Suomi
Gamereactor
arviot
The Town of Light

The Town of Light

Psykiatrinen Volterran sairaala on konsoleillakin kokemisen arvoinen teos.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuosi sitten helmikuussa italialainen indie-kehittäjä LKA.it julkaisi esikoispelinsä The Town of Light. Ensimmäisen persoonan tiivistunnelmaisessa trillerissä oli ainesta, mutta se kärsi ennen kaikkea teknisistä ongelmista. Ruudunpäivitys tökki, bugeja oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi ja muutenkin The Town of Lightista puuttui se onnistuneelle pelille tarpeellinen viimeinen silaus laadun kiillotuksessa. Tämä on räikeässä ristiriidassa sen suhteen, että pelin tositapahtumista innoittunutta tarinaa varten tehtiin huomattavan paljon taustatyötä. Prosessin aikana tekijöistä tuli jonkinlaisia asiantuntijoita 1900-luvun alkupuoliskon Italian psykiatrisen sairaanhoidon historiassa.

Puolitoista vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen The Town of Light ilmaantui myös Xbox Onelle ja PS4:lle. Samalla se tarjosi studiolle oivan tilaisuuden tehdä se loppusilaus, joka PC-julkaisusta jäi puuttumaan. Testattu PS4-versio on viimeinkin sellainen kokemus myös tekniseltä kannalta, jota alkuperäinen PC-julkaisu tavoitteli. Sisällöllisesti peli on se sama kuin ennenkin lukuun ottamatta pientä tarinallista lisäystä. Graafinen edistysaskel konsoleilla on se huomattavin ero.

Valaistustehosteet herättävät Ospedale Psichiatrico di Volterran käytävät eloon. Vieläkin paikallaan seisovan laitoksen käytävät on mallinnettu peliin mahdollisimman tarkasti, joten graafisten parannuksien ansiosta paikat näyttävät aidommilta kuin koskaan ennen. Studio on todellakin ottanut opikseen alkuperäisen pelin saamasta palautteesta.

On helppoa uppoutua mielisairaalaan maailmaan seuraten päähenkilö Reneén vaiheita. Muutaman kerran immersio rikkoutui tyhjästä eteen ilmaantuvan kohteen vuoksi, ja ruudunpäivitys yski sekin ajoittain. Kokonaisuutena lopputulos on silti suorastaan loistava.

Tämä on mainos:

Tuntuukin siltä, että Town of Lightin PC-versio oli pelkkä Early Access -versio, ja LKA.it on vasta nyt laittanut parastaan. Konsoliversio on selvästi se peli, jollainen mielisairaalan digitaalisten käytävien olisi pitänyt olla jo helmikuussa 2016. Tarina on edelleen yhtä vangitseva, joten nyt jos koskaan kannattaa tämä indie-helmi kokea.

The Town of LightThe Town of LightThe Town of LightThe Town of Light
The Town of LightThe Town of Light
HQ
Tämä on mainos:
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Vangitseva tarina, ankkuroituminen historiaan, huimasti graafisia ja teknisiä parannuksia vuoden 2016 PC-versioon verrattuna
-
Muutamia teknisiä ongelmia on vieläkin jäänyt
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä