Suomi
Uusin ensin
Atrás

Viihde

Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

Elokuva (joka tuli katseltua)


Tulipahan katsottua Suicide Squad. Arvostelijat olivat.....rummun pärinää..... OIKEASSA!

En spoilaa sen enempää. Sanon vain että:

- "vitsit" olivat suurimmalta osin irvistelyä aiheuttavia,
- Jokeri oli "meh" (tosin ihan mielenkiintoinen lähestymistapa hahmoon: rakastunut ja sekaisin).
- Deadshot ja Harley saivat liikaa ruutuaikaa
- Iso osa ryhmästä pelkkiä statisteja
- "pomotappelu" tehty satoja kertoja ennenkin. Lopputaistelussa itselläni takaraivossani kuului tuon tuosta "I am ZUUL"

Summa Summarum: Elokuva oli mielestäni ennenkaikkea sekava ja ontto. Jos olisin laittanut "toiset lasit" päähän, olisin saattanut nauttia enemmänkin. Odotukseni olivat liian kovat.

Ehkä Director's cut pelastaa tämän kun se tulee. Nyt nimittäin vaikuttaa siltä, että Ayer halusi tehdä synkkää, mutta WB pakotti pistämään mukahauskoja vitsejä ja "keveyttä" mukaan.

Ai niin, ja se soundtrack: Klassikkobiisejä toisensa perään vailla uskottavaa syytä. Kappaleita leikataan ja liimataan toistensa perään, koska halutaan tavoitella katsojissa "fuck yeah" -fiiliksiä. Fuck no.


EDIT: Ja Mark Hamillin Jokeri on edelleen paras.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
@iPot

Eikös Wb pakottanut lisäkuvauksia juuri tuon liiallisen synkkyyden takia? Odotukset korkealla Ben Afleckin ohjaamaan Batmaniin. Toivottavasti Leton Jokeri saa siinä enemmän ruutuaikaa.
My feet are burning like a Roman hypocaust But the Romans are gone, they changed their name because they lost
  • 0
Honeymoon (2014)

Kantta kun kahteli niiiiiiiin tosi pitkään mietin että on ihan tajuttoman tutun näköinen nainen tuossa kannessa mutta ei, ei sitten millään saa mieleen että mistä toi naama on tullut tutuksi !? Takakansikaan "ei tiedä" tällä kertaa mainostumielessä(kään) kertoa missä tämä mimmi on esiintynyt.

Tuossapa kuvaa kannesta siis...
http://www.magnetreleasing.com/honeymoon/images/photos/photo_10.jpg

Mut leffaa ei kyllä tarvinnut kovinkaan pitkään katsella kun heti pompsahti mieleen että mistäs tämä näyttelijä onkaan tutuksi tullut.. tv-sarjastahan se oli ja Game of Thrones. Näyttelijättären nimi on Rose Leslie. Miespääosassa on Harry Treadaway joka on tuttu myöskin eräästä tv-sarjasta, nimittäin Penny Dreadful.

Elikkäs mies ja nainen (näinä päivinä kun ei ole ollenkaan enää tuo puoli selvää) päättävät mennä hanimuunille. Jos ei tainnut häätkään ihan perinteiset olla, mitä alkutekstien taustalla niitä nopsaan läpi kelataan... niin hunajakuuna toimii mökki metsän keskellä ja järven rannalla. Joten budjetti ei ole ihan mikään mittava tällä kertaa hääparilla ollut, mutta mikäpä siinä siellähän sitä voi toistensa seurasta luonnon rauhan keskellä nautiskella niiiiiiin paljon kuin "sielu sietää" ja "keho kestää". Tai niin he ainakin luulivat..

..mimmi alkaa oudosti haahuilemaan ja kävelemään öisin unissaan ja muuttuu päivä päivältä yhä etäisemmän oloiseksi, erikoisemmaksi.. mistähän ihmeestä kyse sitten lienee ?

Suht hyvin tässä ahdistavuutta ja painostavuutta ladataan koko ajan lisääntyvässä määrin katsojan harteille... ajoittain tuntuu vähän että miten tästä oikein mitenkään fiksua voi syntyä pidemmän päälle... loppu on kuitenkin taasen sellainen joka varmasti aika monen mielestä vesittää sit aika paljon ja on päädytty sinänsä ratkaisuun jossa aita on aika matala, itse en tuolle lopulle nyt kovinkaan paljoa lämmennyt, valitettavasti... mutta matka sinne on ihan kohtalaisen mallikas, jos tuollaista pienimuotoista painostavuutta kauhun muodossa haluaa katsella

...mitä pidemmällle leffa etenee sen paremmin musat lähtee messiin fiilistä luomaan ja äänimaailma luo erinomaisesti painostavaa ja ahdistavaa tunnelmaa, mysökin kohtauksissa missä ei välttämättä edes mitään tapahdu.

Näyttelijöitä ei tässä sitten kovin paljoa tämän pääkaksikon lisäksi ole, joten sillain pieni piiri pyörii ja hyörii meiningillä mennään.. toki pari siinä paikallisessa kuppilassa on pari, jotka erikoista fiilistä lisukkeeksi vielä tarjoavat muutaman otoksen verran.

Todella paljon todella hyvää, sellaista hyytävää fiilistelyä joka kantoi suht pitkälle, harmi että tuo loppu tosiaan ei sitten meikäläiseen kovinkaan hyvin uponnut, paremmalla lopulla tämä olisi ollut todella kiiltävä helmi siellä kauhugenren joukossa.

https://www.youtube.com/watch?v=OrSh2CHmEW4
Arte Et Labore
  • 0
Greystoke : The Legend of Tarzan, Lords of the Apes

Alkaa äärettömän vahvasti ! todellista eläimellistä alkuvoimaa tarjotaan todellakin katsojalleen. Todella vahvaa tulkintaa, sekä aivan ainutlaatuista Tarzan menoa valkokankaalla.. poikkeaa valtavasti kaikista muista Tarzan leffoista, niin tätä ennen kuin jälkeenkin tulleista aina tätä viimeisintä 2016 visiota myöden.

Leineekö ollut niin puhdasta eläimellistä ja jostain äärimmäisen syvältä kumpuavaa meininkiä tuo Christopher Lambertin tulkinta että taisi ilmestyessään olla jo liikaa "mainstream" kansalle, vaikka tokihan tuolloin vielä action sankarit olivat yllättävän "raakalaismaisia" siellä 1980-luvun kultaaikoina, vaikkapa ASchwarzeneggerin johdolla.. Lambertin näyttelystä huokuu tietynlainen haikeus ja surumielisyys kauttaltaan, varsinkin se perusilme on jotain maagista..

..vai liekö munasillaan kirmanneet pikku natiaiset olleet liikaa katsojille, kun niitä useampi leffassa oli kun Tarzan hiljakseen varttui ja ennen kuin lannevaatetta ja rihmankiertämää ympärilleen sai.. näyttävät myös apinat siellä viidakon syövereissä ymmärtävän pissahuumorin päälle, jos tähän on uskominen.

Alku on hyvä, vaikka tarina nyt on miljoonaan kertaan päähän päntätty ja sitä kautta aivan liian tuttu.. toki oman aikansa ottaa ennen kuin Tarzan pääsee ilmoille sen legendaarisen huutonsa kajauttamaan.. hieman yllättäen tämä lapsuusaika joka on ns. tuttu ja turvallista varmasti lähes kaikille joskus jollain tapaa asiasta nähneitä/lukeneita eikä sinällään yllätä yhtään, mutta silti äärimmäisen toimivaksi saatu ja mukaansa tempaavaksi, jopa leffan parasta antia ! ..

..siinä mielessä jopa aikaansa edellä että lähti rohkeasti sinne karummalle ja realistisemmalla linjalla. Jonne supersankarileffoissa (vaikkei itse mies olekaan tuohon kategoriaan edes kuuluva) on vasta nyt oikein todenteolla alettu sukeltamaan. Realistisuudenhakuisuudessa tämä on aivan eri planeetalta verrattuna muihin Tzan elokuviin...

..tästä syystä myös katsojan tunteiden skaalaa ja kirjoa ravistellaan ihan eritasolla kuin muissa Tarzan filmatisoinneissa suunnilleen yhteensä. Tämä ei varsinaisesti ole mikään leppoisan letkeä seikkailullinen tarina kuten ne kaikki muut käytännössä ovat (vaikkei nyt mihinkään totaalisynkkyyteen vaivutakaan), ikäraja kyllä antaisi ymmärtää että olis kyseessä koko perheen seikkailutarina, ainakin uuden painoksen kannet ovat antaneet 7-ikävuoden rajan suositukseksi.

Keskivaihe taas hitusen laahaa kun viidakoista siirrytään ihmistenilmoille, tässä versiossa Tarzan on todellakin Apinoiden Kuningas, eikä mikään seurapiireihin millään tavalla käytöksensä puolesta soveltuva herrasmies.

Ihan loppu taas vedetään vahvasti.

Hyvää tässä on että tekijöillä on ollut oma vahva visio millaisen tästä haluavat ja ovat sen omanlaisekseen ja näköisekseen toteuttaneet. On sitten arvokas ja rahvas kansa (katsojien osalta siis) sitten asiasta mitä mieltä tahansa.

Muita näyttelijöitä siis Tarzanin (Christopher Lambert) lisäksi, Miss Jane Porter (Andie McDowell, tämä on naisen ensimmäinen esiintyminen valkokankailla ylipäätään), The Sixth Earl of Greystoke (Sir Ralph Richardos, mies näyttää tehneen mittavan uran näyttelijänä ja tämä oli yksi viimeisimpiä töitä hänen kohdallaan), Capitaine Philippe D'Arnot (Ian Holm, heppu jonka retkikunta löytää Tarzanin viidakosta ja tuo hänet ihmisten ilmoille)... Janensa tässä versiossa Tarzan tapaa ensimmäisen kerran sitten Englannissa, jotta mimmi ei tule viuhahtelemaan viidakkoon toviin eikä toiseen tässä elokuvassa.

Ohjauksesta vastaa Hugh Hudson, joka ei urallaan kovinkaan liukuhihna tahtia pidellyt vaan suht harvakseltaan niitä kuitenkin väsäs, melkeinpä enempikin dokumentteja sitten.. nimekkäimpinä elokuvina ehkäpä tämä (1984), Tulivaunut (1981) sekä Vapauden voitto (1985)

Ai niin ne eläimet sitten, jos 2016 versio oli ihan ok, siinä mitä lähti yrittämään niin kyllähän tämä on jotain ihan ylivetoa sillä saralla, varsinkin noiden apinoiden osalta. Apinoiden toimintaan ja toimimaan saamisen elokuvassa on varmaan tuohon aikaan panostettu ihan tajuttoman paljon ja kyllähän se on tulosta tuottanut, toimii vielä näin reilut 30-vuotta myöhemminkin tavalla jolle nykyvirittelijätkin saisivat olla rehellisesti kateellisia.. itse viidakkokaan ei näytä lainkaan hassummalta. Visuaalisesti taatusti ollut omana aikanaan aivan huippua, todella kivat puitteet parsittu kasaan tässä, niissä kelpaa kyllä elvistellä näyttelijöiden. Näissä maisemissa kelpais vielä tänäkin päivänä olla.

Luonnon lait tulevat vahvasti esille, armottomasti ja vahvimmat selviävät (toki tuurillakin näppinsä pelissä ajoittain). Valkoihoiset ihmispirulaiset päättävät tulla viidakkoon näitä lakeja sitten omalla panoksellaan parhaansa mukaan muuttamaan mutta tässä se ei vielä heiltä onnistu, sillä viidakon syövereissä asuvilla heimoilla on vielä niin suuri kotikenttäetu viidakosta tukenaan. Toki "sivistyksen kehdossa" elikkäs "kaupungeissa" taas homma kääntyy päälaelleen. Tuota puolta ei kuintenkaan elokuvassa paljoakaan ole. Elokuva keskittyy hyvin pitkälti itse Tarzaniin ja hänen "kahteen puoleen", villiin ja sivistyneeseen, kumpi niistä sitten voiton ottaa ?

Ai niin belgialaiset tuntuvat olevan tämänkin tarinan mukaan melkoista viiksivallu kansaa, voisipa melkein luulla että viiksettömiä belgialaisia suorastaan sorsitaan valkokankailla esille tuomisessa.

Varsin vahva ja myös suhteellisen onnistunut näkemys, ja totta tosiaan draaman kautta hyvin pitkälti mennään tässä.. seikkailullinen puoli on aivan totaalisen sivuseikka tässä. Ehkäpä miehen tausta vahvana dokumenttielokuvien tekijänä tuo myös tähän sitten oman vivahteensa. Villeyden ja sivistyksen kohtaaminen on aivan eri mittakaavassa ja tutkinnan tasolla tässä kuin muissa vastaavissa Tarzan elokuvissa, joissa niitä ei edes juurikaan sivuta yhtikäs millään tavalla realistisessa suunnasta.. tässä se realisminhakuisuus on koko elokuvan syvin olemus mistä kaikki kumpuaa.

Tosiaan ensimmäinen puoli viidakossa toimii todella hyvin ja vahvasti. Toinen puolisko jää hitusen laahaamaan ja luo pitkäveteisyyttäkin ilmoille ja kenties jopa haukotusta joidenkin katsojien suupieliin, onneksi mihinkään totaaliseen suonsilmään ei kuitenkaan mulahdeta, vaikka homma ajoittain jääkin sivistyneisyyden parissa laahaamaan paljon pidemmiksi toveiksi, kuin taasen letkeän tauottomasti etenevässä viidakossa astiat ovat täysin päälaellaan.. aivan loppupuoli Skotlannissa/Englannissa on taas vahva ja mainio viritelmä. Joten ansaitsemansa lopun tämä elokuva kyllä saa.

EDIT
Mitä muuten itse pääosanesittäjään tulee niin todella massiivisen jättimäinen Tarzan on Film kirjanen tietää kertoa... että Daniel Day Lewis olisi ollut kiinnostunut esittämään tässä Tarzania.. Viggo Mortensonia myös harkittiin.. lopulta tuiki tuntematon CLambert roolin sai. Hugh Grant oli myös kuvioissa mukana, ei tosin Tarzanin rooliin mutta se rooli meni lopulta hitusen iäkkäämmälle herralle nimeltä James Fox (joka palasi juuri 10-vuoden sapattivapailta, kristillisen lähestyön pariassa tuo aika, takaisin näyttelemään).. ai niin elokuva omistettiin sittemmin Sir Ralph Richardsonille, joka siis kuoli ennen kuin elokuva teattereihin asti ennätti, mutta kuvaukset kerkesi suorittamaan.

Kuvauksia suoritettiin mm. Kamerunissa, Skotlannissa jossa tuon kyseisen linnan omistajat pääsivät myös pieneen rooliin itse elokuvaankin, mainiota. Lontoon EMI-studiolla jossa kuvattiin myös Star Warsia, rakennettiin melkoisen kokoinen viidakko rahalla ja kasvatettiin mm. aitoja kasveja sinne. Muita kuvauspaikkoja oli mm. Blenheim Palace, Natural History Museum, Alebert Memorial, Hyde Park...

Filmille kuvattiin kaikkiaan 25,000 jalan edestä matskua, joka editoitiin sitten 13,000.. Warner Bros sitten vielä lopulta lyhenteli leffaa 25minuutin verran entisestään.. elokuvaan kuvattiin myös kaksi erilaista loppua, toisesta niistä Jane lähti myös lopussa viidakkoon elelemään, toisin kuin tässä lopullisessa versiossa.

Sai aikoinaan kolme Oscar ehdokkuutta... Best Supporting Actor for Richardson, Best Makeup for Baker and Paul Engelen, and Best Screenplay (Adaptation) for Vazak (the only tme a dog has been nominated for Scripting) and Austin.

https://www.youtube.com/watch?v=Vm1IA8AS-as
Arte Et Labore
  • 0
Home Invasion
"Help is on the way. If you live that long."

Jälleen kerran johonkin kotiin taasen murtaudutaan ja porukka on siellä sitten liemessä ja koettaa selviytyä tavalla tai toisella, "ilkimysten käsissä ja kiristyvässä talutusnuorassa".. mulkeroiden sakkiin kuuluu pari naamioitua tyyppiä, sekä femme fatale luokitukseen epätoivoisesti hamuava mimmi.. kyseinen trio ei kovinkaan yhteenhitsautunut sakki kuitenkaan ole...

..tällä kertaa murron kohteena on naisen (Natasha Henstridge) koti. Mimmin tuki ja turva on sitten kännykkä jonka toisessa päässä on turvallisuus expertti & alan asiantuntija (Jason Patric), joka pystyy siis kännykän kanssa mimmille antaa vinkkejä miten toimia, sillä naisen kodissa on paljon turvakameroita joista tämä expertti näkee tilanteen kehittymistä hitusen kokonaisvaltaisemminkin.. piilohippasissa mukana menossa on myös naisen poika, alussa alustellaan vähän turhakin pitkään naisen ja pojan häippäsyä isän & miehen luota, siis höpinöiden kera. Joten kovin lämpimät välit heillä ei ole, toki tuleva äärimmäisen ahdistava tilanne taasen kerran pistää kaiken aivan uuteen valoon, jos selviytymistaistosta voittajaosapuolena selviävät ja hiirulaisina saalistajiaan karkuun pääsevät livahtamaan, vaan onko isukkikaan ihan puhdas pulmunen ?

Ai niin talo nyt on luonnollisesti vähän, eikä ihän vähän vaan, isompikin tönö. Siinäpä sitä olisikin ollut tekijöille todellista haastettaja, jos tällaisen leffan kohteena olis ollut jokin opiskelijan yksiö.. että miten homma olis toteutettu sit !?

Tällä kertaa huomiota ei varasta Natashan tisuliinit, kuten eräässä Species leffassa aikoinaan, miesten-nielijä alienina ollessaan. Joten ikäsuosituskaan ei tälle sinänsä ahdistavalle jännärille kovinkaan korkealle rimaa hilaa. Tosin eräs Ylen beach volley selostaja varmaankin tokais että tosi isot on .... siis juomapullo vai kannutko lie. Sitten 21-vuoden takaisen Speciesin, näyttäis jotenkin vain massiivisesti jatkaneen vielä kasvuaan kysienen duo.

Het melkein alussa kerrotaan faktatietoa kuin usein USA:ssa murtoja tehdään, sekä mitä hyötyä tälläisistä kodin isäturvajutuista voi parhaimmillaan olla, kun poliisi paikalle tuloaikakin on vaan venynyt pidemmäksi.. muutoinkin pieni tietoiskuinfo mitä pitäis tehdä jos tämän tyyliseen liemeen joutuu..

..leffa on passelisti puristeltu ja tiristelty alle puoleentoista tuntiin ja hyvä niin.. mitäpä tämän tyylisessä leffaa väkisin pidemmäksi pitkittämään, vaikka vauhtiin pääsemiseen tässä aikaa meneekin, kun pääkaksikkoa naista ja poikaa alustellaan, keitä ovat ja millaisessa tilanteessa elelevät. Tällä(kään) kertaa ei myöskään lähestyvä "kaikkien aikojen" myrsky auta asiaa, mitä virkavallan ja avun saapumisen vikkelyyteen tulee.

Erittäinkin (liian) perustavanlaatuinen tv-jännäri.. onhan näitä nähty iät ja ajat. Suht pätevästi kuitenkin tehty, eipä siinä.. ongelmaksi vaan muototuu että näitä on nähnyt jo aivan tolkuttoman määrän. Toki juoni nyt ei ihan noin yksinkertainen ole ja koukeroita matkan varrella on, niin hiirillä, kisuilla kuin muillakijn pelastusoperaation jäsenillä.. toki sinällään täysin yllätyksetön tv-leffa joka holywuudista ulos pusketaan suoraan levylle.

Ohjauksesta vastaa David Tennant, ei kuitenkaan sama tyyppi kuin se näyttelijä joka mm. Doctor Whota yhdessä vaiheessa tovi sitten näytteli ja mainiosti sen roolin vetikin.

https://www.youtube.com/watch?v=PStbGXXZDvU
Arte Et Labore
  • 0
Lainasi tomine:
Ohjauksesta vastaa David Tennant, ei kuitenkaan sama tyyppi kuin se näyttelijä joka mm. Doctor Whota yhdessä vaiheessa tovi sitten näytteli ja mainiosti sen roolin vetikin.


Voi hitsi. Ehdin kiinnostua kunnolla ennen ", ei kuitenkaan --" osiota.
"being a hero is optional"
  • 0
Hudson Hawk

Suoraan sanoen en edes muista olenko elokuvan joskus nähnyt !? en varmaan kokonaisuudessaan, joskus varmaan jonkun muutaman minuutin jostain kohdasta nähnyt sieltä täältä. Taisi aikanaan saada aika rajua kritiikkiä yleisesti osakseen, tiedä sitten miksi ? Aika monilla listoilla tuntuis kummittelevan jos pitäis valkata Top-10 kaikkien aikojen surkeimpia elokuvia, joten piti sitten katsastaa mistä homma sitten kiikasti aikanaan..

..nimittäin tällainenkin seuraavanlainen ylistys nyt sitten näinä päivinä nettilään ilmaantui, niin pitäähän se itsekin katsastaa että onko syyttä suotta aliarvostettu tekele vai onko unholaan vajonnut vähintäänkin ansaitusti ?

Is it just me, or is Hudson Hawk a comic masterpiece?
http://www.gamesradar.com/is-it-just-me-or-is-hudson-hawk-a-comic-masterpiece/

Pääosassa on Hudson Hawk (Bruce Willis) joka on legendaarinen varas, heppu pääsee vankilasta pois ja on päättänyt että kiven sisään ei enää lusimaan jouduta, ei enää ikinä, paluu kiltille poluille mutkistuu melkoisesti kun HH joutuu kiristyksen kohteeksi ja sitä kautta palaamaan rikollisuuden poluille...

...noitakin tapahtumia ennen homma pyöräytetään kyllä vielä yllättävämmin käyntiin, nimittäin pompataan kunnolla menneisyyteen ja siellä eräs Leonardo Da Vinci touhuilee kaikenlaista, tekee myös sellaisen esineen jota HH lähetetään sitten aikanaan varastamaan.. selviääpä siinä muuten sivussa myös miksi Mona Lisa taululla on tosiaan sellainen vieno hymy, eikä hampaat "loista" nykymissimäisesti. Tuollainen "pönttö"huumori on sitten vakiovieras koko elokuvan ajan.

Ohjauksesta vastaa Michael Lehmann. Leffan budjetiksi paisui vaatimattomasti 65 miljoonaa dollaria, en kyl oikein tiedä mihin se on käytetty ? Osa lienee ainakin Brucen tilille mennyt, nimittäin oli taatusti ei ihan halvin nimi kahden Die Hard leffan jälkeen.

Hitusen erikoinen viritelmä mutta ainakin varsin persoonallisen sen myötä. Jäätävän aivotonta huumorihörhöilyä. Ei paskempaa, sanoisi Risto Räppääjän angsti versio. Todella omalaatuinen ja nopeasti mietittynä ei tule mieleen yhtään mitään vastaavaa, ei vaikka raapisi päätään vähän pidempäänkin samalla.. jos ei leffasta juurikaan mitään sen enempiä tiedä, niin todennäköisesti ei ole lainkaan sellainen mitä tältä etukäteen 99.99% etukäteen todennäköisesti odottaisi olevan. Tai no jos oikein miettii mitä tästä voisi kaukaisesti tulla mieleen, niin ehkäpä Uncharted/Nathan Drake jollain hörhöllä tavalla.

Omalla kohdallani suurimmaksi ongelmaksi muotoitui se kun elokuvassa on sakkia suht paljon.. porukkaa menee ja tulee koko ajan ees taas niin kohta on ihan päästänsä pyörällänsä että kuka nyt on kuka ja ketkä juksailevat ketä, kuka on ns. hyvis ja kuka pahis. Periaatteessa tuo voisi olla todella suuri vahvuus, mutta tässä siitä on tullut niin sekava soppa että ei maistu enää hyvältä kun sitä hämmennetään tauott, vaikka on jo aikoja sitten tipahtanut kärryiltä, eikä sillain enää kiinnosta vaan loppuleffa menee sitten enempi vähempi mauttomien vitsien bongailuun, joita myös viljellään ihan hirmuista tahtia..

..jees, kuten sanottu niin sakkia tosin riittää, joten nimekkään pääosaesittäjän lisäksi mukana on varsin kattavassa katraassa mm. Danny Aiello, Andie MacDowell, James Coburn, Richard E. Grant, Sandra Bernhard, Don Harvey, David Caruso, Frank Stallone... aika paljon parukat tässä joko yli- tai alinäyttelevät.

Originelli hörhellys, niin hyvässä kuin pahassa. Jos pystyy asettumaan hiukan vinksahtaneeseen vinkkeliin tätä katsellessa, niin silloin ajoittain jopa ihan omalaatuinen klassikko tarjolla.. mut jos jotain yhtään mitään normaalia tältä odottaa niin taatusti vetelee yli hilseen niin että valkoisena on lattia elokuvan jälkeen katsojan ympärillä.

Kait tätä voisi jonkin sorttiseksi hillitynlaiseksi crazy-komediaksi luonnehtia, tosin ei täysin hallituksi kuitenkaan... välillä homma meinaa steppailla jo musikaalienkin maailman puolelle, nimittäin ennen hyvään aikaan kun varkaat ajoittivat toimiintaansa, jos ei hyvä rannekelloa ollut tarjolla niin musiikkikappaletta "lauleskellen" ja sen mukaan tietäen kuinka paljon aikaa hämäräpuuhan suorittamiseen olikaan. Ainekset on kasassa mutta mitä pidemmälle mennään niin sitä pahemmin kokonaisuus hajoaa todella sirpaleiseksi.

On kyllä nämä elokuvien trailerit muuttuneet melkoisen totaalisesti tuolta 1990-luvulta -> tähän päivään...
https://www.youtube.com/watch?v=rRgEdzfnt_8
Arte Et Labore
  • 0
The Brothers Grimsby

Sacha Baron Cohen. Itse en ole tämän miehen huumorille täysin lämmennyt.. yleensä keskittyy vähän enemmänkin pilkkaamaan kaikkea mahdollista tai vaihtoehtoisesti pyörittelemään kikuliansa, hanurit ja pallit saavat myös omat kivuliaat huomionsa kerta toisensa perään. Toki pakko myöntää että välillä nuo hepun sairaatkin toilailut kyllä pistävät väkisin hymyilemään kuten vaikkapa Diktaattorissa se juoksukisa.

Tässä mies lähtee sitten astetta toiminnallisemmalle linjalle kun kyytiä ja tukkapöllyä tulevat saamaan sitten agenttileffat.

Tässä leffas SBC esittää englantilaista intohimoista jalkapallofanaatikkoa, jolla ei noin ylipäätään kovin vinhaa aivosolutoimintaa pääkopassa ole havaittu toistaiseksi. Heppuliini löytää kuin löytääkin kauan kadoksissa olleen veljensä (Mark Strong) joka osoittautuu MI6-agentiksi ja siitäkös vaarallinen ja toiminnantäyteinen retki on veljeksille luvassa, rikollisten luvatussa maassa.. kun terroristit uhkaavat taas kerran noin vaatimattomasti koko maailmaa... maailman pelastus"operaatiota" toki hitusen haittaa kun kaksikko vahingossa onnistuu myös saamaan hyvikset heitä jahtaamaan vielä innokkaammin kuin mitä terrosristit heidän perässään ikinä juokevat...

...muitakin "tunnetumpia" nimiä löytyy.. Rebel Wilson, Isla Fisher, Tamsin Egerton, Penelope Cruz, Scott Adkins... David James, mut ei ilmeisesti ole se jalkapallomaalivahti vaikka tämän näyttelijän tiedoista ei oikein selviä yhtikäs mitään muuta kuin tässä ollut mukana.

Ensin pistää tuo Suomi sinisäteen kansi silmään, nimittäin kannessa on peräti kolme eri ikäsuositusta.. 12, 15 ja 16

Jalitsuu on mukana silloin tällöin ja useamman kerran leffan aikana. Pojat vetäsivät jo nuorena kahdestaan ikimuistettavan pitch invasionin Grimsbyn matsissa... mutta se ei ollut mitään median mittavuudella mittatikkuna mitattuna, kun sitten myöhemmin tulevat tekemään saman hieman isommissä ympyröissä ja MM-kisoissa.. toki kisat tässä kuvitteelliset kisa ja ne pidetäänkin sitten Chilessä. Enkkujen paita/paidat saavat myös melkoisesti ruutuaikaa.

Jos tuollainen räävitön suht aivoton "paska"huumori uppoaa, niin jopa kahtelemisarvoinen. Muussa tapauksessa todennäköisesti lähinnä vain nukuttava ja herkimmille sieluille jopa kuvottava & suoraan hanurista. Veljellistä britti junttihuumoria on todellakin riittämiin.. jos Johnny English (Rowan Atkinson) koettiin jollain tapaa hillitysti ja sivistyneesti lähestyä asiaa, niin tämä taasen haistattaa peen ja muut eritteet "sivistyneisyydelle" ja näyttää vielä keskisormea päälle, kun räävittömyydellä koetttaa tuoda porinaa keitokseen...

...leffa alkoi jopa ihan lupaavasti ja sai odottamaankin huomattavasti enempi kuin mitä sitten lopulta tarjosin, jotenkin homma hyytyi mitä pidemmälle mentiin. Homma toimi ajoittain yksittäisinä hetkinä jopa huvittavastikin, samalla hyvän maun tallottiin ja lytättiin totaalisen maanrakoon.. kokonaisuus jäi kuitenkin valitettavan vaisuksi.

Pari "action"kohtausta löytyy ja varsinkin eka sekavahörhellys toi mieleen FPS-räiskinnät jotka lienevät ollut niissä todella esikuvana.. lopussa pienenä pätkänä tulee enemmän kuin hitusen mieleen tuo MGS 2:sen tankkerikohtaus heti pelin alusta.

https://www.youtube.com/watch?v=_YtclB_02wA
Arte Et Labore
  • 0
Batman : The Killing Joke

Hieman yllättäen tarina ei ole täysin tuttu ja turvallinen sieltä sarjakuvan maailmasta .. nimittäin animaation alkuun on lisätty peräti 30minsan pätkä joka sisältää pitkälti Batgirlin touhuiluja, toki Batman oleellisesti mukana. Sinällään suht pitkäkin pätkä kun leffalla yhteensa on kestoa 1h17min. Toki itse The Killing Joke tarinahan on varsin kompakti ja tiivis paketti sarjakuvana.. joten kun se käynnistyy niin se on menoa sitten alusta loppuun, juurikaan mitään ylimääräistä ei tarinassa ole eikä sellaista kaivata... tarina on paketti joka sisältää kaiken oleellisen, eikä mitään liikaa ja ylimääräistä mukaan tuputettuna...

...tähän animaatioon tuo lisätty osuus ei nyt mitään ihan sekunda kamaa ole mutta huomaa kyllä että "tasollisesti" liikutaan silti suht eri mittasuhteissa kuin itse oikeaan tarinaa tulee. Sinällään aika yllättävääkin matskua kuitenkin sisältää eikä ole mitään lasten kamaa sekään.. nimittäin päätyypä siinä Batman ja Batgirl oikein seksiä harrastamaan yhdessä (kyllä luit aivan oikein !) ja muutenkin action kohtaukset ovat suht väkivaltaisia.

Sinällään animaatio on ihan jees kamaa visuaalisesti kahtella, mutta aikamoisen kauaksi jäädään sarjakuvan piirrosjäljestä valitettavasti suorastan 100-0 tulee nyt turpiin sillä osa-alueella, niin paljon on tyyli muuttunut heikompaan suuntaan... varsinkin uhkaavuus ja painostavuus joka välittyy katsojalle todella käsinkostettavan hienolla tavalla sarjakuvassa, on aivan toista luokkaa itse sarjakuvassa kuin mitä tässä "kevyt"animaatiossa on. Tuota koetetaan toki sitten äänimaailma korvata ja ääninäyttelijöinä ovat tutut tyypit... Kevin Conroy (Batman), Jokeri (Mak Hamill), BarbaraGordon (Tara Strong), Jim Gordon (Ray Wise).

The Killing Joke tarina itsessään on äärimmäisen selkeä ja vahva. Pureutuu selkeästi ja poikkeuksetta katsojansa luihin ja ytimiin.. vaikka Jokeri on se hahmo joka koko shown pystyyn pistää ja homman liekkeihin lehauttaa, Batman toki siinä vastapainona jota ilman kumpikaan ei olisi mitään, niin erittäin suurta roolia saa tässä myös poliisipäällikkö Jim Gordon jota Jokeri on viimeisimmällä tempauksellaan ja ideoinnillaan ajamassa lopullisesti hulluuden partaalle ja miehen järjen pirstaleiksi posauttamaan...

...ihan kiva visio tässä myös tuo kuinka Jokeri olisi "syntynyt", elikkäs on hitusen nössö perheensä eteen kaiken tekevä luuseri stand up koomikko joka kerta toisensa perään nauretaan pihalle lavalta yrittää epätoivoisesti saada vaimonsa ja tulevan lapsensa elätettyä..

..päätapahtumapaikka tässä on myös mainio. Tuollainen hylätty ja vanha huvipuisto jossa riittää hyvin matskua luoda varsin makaaberi ja hullu ympäristö varsin monipuolisesti.

Jos pitäisi valita sarjakuvan ja tämän animaation välillä. Niin kyllähän SE sarjakuva vie tällä kertaa helposti ja erittäin selkeästi homman nimiinsä. Kyllähän tämä ihan hankinnan arvoinen on mutta jos ei ole sarjakuvaa lukenut ja vain tämän animaation nähnyt, niin ei varmasti tule ymmärtämään minkä takia se on niin korkealle arvostettu tekele.. sen verran kauaksi tässä animaatiossa jäädään sarjakuvan luomasta todella huikeasta tunnelmasta. Brian Bollandin mahtavaa jälkeä ja tekosia arvostaa tämän jälkeen aivan toisella tavalla.

Lisäreistä löyty vajaa parikytäminsanen jossa pohditaan itse sarjakuvaa mitä se on merkannut tämän animaation tekijöille nimenomaan Jokerin kantilta katsottua ja sitä kuinka Jokeri muuttui The Killing Joke sarjakuvan myötä. Toinen bonuspläjäys on musiikista liittyen tähän leffaan ja pituudeltaan reilu kymmenen minsaa.... lisäksi paljon previkoita ja sneek peekejä muihin DC Comicsin animaatioihin, itse asiassa tosi paljon.

Näitä animaatoita on tullut nyt todella paljon viime aikoina ja vaikkapa Frank Millerin sarjiksiin perustuvat Batman The Dark Knight Returs Part 1 ja TDKR Part 2 toimivat huomattavasti paremmin animaatioina kuin tämä, johtunee jo hyvin paljon siitä että ne on piirrosjäljellisesti saatu hämmästyttävän hyvin muutettua sarjakuvasta animaatioksi, suorastaan käsittämättömän hyvin ! .. eikä Millerin sarjisversio Year One ole lainkaan hassummin sekään animaatioksi kääntynyt.

http://www.liveforfilm.com/wp-content/uploads/2016/06/kiling-joke.jpg
Arte Et Labore
  • 0
The Dictator (2012)

Sacha Baron Cohen ei tunnu kunnioittavan yhtään mitään tässä leffassa.. sen verran rasistista meininkiä alusta loppuun ja politiikkakin kurmotetaan oikein täydellä höyryllä todella rankan satiirin voimin... melkoista provosointia mies suoltaa jokaiseen ilmansuuntaan katsojien silmille. Ihme kun tästä huumorista ei olla pahemmin vedetty maailmalla hernettä nenään, varsinkaan tietyissä kulttuureissa. epäkorriukteudn sanansaattajanakin tätä joku voisi pitää... jos kulunutta fraasia lainaillaan niin tässä ei enää koetella kepillä jäätä vaan enempikin sohitaan hepillä muurahaispesää...

...nimittäin jätkä pistää semmoista ivallista pilkkaa että ei mitään rajaa ja kunnioitusta välillä. Maailmassa tuskin montakaan viihdetaiteilijaa jotka ylipäätäänsä uskaltaisivat näin "anarkistista" pilkkalaulantaa huumorin varjolla ja sellaisten asioiden kustannuksella, kuin mitä tässä elokuvassa tehdään.

Eipä lainkaan ihme että on jakanut aivan laidasta laitaan leffan katsoneet, joillekin tämän on aivan hulvatonta ja tauotonta naurtykitystä ja joillekin todella vastenmielistä myötähäpeällistä sontaa vailla mitään itsesuojeluvaistoa, itsekunnioitusta tai kunnioitusta ylipäätään.

Pakko kuitenkin myöntää että aika hulvatonta tykitystähän tämä oli meikäläiseen upposi lopulta pelottavankin hyvin ! ... vaikka aiheet ovat todella arkoja ja todella ilkeitä juttuja, mutta ihmeen nasevaa settiä siitä on irti saatu ! ja yllättävän moni vitseistä kyllä kolahtaa kohdilleen, vähän turhankin tarkasti ja kipeästi...

...asioita revitellään sitten oikein kunnolla ja erityisesti niiden kustannuksella, pakko kuitenkin jollain oudolla ja pimeällä tavalla juuri sen takia homma toimii.. jos homma olisi yhtään "puolivillaisempi" tekele niin vaipuisi saman tien totaalisen unholaan mutta tällä kertaa uskallus ja niiden tiettyjen rajojen ylitse pomppiminen on tuottanut sellaisen tuloksen kuin on haluttukin. Toiset pahastuu aivan taatusti tällaisesta ja vihreät palkokasvit kasvavat sieraimiin eivätkä sieltä poistu, mutta meikäläinen ei... toki on sanottava että muutama juttu meni oikeasti jo niin överiksi että olis kenties voinut jättää tekemättä.. vaikka huumori todella, todella, todella lapsellista pohjimmiltaan onkin.

Niin tai näin... pidin, nauroin ja hymähtelin pelottavan paljon ja usein tämän leffan parissa.. en tiedä miksi mutta ne väsyneetkin vitsit upposivat yllättävän kivasti tässä.. ehkäpä siinä että homma ei ota itseään missään vaiheessa liian vakavasti vaan aivan leikillään.

Toki elokuvassa muitakin esiintyy kuin itse Sacha Baron Cohen.. naispääosassa on Anna Faris... kelpo joukkoa täydentää myös Ben Kingsley sekä Megan Fox vilahtaa myös pikaisesti. Suurin osa kuitenkin länsimaalaiselle katsolle melkoisen tuntemattomia nimiä & naamoja, joka ei toki haittaa pätkän verran menoa.. jos on jokin vähänkään tunnetumpi naama kyseessä, niin noit kolme nimeä SC, AF ja BK lukuun ottamatta vain käyvät tekemässä todella pikavisiitin sit.

Ohjaajana toimii Larry Charles, joka on lähinnä tullut tunnetuksi noista Sacha Baron Cohenin tähdittämien leffojen ohjaajana.

https://www.youtube.com/watch?v=9UMuNs2Q5NY
Arte Et Labore
  • 0
Goodnight Mommy
"One of the most corkscrew-twisted, razor-balde sharp films of the year."

Jos ohjaajina toimii kaksikko, ja heidän nimet ovat Veronika Franz ja Severin Fiala... niin mitäpä tuleman pitää !?

...niin....

...jos ei muuta niin ainakin ajoittain tunnelmaltaan ehkäpä hyytävintä ja kovinta psykologista kauhufiilistä... jos ei sentään... ikinä. ...koskaan. Niin on tämä kyllä todella jämäkän hyytävällä tavalla toimiva paketti...

....elokuvan aikana ei koko ajan ole turboruuvi täysillä mutta kokonaisuus toimii äärimmäisen hyvin. Rauhallinen ote luo "leppoisuutta" erittäin häiritsevällä tavalla ilmaan, jonka turvin päräytetään ilmoille rutkasti konstailemattomuutta & kikkailemattomuutta noin elokuvan tehokeinona silmille ja korville nähtäväksi ja kuultavaksi mutta tarinallisesti sitten ripaus aivojumppaa tiedossa myös.. ja voi pojat & tytöt, nimittäin se todellakin toimii erinomaisen hyvänä tehokeinona ja fiiliksen luojana juuri tälle elokuvalle tälläisenään ! Tietysti sen pienimuotoisen katsojan mielellä leikittelystä ja ru(n)kkauksesta voipi olla moni täysin eri mieltä sit taasen...

...nimittäin ihan pienen ripauksen tämä sitä sisältää mutta pääosin kuitenkin todella selkeät linjat tässä, vaikka toki tästä mielellään elokuvan katsoneiden kanssa sitten muutaman aatteen vaihtaa ja siltä osin saa varmistusta tai uutta näkökantaa kenties, että kokivatko muutkin ne pari jutskaa ja tapahtumaa tismalleen kuten juuri sinä, vai oliko jotain pieniä yksittäisiä juttuja joita jotkut saattoivat vähän eri tavallakin lopulta tulkita.

Elikkäs... syrjäisessä paikassa maalla on talo, jossa kaksi 9-vuotiasta nuorta pojanviikaria (kaksoset) viettävät kesäänsä. Heitä tulee hoitamaan heidän äitinsä, joka on käynyt juuri jossain kauneus?leikkauksessa jonka jäljiltä hänen kasvonsa on vahvasti siteiden peitossa... poikien mielestä mikään ei enää tunnu entiseltä ja onko tämän nainen heidän äitinsä enää ollenkaan ?

Todella monesti äärimmäisen suuri murheenkryyni on tälläisissä psykologisissa kauhu/jännäri elokuvissa se lopullinen päämäärä ja päätepysäkki, suht monesti matka sinne on saatu ihan kelvollisesti toimimaan ja säväreitä katsojalleen tuottamaan mutta se perhanan loppu on sitten vienyt maun aika totaalisesti siihen niin että vain se varsin karvas jälkimaku on päällimmäisenä mieleen jäänyt elämään...

...entäpä nyt !?

Ei ehkä sentään totaaliseen nirvanaan katsojaa ujuteta mutta normaalia toimivampi se "päätös" tällä kertaa oli.

Matka tosiaan ajoittain todellakin tiivistä tunnelmaa tihkuva reissu mutta äärimmäisen rauhallisella otteella koko ajan etenevä, ajoittain kuitenkin katsojan ihokarvoja puistattavalla tavalla. Jos on yhtään säikympi katsoja niin sen verran creepy fiilis elokuvassa on että ei kyllä jos leffan pimeässä yöllä kahtelee niin voipi olla ettei Unimatti ihan silmäräpäyksessä ole katsomisen päätteeksi kyläilemään tulossa.

Ai niin näyttelijöinä ovat... kaksosina Elias Schwarz sekä Lukas Schwarz, joten lienevät myös ihan oikeastikin kaksoset lie ? jos sukunimestä jotain päätellään saatika ulkonäöstä. Äitiä esittää Susanne Wuest.. toki elokuvassa myös muutama muukin henkilö pyörähtää, joten aivan pelkästään noiden kolmen harteille koko homma ei kasaannu, vaikka äärimmäisen pitkälti kylläkin heidän ehdoilla & varassa mennään.

Leffasta kehkeytyy nimittäin lopulta ihan helvetin rankka tarina.

https://www.youtube.com/watch?v=0kXpUaQpXMA
Arte Et Labore
  • 0
I C U
"I spy with my little eye something beginning with YOU!"

Australialainen elokuva jonka on ohjannut Aash Aaron. Tosiaan mainitsemisen arvoinen asia lienee se että Margot Robbien ensimmäisiä leffarooleja. Samaisen ohjaajan vuotta aiemmin tullut Vigilante lienee se ihka ensimmäinen virallinen ja tämä sitten se toinen "heti perään".. kyseinen ohjaaja ei sitten paljon muuta olekaan ohjaajana luonutkaan valkokankaille tai tv-levitykseen kuin kyseisen kaksikon.

Margot Robbie on yksi pääosan esittäjistä, toki tässä niitä useampi muukin voitaisiin tuon tittelin haltijaksi kruunata.. tietysti yksi varteenotettava kandidaatti, tai lukuisat kandidaatit voisivat olla myös leffan "turvakamerat", joiden avulla ja kustannuksella sarjamurhaaja erityisesti pääse leikittelemään.

Alussa pistetään katsojaa hieman miettimään tokaisemalla tekstin muodossa että näitä "pimeitä tiirailijoita" on tälle tellukselle ihmisrodun saattelemana "siunaantunut" yllättävän paljon, joten hyvinkin mahdollista että juuri sinuakin seurataan tiirailuun sopivilla välineillä ! siis muunkin kuin valtion taholta ja hitusen hämärä jepellä hitusen ikävämmät jutut mielessä kiiluen....

Kyllähän tässä omalta osaltaan on Rear Window ollut yksi esikuvista, vähemmän yllättäen tässä kuitenkin todella monta astetta pervompi tiirailumeininki keskiössä... sittemmin mm. Open Windows tuota tyyliä ihan kivalla tajulla uudisti ja omaan tyyliinsä vielä paremmin istuvaksi muokkasi.. Kansissa mainitaan myös Saw, ilmeisesti se lähinnä sen takia kun leffassa on sadistinen sarjamurhaaja, vaikka ei kyllä kovin yksi yhteen kyllä Jigsawin kanssa tuo stemmaile ja puzzleile sillä on niin erilaisia kuitenkin kuin tuo saha leffa, erityisesti ideoiltaan ja juoneltaan... vai liekö sitten lopussa sinne suuntaan pieni niiaus ja kumarrus suoritetaan...

...ilmeisesti tarkoituksena ois noilla vastenmielisillä gore kuralla saada joko julkisuutta tai sitten katsojaa hätkähdytettyä, nyt kyllä hätkäytellään niillä ihan väärällä tavalla katsojaa.. niitä tuntuu tulevan ihan puskista ja ilman mitään tolkkua mitä h*l*vettiä oikein tapahtuu ja miksi ? aivan tolkutonta ja sinällään suht vastenmielistä jutskaa pusketaan ihan puskista ilman mitään varoituksia, toki sitähän se oikea ja aito väkivaltakin on mutta tässä se tuntuu niiiiiin päälle liimatun oloiselta kuin olla ja voi että eikä istu kokonaisuuteen kyllä yhtään... nuo kohtaukset jättävät kerta toisensa perään äärettömän kylmäksi ja tunteettomaksi katsojan niitä todistellessa...

..näyttely ja fiilis kokonaisuudessaan on koko ajan todella kotikutoisen oloinen, minkä syynä lienee se että ilmeisesti melkeinpä kaikille näyttelijöille tämä oli heidän eka/toka leffaprojektinsa näyttelijöinä... siltä osin tästä enempikin tulee melkeinpä koko ajan mieleen että tämä on jokin totaalisen amatööri harrastelijaporukan näytelmäharjoituksia, nimittäin muutaman tyypin rinnalla niin Salkkareiden näyttelijöille vois jaella Oscar pystejä näihin verrattuna. Toki meikäläistä tuo nyt ei sinänsä haittaa, joissain tapauksissa tuo voi olla jopa hyväkin asia.

Ai niin musapuolesta tulee mieleen aika paljon peli nimeltään Hotline Miami.. eikä asiassa auta myöskään ne värit jotka ovat kuin toinen toiseltaan pöllittyjä.. tosin tässä huomattavasti enempi leikitellään värimaailmoilla kautta linjan, vaikkei noin muuten noilla mitään yhteistä juurikaan ole. Musat ylipäätään ovat aika räväkät kauttaaltaan ja käytetään paljon tehokeinona kun niitä yht'äkkiä kuin salamakirkkaalta taivaalta päräytetään soimaan.. muutoinkin itse musiikki on hyvin erityylistä kuin missään.. mitään sinfoniaorketereita on turha odotella saatika levylautasella puhkikulutettuja ajanhermolla liiteleviä hittejä.

Leffa joka on tyylipuhtaasti C-luokan kulttikamaa. Jollain tapaa tätä vois ehkä verrata James Cameronin leffaan Piranha II joka oli joka osa-alueella ihan käsittämättömtöntä sontaa ja mitäänsanomattomuutta pahnan pojimmaiseksi littaantuen, tämän voisi helposti lykätä samaan korin tuotokseksi ja sielun velkeksi mutta tämä toimii kuitenkin huomattavasti paremmin kaikilla osa-alueilla.. "roskiskaman" eliittikerhoa tämä leffa, kotikutoisuutta hohkaten.. tässä mennään jo sillä "kuuluisalla" tavalla, elikkäs paskalla tavalla jo hiiissataan hyvän puolelle.

Itsellä meni hetki ennen kuin hokasin että mitä toi leffan nimi sitten tarkoittikaan

https://www.youtube.com/watch?v=KO_XofCvsnI
Arte Et Labore
  • 0
Savages (Raakalaiset)

Empatiaa tuntemattomat Meksikon huumekartellin tyypit, "kaiken takana on nainen" (Salma Hayek) sekä likaisen duunin tekijä (Benicio Del Toro) tulevat antamaan ystävällisiä vinkkejä muutamalle Kalifornialaiselle rantaboulevardien hurmurijannulle, (Taylor Kitch & Aaron Johson) ja heidät sormensa ympärille kietoneen neitosen (Blake Lively) juttusille.. kolmikko on nimittäin saaneet yllättäen oman marihuanabisneksensä pyörimään vähän turhankin hyvin.. ja sehän ei näille alan hallitseville tahoilla ole lainkaan miellyttävä uutinen..

..meksikaanojen vähemmän hienovaraiset varoittelut eivät tunnu tuohon huolettomaan nuoriso poppoosen uppoavan vaan varoitteluista ja neuvoitteluista välinpitämättömät nuoret viis veisaavat, tai no heillä on enempikin omat "välinpitämättömät" suunnitelmat tulevaisuuden varalle ja hiljalleen hommat sitten lähtevät koko ajan pidemmälle menemään ja kaikkien henkiriepu alkaa olemaan aika löyhässä, kun homma alkaa totaalisesti karkaamaan käsistä..

..mukaan menoon tulee vielä ei aivan puhtaat jauhot pussissa operoiva paikallinen merenrantapollari (John Travolta) .

Pituutta riittää sen verran paljon leffalla että homma etenee suht rauhalliseen tahtiin, mutta ei tunnu onneksi pitkästyttävältä niinä "matelevina hetkinäänkään". Yllättävänkin rauhallinen itse asiassa, toki ne muutamat räväkämmät osuudet toki sekaan mahtuu, joten siltä osin hitusen mieleen tulee vaikkapa aivan läpeensä hehkutettu ja kehuttu Heat elokuva, tämä tosin ei omiin makuhermoihin ollut läheskään niin pitkäpiimäistä pakkopullaa kuin miksi tuo hehkutettu mestariteos lopulta osottautui.

Musat ovat erittäin mainiot ja jotain ei niin tavallista mutta iskostuva selkäytimeen seasta löytyy... soundtrackilta löytyy vaikkapa eräs Gustavo "The Last of Us" Santaolalla.

Kelpo leffa, tyylipuhdas viihdepläjäys tuollaisesta hitusen tylymmänpuoleisesta ja rankemmasta aihealueesta... kyllähänä tämän parissa aika vierähti yllättävänkin soljuvasti ! ....niin se loppu, no joo.. käyhän se noinkin tietysti.. nyt vaan jäi vähän fiilis että haluttiin vähän jokaisen makuun tehdä se "loppu" ja tarjottiin "jokaiselle jotain".

Ai niin juu, ohjauksesta vastaa sit Oliver Stone.

https://www.youtube.com/watch?v=r76D_metFH0


From the Original Motion Picture Soundtrack for Savages (2012)
https://www.youtube.com/watch?v=aupvgvEXIVc
Arte Et Labore
  • 0
The Jungle Book (2016)

Taitaa olla suht tunnettu tarina tämä jo pidemmänkin aikaa, mutta itseltäni tämä onnistunut aina ohitse livahtamaan.. joten nyt on aika tullut tähänkin Disneyn tarinaan tutustua.. sen verran vakuuttavalta versiolta tämä visuaalisesti nimitäin näytti, siis ainakin trailerin perusteella etukäteen..

..muutama animaatio tästä on väsätty (suht harvaksaltaan kuitenkin) ja tunnetuin varmasti se Disneyn 1967-vuodelta oleva. Jonkin sorttinen vaille huomiota jäänyt tv-elokuva viritelmä yritelmäkin taitaa olla. yhtä kaikki, nuo kaikki meikäläiselle täysin tuntemattomia, aivan kuten alkuperäinen kirjakin, joka on siis Rudyard Kiplingin kirjoittama ja kirja(t)han ovat peräti 1800-luvun puolelta !

Kyse ei ole todellakaan mistään Tarzan kopiosta tai edes muunnelmasta sinänsä. Realismi itsessään viskataan heti kättelyssä romukoppaan sillä eläimet osaavat tässä puhua ihmiten kieltä... vaikka noin muutoin "viidakon lait" kivasti pätevätkin ja ilmoittavat olemassaolostaan kun eläimien marssijärjestys on odotetunlainen ravintoketjun osalta.

Ajoittain tarina on yllättävänkin riipivä ja raastava. Eläimellisiä taistoja(kin) on luvassa ja niissä on todellista uhkaavuutta läsnä. Lasten leffaksi poikkeuksellisen painostavan uhkaavia kohtauksia tässä montakin kertaa tarjolla.

Ja kyllä vain, se visuaalisuus on jotain silmiä häikäisevää. Ei tule toista näin puhtaasti tietokoneella luotua elokuvaa joka saväyttäisi näin vahvasti. Toki ei tämä sinänsä niin realistisen näköistä ole välillä vielä CGI paistaa ihan kunnolla läpi mutta suurimman osan ajasta aivan tajuttoman kaunista katseltavaa.. aivan poikkeuksellista..

Elikkäs ainoa ei digitaalisesti luotu näyttelijä tässä on Mowgli niminen pieni poika (Neel Sethi), ääninäyttelijöinä (erinäisten eläimien) löytyy sitten melekoisen vakuuttava kattaus ! .. Bill Murray, Ben Kingsley, Idris Elba, Scarlett Johansson, Christopher Walken, ...sieltä nimekkäimmästä kaartista siis...

...taatusti ollut tuolle näyttelijälle kuin ohjaajallekin ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen leffa tehdä, kun käytännössä on vain yksi ! ihmisnäyttelijä ja käytännössä kaikki muut tehdään tietokoneella. Toki sentään tuollaisia aika hupaisenkin oloisia ja näköisiä käsinukkeja käytettiin kuvauksissa sit todella paljon.

Varsinaisesti ja kovin suoranaisesti tässä ei mitään opetuksia tuputeta, itse katsojan kaivamalla hommasta saa mm. sen irti että ihmisen ei pidä mennä soorkkimaan luonnontasapainoa, jonka se tosin saattaa tehdä tahtomattaankin vaikka sitten vain auttaminen mielessään.

Alkupuoli elokuvasta tempaisee todella vahvasti ja suorastaan naulitsee katsojansa penkkiin, kiitos kuuluu tästä pitkälti tuolle leffan "pahikselle" tiikerille nimeltään Shere Khan. Keskivaiheen jälkeen mennnään hitusen laahaavissa tunnelmissa ja alkaa jo vähän tylsistyminenkin takaraivossa kutkuttelemaan ainakin hitusen varttuneemmalla katsojalla.. samalla hommassa halutaan tuoda väen väkisin muutama musiikillinen kohtaus mukaan, jotka olisivat vallan mainiosti voinut tästä pois jättää, vaikka kyseessä alunperin osittainen musikaali onkin. Loppu nyt tuo vähän alun fiiliksiä takaisin, mutta hitusen turhan myöhään kuitenkin.

Mainittakoon nyt vielä kertaalleen että Visuaalista silmäkarkkia ja makeaa mahantäydeltä enemmän kuin laki sallii, alkaa oikeasti jo siltä osin jossain vaiheessa napa ritistä liitoksistaan. Jollain tavalla säväyttämisen osalta tätä vois verrata ensimmäiseen Jurassic Parkiin siis nimenomaan visuaalisuuden kannalta (mitä tulee erityisesti tietokonetehosteisiin), aivan samoihin sfääreihin ei seikkailullisesti päästä, vaikka ajottain dinojen perskarvoja siltäkin osalta kutkutellaan, siis positiivisessa mielessä eikä laisinkaan negatiivisessa...

...pakko kuitenkin myös myöntää että tuo alkuperäinen Disneyn animaatio näyttää kyllä siltä että ajan syömähammas ei pysty sitä ikinä nakertamaan, ei edes kulmasta pienen pientä sirua irti lohkaisemaan. Tämän version kanssa ajan saatossa saattaa kuitenkin lohjeta pala jos toinenkin.

Ohjauksesta vastaa Jon Favreau, joka toi vaikkapa Iron Manin valkokankaille.

https://www.youtube.com/watch?v=5mkm22yO-bs
Arte Et Labore
  • 0
Z for Zachariah
"After the end of the world, se thought se was alone. She was wrong."

Maailmassa on ilmeisesti ollut ydinsota tai jokin ydinräjähdys joka paikat saastuttanut, varsin rehevää kasvustoa on vaikka kuinka kuitenkin tarjolla... tai näin ainakin he olettavat... mystisesti lähelle "alkuräjähdyksen" keskusta on laakso, joka ei ole lainkaan saastunut, siellä nainen (Margot Robbie) asustelee koiransa kanssa ja hiljalleen alkaa tapahtua kummia...

...nimittäin hän huomaa erään tiedemiehen tulevan paikalle (Chitewel Ejiofor), kumpikin on olettanut olevansa tyyliin maailman viimeinen elossa oleva ihminen jo pidemmän aikaa... välillä mimmi käy lähellä olevassa aavekaupungissa (muistuttaapi Tshernobylia) vierailemassa josko sieltä vielä jotain tavaraa löytyis.

....eräänä päivänä häkellyttävästi mystinen vieras haahuilija (Chris Pine) saapuu paikalle kuin muina miehinä tallustellen (joo ei ole sit mikään Stark Trek tämä ja Captain Kirk ei ole tällä kertaa hänen roolinsa).

Entäpä tuo lintukoto, onko se ollut harhaa vain ? vai mistä onkaan ylipäätään kysymys ? mitä on tapahtunut oikeasti, onko laakso asuttava vai saastunut ? onko mikään paikka oikeasti saastunut vai onko se ihmisten harhaista mielikuvaa vain ? tuollaisia ajatuksia herää aika nopeasti katsojalle kun elokuva alkaa kunnolla rullaamaan, ihan suht räväkkäää vauhtia heti alusta alkaen. Noihin asioihin elokuva ei kylläkään kovin pureudu sitten ei yhtikäs yhtään... vaan hommasta puristetaan varsin pienimuotoinen kolmiodraama... päällimmäiseksi teemaksi tulee ihmisten välinen yhteiselo, epäileväisyys, luottamus, mustasukkaisuus, ihon väri.. ihmisen käytös toista kohtaan erikoisessa tilanteessa, joka ei välttämättä ole sellaista tosipaikan tullessa kohdalle, ei lainkaan sellaista mistä ihminen "unelmoi". Pystyykö ihminen olemaan sellainen joka unelmissaan haluaisi olla vai ohjaako meitä aivan muut asiat ja tunteet ?

Sen tyylinen leffa kyseessä että mitä vähemmän etukäteen tietää, niin sitä parempi.

Tämä perustuu ilmeisesti johonkin menestyneeseen romaaniin, mutta moni tuntuu sanovan että eroaa siitä sitten todella paljon. Tiedäppä tuota. Ohjannut leffaversion olis Craig Zobel.

Mainio visio (eroaa myös kivasti omalla tavallaan jo pelkästään jo yleisilmeeltään, niin monesta muusta vastaavasta jotka aiheeseen ovat pureutuneet) ja yllättävän hyvin mukaansa tempaisi, varsinkin alku sen verran onnistunut että ekan vartin jälkeen katsoja oli jo aivan täysin messissä ja halusi ehdottomasti nähdä mitä tämä tulee tarjoamaan.. tosin koko kestoaan ei pysty samaa nappaavuutta mukanansa pitämään, varsinkin tämän kolmannen hepun ilmaantuminen vie joksikin ajaksi hommaa liian tylsille raiteille haahuilemaan, loppuaika sitten koetetaan sitä kipinää uudestaan liekkeihin roihauttaa, siinä aivan täysin enää onnistumatta.. vaikka loppu nyt ihan päivänvalon kestävä olikin eikä vetänyt totaalisesti mattoa alta ja siltä mitä siihen astiin oltiin saatu pedattua.

https://www.youtube.com/watch?v=5k5tlNHUCj0
Arte Et Labore
  • 0
Girl House (2014)

Nuori mimmi opiskelija päättää tarvitsee rahnaa kiireellisesti ja päättää liittyöä GirlHousen joukkoihin.. paikkana on suuri kartano, jossa on liuta mimmejä jotka tekevät livenä nettiin hitusen vähäpukeisempaa viihdykettä sellaista halajaville nettikatsojille.. ideana vähän kuin 2000-luvulle tuotu "Playboy" jota siis voi tihrustella netin välityksellä 24/7 kun 50 kameraa on suloja pajastamassa ja toki myös turvallisuutta mimmeille tuomassa, kun kmaeroiden takana on myös oma turvaryhmänsä..

..kartanon paikka on tarkoin varjeltu salaisuus joista vain äärimmäisen harvat tietävät missä se sijaitsee... toki sen salat pääsee varsin avoimesti netin kautta näkemään, huoneen kuin huoneen.. touhun kuin touhun....

...saapa mimmi sitten vähemmän toivotun fanin itselleen, joka kehittää pakkomielteen tähän tyttöön... GirHousen pitäjät päättävät vähän pilailla tämän hepun kustannuksella... joten hän päättää kostaa koko konkkaronkalle... LoverBoy hankkii siis paikan sijainnin selville ja telkeää mimmit liriin sinne kartanoon ja on päättänyt alkaa heillä hitusen "leikkimään" kostotoimenpiteenä nöyryytyksestään..

..jotta homma ei noin yksioikeinen kuitankaan ole saa mimmi myös samalla astettta normaalimman fanittajan osakseen, miespuolisesta opiskelukaveristaan sinne ns. normaalipuolen elämään.

Tätä on takakannen teksteissä verrattu mm. Halloweeniin, eikä varmasti mielleyhtymänä tuottajana vähäisin ole tuo maski mitä tämä häiriintynyt heppu käyttää. Tietyllä tapaa tuollainen ihmiskissahiirileikki jahtaus myös o pohjimmiltaan kummassakin ideana, tässä toki tapahtuma paikka vähän eri ja useammastakin henkiklöstä kyse kuin vain kahden välisestä.. vaikka lopulta tämä(kin) pitkälti vain kaksikon väliseksi eteneekin... toisena verrokkina on mainittu Nightmare on Elm Street, tosin en tiedä mihin nuo vertailut perustuvat ? kun tuo/nuo leffat eivät ole tuttuja ei ensimmäinenkään niiistä... niin tai näin kertoo kyseisen genren tämä tuovan digitaaliseen aikakauteen tuoreella tavalla.

Näyttelijöinä on tyystin tuiki tuntemattomia nimiä meikällle... vaikkapa Ali Cobrin, Adam DiMarco, Slane, Alyson Bath, Elysia Rotaru, Chasty Ballesteros.... ai niin on siellä yksi tutumpikin naama nimittäin Camren Bicondova joka ei nimenä sano mitään mutta kasvot nähtyään heti tunnisti Gotham tv-sarjan nuoreksi kissanaiseksi vai pitäisikö siinä sanoa kissatytöksi... ohjauksesta vastaa tai vastaavat Trevor Matthews & Jon Knautz ja musiikista Tomandandy. Keitä sitten itse kukin lienevätkin.

Elokuva alkaa hitusen yllättäenkin kohtauksella jossa näytetään tämän LoverBoyn "syntytarina". Kuinka hepusta tuli se mikä siitä tuli, samalla tehdään myös suht selkeästi katsojalle selväksi se että suhteellisen rankkaa visusaalista kuvastoa tullaan myöskin näkemään.. toki homma pidetään enempikin inhorealistisella tasolla joten ihan överikekkereille ei sinänsä missään vaiheessa lähdetä.

Kertaalleen kelvollisesti katseltava, meni suht kivuttomasti ja vikkelään läpi. Sinällään ihan fiksulla verukkeella jopa saatu kasaan tällaiseen "slasherointiin" paljon mimmejä ja erittäin vähäpukeisina. Kuitenkin aivan intensiivisimmästä päästä ei kyllä näissä tämän genren leffoissa ole, kun näitä nyt on pukannut kuin siniä sateella aivan tajuttoman paljon määrällisesti.. siis tälläisiä jännäreitä joissa noi kamerat ovat äärimmäisen suuressa osassa.

https://www.youtube.com/watch?v=DVwu1qIQRgw
Arte Et Labore
  • 0
Bad Neighbours 2

Suhteellisen suoraa jatkoa siinä mielessä että nämä päähenkilöt jälleen samat kuin ekassa (Seth Rogen ja Rose Byrne)...

....toki viime kerran kauhukakara (Zac Efron) ei tällä kertaa ole harmaiden hiusten aiheuttaja vaan päinvastoin, tällä kertaa hyvää pataa tämän tuttuakin tutumman kaksikon kanssa.. kunhan on käynyt ensin sisarkunnan höynäytettävänä.

Tällä kertaa naapurustoon muuttaa mimmi (Chloe Grace Moretz) ja tuo mukanaan varsin villejä sisarkunta mimmibileitä ja siitäkös tällä kertaa toista lastaan odottava hissukseen ja hiljaisuudesta nauttiva kaksikko otasuontaan pullistaa ja verenpainetta nostattaa.

Ohjaajana toimii toistamiseen tämän komediallisen sarjan peräsimessä Nicholas Stoller.

Ensimmäinen oli ihan katsottava, ei mikään super-ratkiriemukas hersyttely mutta ihan sujuvasti hihitytti ajoittain. Harmittavasti tuntuu siltä että siihen käytettiin kaikki valttikortit ja kortit ylipäätään jaettiin jo ensimmäisen leffan yhteydessä ja tällä kertaa tyhjästä on paha nyhjästä, kun vitsinikkarin ideat tuntuvat olevan melkoisen hukassa tai tyrehtyneet aihealueen tiimoilta... varsinkin mitä pidemmälle homma etenee sitä ideaköyhemmäksi vitsit käyvät... välillä vähän kives vilahtaa esille, tosi hauskaa jee.

Varsin väsynyttä.

https://www.youtube.com/watch?v=X2i9Zz_AqTg
Arte Et Labore
  • 0
Captain America : Civil War

Marvellin versio siitä kun ns. hyvikset alkaa pistelemään kesknään toisiaan nessuun nyrkillä..

..en nyt ole ihan varma että onko tämä jotain jatkumoa näissä Marvel leffoissa, jollekkin yksittäisen sankarin tarinalla/tarinoille, tai Avengersien tuohuiluille.. kun en ole niin hirveästi kiinnostanut tuo yleinen kokonaisuus Marvellin elokuvien osalta.. sieltä täältä aina jokin yksittäinen leffa on ihan piristänyt mutta mitään suurempaa hallelujaa ei ole kolissut. Tähän mennessä Marvel Studios on tehnyt 13 omaa leffaa sankareistaan ja yhteensä on tullut 44 Marvellin visioihinpohjautuvaa leffaa.. tosin noita on tainnut keritä jo tulla lisääkin ja tulee lisää aivan pirunmoista tahtia.

Tässä väitetään että Captain America (Chris Evans) ja Iron Man (Robert Downey jr.) ovat olleet ystävykset mutta hallitus vähän säätää ja niin ystävyksistä tulee kuulemma pahimmat versiviholliset.. mitään tukalaa synkkyyttä tuskin kuitenkaan luvassa kun ikäraja 12vee kuiteskin vain, joten ylenpalttisia verikekkeröintejä ei kantsi ainaskaan venailla, niin ainakin olettaisin.. mutta jytinää (ääniefektit paukkuvat hurjalla volyymillä), tantereen töminää, melkoisen messeviä räjähdyksiä on kyllä todellakin luvassa kun ne eivät juurikaan ikärajaa Ameriikassa nostata niin lypsävät sitten sellaisilla asioilla...

..niin tuon kaksikon ympärillä homma ei piirinä pienenä pyöri vaan kekkereihin tulee melkoinen määrä niin kutsuttuja kuin kutsumattomia vieraita.. muutama mainitakseni... Black Widow (Scarlettt Johansson), Winter Soldier (Sebastian Stan), Anthony Mackie (Falcon), War Machine (Don Cheadle), Hawkeye (Jeremy Renner), Black Panther (Chadwick Boseman), Vision (Paul Bettany), Scarler Witch (Elizabeth Olsen), Ant-Man (Paul Rudd), Spider-Man (Tom Holland), Zemo (Daniel Bruhl), Crossbones (Frank Grillo)...

