Suomi
Gamereactor
arviot
Summer Stars 2012

Summer Stars 2012

Urheilupelit toimivat aina parhaiten kaveriseurassa. Muun muassa Xboxin Kinect Sports, ja Nintendon Wii Sports Resort osoittavat potentiaalinsa hyvinä seurapeleinä. Summer Stars 2012 pyrkii työntämään jalkansa ovenrakoon, mutta päällimmäinen mieleen jäävä asia on se, että määrä ei korvaa laatua. Peliin on tungettu hirveä määrä eri lajeja, joista osa toimii vain vähän miten sattuu.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Etulyöntiasemaa kilpaileviin peleihin on lähdetty hakemaan monipuolisella lajivalikoimalla. Pelistä löytyy jousiammuntaa, uintia, keihäänheittoa ja paljon muutakin. Homma voisi toimia, jos patalaiskat koodarit olisivat panostaneet työhönsä. Ensinnäkin, osan lajeista olisi voinut jo käytännöllisyyden nimissä heivata roskakoriin. Esimerkiksi ilman uimahyppyä olisi pärjätty mainosti. Toiseksi, osa lajeista tuntuu häpeällisen keskeneräisiltä. Esimerkiksi maastopyöräilyssä fillaroidaan kahta samannäköistä rinnettä alas kivikautisten grafiikoiden ja tönkön ajomekaniikan kera. Kuulostaa viihdyttävältä, eikö? Muitakin lajeja harrastaessa tulee lähinnä vain ontto olo. Fiilis nimittäin puuttuu pelaamisesta täysin, eikä immersion tunnetta tule vahingossakaan vastaan. Vähemmästäkin lentäisi pelilevy takaisin hyllyyn pölyä keräämään.

Siinä missä PS3-versio tukee oletetusti Movea, on Xboxille vaihtoehtona Kinect. Testisession päätyttyä täytyi todeta, että ainakin Kinect hoitaa hommansa varsin hyvin. Lisäksi liikesensorin avulla avautuu erityinen kunto-ohjelma, jolla voi harjoitella esimerkiksi voimaa ja kestävyyttä. Ihan oikeaa kuntoilua siis. Ominaisuus toimii, sillä jos haluaa rankaista itseään, saa hien pintaan nopeasti. Se tuntuu valitettavasti olevan pelin ainoa valopilkku. Normaali pelaaminen on itsessään auttamattoman keskinkertaista ja hieman jo homehtuneelle haisevaa peruskauraa.

Summer Stars 2012Summer Stars 2012Summer Stars 2012

Samaa keskinkertaisuuden linjaa on seuraavat harmillisen tarkasti myös pelin graafiikat. Hahmojen kasvojen animointi näyttää pikemminkin surkuhupaiselta kuin realismiin pyrkivältä. Voi tietenkin olla, ettei visuaalinen anti ole ollut prioriteettilistassa kovinkaan korkealla, pelinkehittäjien keskittyessä pelimuotojen moninaisuuteen. Olisiko se hyväksyttävä syy, sen voi jokainen itse päätellä.

Audiopuolella huomio kiinnittyy auttamatta selostukseen. Urheilun lomassa pälpättävät kommentaattorit pistävät ärsyttämään melkoisen nopeasti. Samanlaista ympäripyöreätä sontaa kuultiin jo vuosikymmen takaperin formulapeleissä. Sentään niissä taustalle hölistiin tunteella. Summer Stars 2012:ssa kuuluu vain monotonisella äänellä itseään toistavia repliikkejä. Ei tietenkään sovi unohtaa sinne sun tänne viljeltyjä puujalkavitsejä. Kaikesta huolimatta kehotan varaamaan särkylääkettä pelisessioita varten, sillä hahmojen dialogeista ja huonosta huulenheitosta ei tule mitään muuta kuin pää kipeäksi.

Tämä on mainos:

Loppukateettina täytyy sanoa, että Summer Stars 2012:sta on umpitylsä, eikä se ei herätä oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Lajien parissa sompailu tuntuu vain mekaaniselta suorittamiselta, josta on kaikki viihtyvyys pyyhitty pois. Koska moni muu markkinoilla löytyvä urheilupeli on moninkertaisesti viihdyttävämpi, kannattaa Summer Stars 2012 jättää suosiolla väliin.

HQ
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Kinectin avustuksella saa hien pintaan
-
Pelaaminen käy nopeasti tylsäksi, eikä herätä mitään fiiliksiä, ärsyttävät, geneeriset kommentaattorit käyvät hermoon, määrä on korvannut laadun urheilulajeissa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Summer Stars 2012Score

Summer Stars 2012

ARVIO. Kirjoittaja Joni Eriksson

Kesätähtien urheilukarkeloissa on runsaasti lajeja kokeiltavaksi, mutta ikävä kyllä määrä ei tälläkään kertaa korvaa laatua?



Ladataan seuraavaa sisältöä