Suomi
Gamereactor
arviot
Pokémon Sun/Moon

Pokémon Sun/Moon

Pokémonin 20-vuotisjuhlan kunniaksi Nintendo julkaisee sarjan parhaan pelin 3DS-laitteelle.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Arviokappaleena käytettiin Sun-versiota. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että Sun ja Moon ovat ajallisesti 12 tunnin päässä toisistaan. Molemmissa versioissa on lisäksi kokoelma omia olioita, ja Island Challenge -haasteissa on joitakin pieniä eroja.

Uusista ominaisuuksista puhuttaessa on syytä aloittaa Alolasta. Tämä saaristoalue kattaa viisi saarta, joista yksi on keinotekoinen. Alolassa Pokémon-sarjaa aiemmin pelanneet huomaavat heti suurimman osan tehdyistä muutoksista. Alueella ihmiset ja taskuhirviöt elävät rinnakkain. Tämä alleviivaa sitä, että pokémonit ovat osa ekosysteemiä siinä missä ihmisetkin.

Uusi alue tarkoittaa tietenkin uusia taskuhirviöitä. Olioiden suunnittelussa on noudatettu evoluution toimintamalleja: taskuhirviöt sopivat hienosti trooppiseen ympäristöön, ja jotkut klassiset oliot ovat sopeutuneet uusiin maisemiin mielenkiintoisilla mutaatioilla. Samanlainen vanhan ja tutun uudistuminen uudeksi ja oudoksi on nähtävissä halki koko pelin. Hieman yllättäen pokémoneja käytetään myös liikkumiseen. Taurosin selässä on mukava taittaa taivalta, Stoutlandin kanssa etsiskellään esineitä, ja Laprasin kanssa voi liidellä veden päällä.

Tarinassa asetutaan jälleen kerran nuoren seikkailijan saappaisiin, joka lähtee kotoaan tutkimaan uusia paikkoja. Tarkoituksena on oppia kaikki mahdollinen taskuhirviöistä, opiskella professorin johdolla ja tietysti taistella pahaa organisaatiota vastaan. Tähän yhtymäkohdat menneen kanssa päättyvätkin.

Tämä on mainos:

Enää ei ole salien johtajia voitettavaksi, eikä Pokémon League ole avoinna alusta asti. Sen sijaan pelaaja löytää edestään jo aiemmin mainitut Island Challenget. Kyse on sarjasta haasteita, jotka jokainen nuorukainen joutuu suorittamaan Alolassa tietyn iän saavutettuaan. Tehtävissä on esimerkiksi määrä löytää tiettyjä olioita, kerätä tavaraa tai vaikka vastata hauskoihin kysymyksiin. Tällainen muuttaa kokemusta saaden sen tuntumaan enemmän roolipeliltä. Tarinankerronta itsessään on tehty hyvin, itse asiassa miltei paremmin kuin koskaan aiemmin. Tällä kertaa dialogi ja tarina itsessään ovat seuraamisen arvoiset. Mukana on myös vanhoja faneja varten runsaasti viittauksia sarjan historiaan.

Taistelut on säilytetty varsin perinteisinä. Edelleen hirviöitä hyökkii kimppuun korkeasta ruohosta, mutta nyt myös maan alta tai taivaalta voidaan iskeä poloisen pelaajaan kiinni. Varsinainen vuoropohjainen taistelujärjestelmä on käytännössä ennallaan. Ruudulla näkyy monenlaisia tilastoja hirviöiden vahvuuksista ja heikkouksista, joiden hyödyntäminen on avain voittoon.

Pokémon Sun/Moon

Hieman yllättäen vaikeustasoa on nostettu. Tätä ei ehkä huomaa ensimmäisten pelituntien aikana, mutta myöhemmin taisteluissa saa tosissaan kiinnittää huomiota vastustajan ominaisuuksiin. Mainitsemisen arvoista on, että nyt taskuhirviöt saattavat kutsua apua itselleen kesken taiston.

Tämä on mainos:

Ehkä tämän kohonneen vaikeustason vastineeksi mukana on toinenkin uusi ominaisuus. Onnistuneen taistelun jälkeen voittoisaa taskuhirviötä voi paijata ja ruokkia, mikä palauttaa olion tilastot ennalleen seuraavaa kohtaamista varten.

Teknisesti ajan kulumisen huomaa siitä, ettei 3DS meinaa pysyä perässä suorituskyvyn osalta. 3D-toiminnon käyttöä on selvästi rajoitettu, ja osa tekstuureista on suorastaan rumia. Toisaalta niin kaupungit kuin ympäristöt yleensä näyttävät ja tuntuvat eläviltä monine yksityiskohtineen. Kuuntelemalla voi esimerkiksi havaita lähellä oleilevan taskuhirviön ääntelyn. Kokonaisuutena graafinen anti on parasta ja monipuolisinta koko sarjan historiassa.

Moninpeli tekee myös paluun. Quick Play'n avulla pääsee taistelemaan ja käymään kauppaa fyysisesti lähellä olevien kavereiden kanssa. Plazalla otetaan yhteys verkkoon, pelataan minipelejä ja käytetään sosiaalisia toimintoja. Illan tähti on Battle Royale, jossa neljä pelaajaa taistelee jossain mielessä pokeria muistuttavissa matseissa. Pelimuodon kokeileminen on ehdottoman suositeltavaa niille, jotka haluavat jotain uutta ja taktista meininkiin.

Pokémon Sun/Moon on suuri harppaus pelisarjalle. Tarjolla on paljon jotain uutta, mutta samaan aikaan riittävän tuttua. Kokonaisuus toimii niin uusille tulokkaille kuin sarjan vannoutuneille veteraaneillekin.

Pokémon Sun/Moon
Pokémon Sun/Moon
Pokémon Sun/Moon
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä