Suomi
Gamereactor
arviot
Lego Lord of the Rings

Lego Lord of the Rings

Traveller's Talesillä alkaa olla melkoinen kokoelma Lego-pelejä takanaan. Nyt vuorossa on J.R.R. Tolkienin klassisen Taru sormusten herrasta -kirjasarjan versiointi muovipalikoiden kera.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kun ensimmäisenä ilmestynyt Lego Star Wars tuli pihalle, harva uskoi tämän oudon kahden lisenssin yhdistelmän toimivan videopelinä. Toisin kuitenkin kävi. Sittemmin alkuperäismateriaalia kunnioittava, mutta oman pöhköytensä ymmärtävä sarja on yhdistetty muun muassa Indiana Jonesiin, Batmaniin ja Harry Potteriin. Edelliset pelit tuntevalle kaava on sama myös Lego Lord of the Ringsissä.

Leegoherrat lähtevät liikkeelle kahden hobitin kera Konnusta ja päätyvät lopulta pahan Sauronin hallitsemaan Mordoriin, tehtävänään päästä eroon harmittavan voimakkaasta Sormuksesta. Aiempien Lego-pelien tapaan eteneminen on varsin vapaata ja sivupoluille päätyy kuin vahingossa. Jokainen kenttä (mm. Kontu, Lothlorien, Sarumanin Rautapiha ja niin edelleen) on täynnä tekemistä, löydettävää ja kerättävää. Suurin osa maisemista on tehty ilman Lego-palikoita realistisempaan tyyliin. Tiedä sitten johtuuko luonnon suuresta osuudesta Sormusten herran kuvastossa, mutta nyt tyyli tökki hieman normaalia enemmän. Esimerkiksi Gotham Cityn urbaanimiljöisiin kulmikkaan palikat sujahtavat huomattavasti sujuvammin. Sinänsä nätit, mutta legoista irrallaan olevat elementit tekevät myös muutamat tasohyppelykohdat vaikeiksi hahmottaa, etenkin syvyyssuunnassa.

Itse pelaaminen koostuu juoksentelusta, hyppelystä ja toiminnasta. Taistelu on parin napin simppeliä huitomista, eikä sitä ole onneksi liiaksi. Enemmän aikaa kuluu maisemia samoillessa ja pieniä pulmia ratkaistessa. Hauskimpia ovat etenkin kaverin kanssa pelatessa töiden jakamista vaativat jutut, kuten aamiaisen valmistaminen Viimapäällä. Yhdelle ruudulle sijoitetussa kohtauksessa yksi voi hakea aamiaistarpeita toisen kerätessä piilotettuja polttopuita. Lego-rakentelua tuntuu olevan edellisiä pelejä vähemmän. Väsääminen sinänsä on simppeliä yhden napin pohjassa pitämistä, mutta lopputuloksen kasautumista on hauska seurata. Se on myös suorin linkki Legon omiin perinteisiin.

Jokainen kenttäkokonaisuus on suunniteltu pelattavaksi kerran juonen kera ja toistamiseen "vapaapelitilassa", jossa pelaamisen aikana löytyneillä lisähahmoilla saa avattua kaikki salapaikat ja löydettyä jokaisen piilotetun aarteen. Jos vaikkapa Konnussa haluaa löytää kaiken, vapaapelitilassa pitää ottaa esimerkiksi Gimli kaveriksi hajottamaan sellaiset esteet, joihin puolituisen lapio ei pysty. Tarinatilassa poppookoostumus seuraa orjallisesti kirjaa. Yksittäisen hahmon ominaisuudet ovat myös laajennettavissa Mithril-työkaluilla ja -aseilla, joita varten kylän sepälle pitää löytää piilotettuja Mithril-kimpaleita. Iso osa pelin kestoa tuleekin siitä, että avattavaa, ostettavaa ja löydettävää on jokaisessa kentässä tolkuton määrä uusista työkaluista pelattaviin (ja trilogiasta tuttuihin) hahmoihin ja patsaisiin.

Tämä on mainos:
Lego Lord of the Rings
Tarina seurailee kirjoista ja elokuvista tuttua polkua, mutta kentät on suunniteltu uudelleenpeluuta ajatellen.

Pieniä valaistusefektejä ja muita lisäkikkoja lukuun ottamatta Lego Lord of the Rings on tekniseltä tasoltaan edeltäjiensä kaltainen. Legot näyttävät edelleen ihan itseltään ja hahmot on animoitu hauskasti. Lego-palikkansa tuntevat bongaavat myös erikoisefektien lomasta liekkejä ja yhden ruudun pikkupalikoita, joita on käytetty oivaltavasti. Ääninäyttely sisältää hauskojen sanoja sisältämättömien äännähdysten lisäksi materiaalia suoraan Peter Jacksonin Sormusten herra -elokuvatrilogiasta.

Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, Traveller's Talesin pelit ovat olleet ehdotonta lisenssipelien parhaimmistoa. Etenkin kaverin kanssa samalta sohvalta pelattuna Lego Lord of the Rings on edelleen hyvää, joskin vähitellen liian tutuksi käyvää viihdettä. Tarina on kerrottu humoristisesti ja hyvällä maulla, mutta itse toiminta parin napin huiskintoineen, keräämisineen ja rajallisine rakentamisineen alkaa veteraania jo kyllästyttää. Seuraavaksi toivoisinkin studion räjäyttävän palikkalinnakkeen kokonaan ja tarjoavan uuden pelimoottorin myötä tuoreita ideoita. Legoihin en ole vielä kyllästynyt.

Lego Lord of the Rings
Kaksin aina hauskempaa. Muiden Lego-pelien tavoin peli tukee näppärästi yhteistyömoninpeliä.
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Huumori, monipuolisuus, lähdemateriaalin hyödyntäminen
-
Vanheneva pelimoottori, vähemmän rakentelua
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Lego Lord of the RingsScore

Lego Lord of the Rings

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Traveller's Talesillä alkaa olla melkoinen kokoelma Lego-pelejä takanaan. Nyt palikkavuorossa on Taru sormusten herrasta.

6
Lego Lord of the Rings

Lego Lord of the Rings

ENNAKKO. Kirjoittaja Mathias Holmberg

Frodo, Sam ja koko sormuksen saattue muuttuvat Lego-palikoiksi tänä vuonna, ja tästä on myös syytä innostua.



Ladataan seuraavaa sisältöä