaltaiset peli poikki -tilanteet ovat todella turhauttavia, ja huomasin huonona häviäjänä oikein juoksuttavani Cassien The Presencen syliin päästäkseni aloittamaan alusta mahdollisimman nopeasti. Perception opettaa pelaajaa pelaamaan lähinnä rankaisemisen avulla, mikä on erittäin kyseenalainen ratkaisu.

Lähinnä pelaajan säikyttelyyn panostava Perception on kauhupelinä yllättävän lattea teos, eikä sen maailmassa ja sen vihollisissa ole ollenkaan samaa taikaa kuin aiemmin keväällä ilmestyneessä Little Nightmaresissa. Kartanosta löytyy The Presencen ja hirvensarvipäisten pikkutyttöjen kaltaisten kammotusten ohella myös sinihipiäisiä aaveita, jotka esittävät huoneissa tapahtuneen murhenäytelmän oleellisimpia kohtauksia - näitä ovat täydentämässä Bioshockin tyyliin määriltään runsaat nauhoitteet.

Perceptionin tarina onkin Bioshockin tavoin ilahduttavan moniäänisesti kerrottu kokonaisuus, josta kuitenkin puuttuvat tyystin esikuvansa imu ja koukuttavuus. Kliseinen hulluudesta, alistamisesta ja vihasta ammentava tarina ei onnistu yllättämään juonenkäänteillään oikeastaan missään vaiheessa, ja Cassien reaktiot hänen ympärillään paljastuviin asioihin ovat useimmiten joko mitäänsanomattoman aneemisia tai sitten merimiesmäisen kiroilun säestämiä itkupotkuraivareita, joista on uskottavuus todella kaukana. Pelin aivopähkinätkin ovat genrelle tyypillisiä avainten ja tunnuslukusarjojen metsästysretkiä, eivätkä ne tarjoa mitään uutta saati merkittävää vaihtelua kartanon tutkailuun.

Upeasti ääniään myöten toteutettu pelimaailma ei pääse täyteen loistoonsa, kun Perceptionin hienoissa puitteissa ei tapahdu mitään aidosti kiinnostavaa tai säväyttävää. Laadukkaampaa kauhupeliä etsivien kannattaa tutustua ennemmin edellä mainittuun Little Nightmaresiin.