Päräytetään heti käyntiin melkoisen vauhdikkaalla ja pitkälläkin action pätkällä. Sen jälkeen sitten jaaritellaan todella pitkä tovi, ongelmaksi tulee että jos ei ole Marvel lähentä sydäntä ja hahmot jo entuudestaan tuttuja ja kopeloidut kuin omat taskut niin on hitusen hukassa että mitäs tyyppejä itse kukin ovat ? ja mitä on tapahtunut ja mitä nyt tapahtuukaan ? .. joten vaatinee kyllä aiempien leffojen tietomurusten hallussa olemisen vähintään, muuten olo jää hitusen hämmentyneeksi ja vähän ulkopuoliseksi..
..saman tyylinen meininkin jatkuu hamaan loppuun saakka... elikkäs jaaritellaan tovin ja sitten päräytellään toimintaa ajoittain aina katsojaa viihdyttämään. Siihen nähden että kansi niin normi kuin steelbook ja takakansi hehkuttaa todella kovasti tätä Iron Manin ja Captain American keskinäisenä vääntönä... niin sitä jemmataan todella kauan tässä leffassa, toki pituutta on 2h27min mutta silti sitä saa katsoja venata ja venata.. ennen tuota aiemmista tapahtumista tietämätön katsoja on todennäköisesti tipahtanut kärryiltä jo useampaan otteeseen, kun porukkaa tulee ja menee ja sitten ihmitellään millaisia erikoisvoimia itse kenelläkin on...

...ei kyllä todellakaan kantsi katsella ei ensimmäisenä eikä muutenkaan kovin alkupäässä Marvel elokuvia. Jos tästä suoraan mukaan pomppaa niin erinäiset sarjikset ja niiden tapahtumat lie pitää osata kuin unissaan tuosta vain. Äärimmäisen vaikea elokuva päästä messiin tuosta vain, jollekin ns. peruskatselijalle, muulle kuin Marvelistinille.

Kivaa että mennään ja rellestellään useammassakin Euroopan maassa tässä mukavaa vaihtelua perinteiseen sarjisleffojen paikkoihin. Muutoinkin tekijät mainitsivat että ovat pyrkineet tuomaan tähän sillain ammoksen myös mahdollisista lähitulevaisuuden "realistisuutta" mukaan.

Marvelin maailmoissa syvällä sukeltavat ja niistä paljon ammentavat saanevat ? paljon irti mutta muille suht vaikea pala pureskeltavaksi, saatika nieltäväksi. Itselleni leffa tarjosi lähinnä muutaman hirtehisen vitsin ja sitten todella mellevää mutta siltikin hitusen unohdettavaa kertakäyttötoimintaa.

https://www.youtube.com/watch?v=uVdV-lxRPFo
Arte Et Labore
  • 0
^ Civil Warhan on siis jatkoa aiemmalle Avengersille, joka on jatkoa esim. Iron man leffoille ja aiemmalle Avengersille. Civil war on myös jatkoa Ant Manille ja vaikka mille muulle. Yksinkertaisesti voisi sanoa, että jokainen nykymarvel leffa on liitoksissa toisiin.
"being a hero is optional"
  • 0
Tuli katsottua elokuva nimeltä Eraserhead, joka oli kyllä erittäin outo eikä sellaista voi täysin tavallisen elokuvan kriteereillä arvioida. Mielestäni leffa oli silti erittäin hyvä pidemmän tuumailun jälkeen.

Kyseessä on siis Twin Peaksista tutun David Lynchin ensimmäinen elokuva vuodelta 1977 ja se kertoo Henrystä, joka asuu erikoisessa teollisessa kaupungissa ja joutuu huolehtimaan oudosta epämuodostuneesta vauvasta. Juonta on vaikeaa kunnolla kuvailla useiden surrealististen kohtausten takia, mutta siinä on kuitenkin tarpeeksi selkeitäkin tapahtumia, jotta katsoja pysyy mukana ja paljon asioita, joista joutuu tekemään omia tulkintoja, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Omien johtopäätösten tekeminen on palkitsevaa ja elokuva kestää paremmin kulutusta, kun kaikki ei ole täysin selkeää.

Huomattavinta Eraserheadissa on kuitenkin sen outo, häiritsevä, painostava ja jopa ahdistava tunnelma, joka on täysin omalaatuinen. Tämä on saavutettu persoonallisella ja nerokkaalla äänimaailman ja ympäristön suunnittelulla. Välillä tapahtumat muuttuvat surrealistisiksi, mutta jopa yleensä tavallisilta tuntuvista asioista on onnistuttu tekemään jotenkin outoja ja vieraita yksityiskohtien avulla ja elokuvan maailmassa tuntuu olevan jotain pielessä. Päähenkilö tuntuu olevan ainoa, joka tiedostaa tämän, sillä Henry näyttää aina jotenkin vaivaantuneelta ja siltä, ettei hän yksinkertaisesti sovi ympäristöönsä eikä tiedä kuinka olla erikoisesti käyttäytyvien ihmisten seurassa, muttei silti koskaan ääneen kyseenalaista mitään. Taustalla kuuluu aina jonkinlainen teollinen melu, joka saa koko elokuvan tuntumaan painostavalta. Jopa esimerkiksi hitaasti sulkeutuvat hissin ovet onnistuvat tekemään maailmasta oudon tuntuisen. Genreä Eraserheadille on vaikeaa määrittää, koska se on niin kokeellinen, mutta itse lasken sen kauhuelokuvaksi nimenomaan tunnelman ja sen epämiellyttävän tunteen, jonka sen katsominen välillä aiheuttaa, takia.

Erityisesti epämuodostunut "vauva" on jotenkin häiritsevää katsottavaa, missä auttaa sen äärimmäisen onnistunut toteutus. Jotenkin oliosta on onnistuttu tekemään aidomman oloinen kuin mihin todennäköisesti nykyäänkään tietokoneanimaatiolla pystyttäisiin. Sen suunnittelussa on jotain häiritsevää ja tuntuu pahalta katsoa kuinka se koko ajan selkeästi kärsii vain olemalla olemassa. Varsinkaan viimeistä kohtausta, jossa se esiintyy ei ollut nautinnollista katsoa.

Kokonaisuutena Eraserhead siis oli huikea elokuva, jossa kaikki tuntuu tarkoitukselliselta ja kaikki osa-alueet tarinasta näyttelijöihin oli hoidettu ensiluokkaisesti. Arvostan erittäin paljon elokuvia, jotka onnistuvat olemaan ainutlaatuisia ja persoonallisia ja kauhuelokuvia, jotka eivät käytä helppoja säikyttelykeinoja tai kuluneita hirviöitä vaan saavat katsojan tuntemaan olonsa epämukavaksi pelkän tunnelmansa takia. Suosittelen Eraserheadia kaikille, jotka tykkäävät persoonallisemmasta meiningistä ja ovat kiinnostuneita täysin ainutlaatuisista elokuvista tai haluavat vain katsoa hieman eri tavalla pelottavan kauhuelokuvan pimeiden syysiltojen kuluksi.
Buckle up, buckaroo!
  • 0
Unfiriended

Jos aikoinaan Tappajahai mainosti että sen katsomisen jälkeen ei uskalla enää mereen mennä uimaan... Piraija taasen että sen jälkeen ei enää tee mieli mennä jokeen uimaan... tämän tarkoituksena olisi sitten varmasti saada porukat "kammoksumaan" niin Youtubea, Skypeä kuin Facebookia !? ... sekä pistämään miettimään kerran jos toisenkin että onko se sosiaalinen media aina ihan paras paikka pistellä sitä "läppää", kun homma voi todellakin niin äärettömän helposti karata käsistä... toki mitenkään kovinkaan syvällisesti tuota ei tässä pohdita mutta se kantava teema koko hommalle joka tapauksessa on... tai no tietenkään ei mitään hätää ole, ellei sinulla ole synkkiä salaisuuksia menneisyydessä, jotka eivät päivänvaloa juurikaan kestäisi, nimittäin kosto voi olla vallan suloista .. onko se siten tässä tapauksessa ihan järkeenkäypää reaalimaailman meininkiä vai tuleeko hommaan pieni silaus yliluonnollisuutta ? se jääköön elokuvan itseänsä kerrottavaksi ja tässä ei sitä meikäläinen nyt sen enempiä paljastele.

Tällä kertaa sukelletaan ja mennään kenties vielä syvemmälle tietsikan ja nettilän ihmeellisiin syvyksiin kuin kertaakaan aiemmin tälläisissä trillereissä... vaikka tämän tyylisiä on nyt tosiaan tullut todella paljon, niin silti esitystapa on tässä vielä jotain pidemmälle kurkottavampaa kuin niissä lukemattomissa muissa, sinne cyberimpään meininkiin ja nettilän syövereihin todellakin sukelletaan oikein viimeisin päälle kunnolla uppeluksiin, some soppaan pulahtaen.. nimittäin tässä mennään suurin osa elokuvasta sen varassa kun yksi tai välillä useampi henkilö napsuttelee teitsikkaruutujaan pitkin poikin nettilää ja soitteelee toisilleen Skypellä, messengerillä chättäilee, Facebookia, Youtube jne...

Homma on kieltämättä, vaikkei kovin pitkä ole kestonsa puolesta, mutta tuo tapa jolla on tehty ja kuvattu (nopeta ja sekavaa tietsikaruudun vilistelyä ja vilkestä todellakin tässä piisaa todella tuhti annos), niin vaatii katsojaltaan sinällään paljon ja turrutaa ja väsyttää katsojaansa poikkeuksellisen paljon kun silmissä vilisee, vaikka tarina nyt sinänsä mukanansa tuon ajan jaksaa pitääkin suht kelvollisesti, eikä ole juurikaan mind fucking meininkiä tarinallisesti vaan siinä pysyy todella mutkattomasti ja helposti kärryillä, joten siltä osin ei katsojaa rasitella millään tavalla... mutta poikkeuksellinen esitystapa on vaan sellaista vilkasta vilistelyä että tilt (flipperistä tuttu) meinaa alkaa silmissä ja aivoissa jossain vaiheessa vilkkumaan väkisinkin kun silmissä vilisee ruudut ja fiilis vetelee tillin tallin.

Tässä on ollut tuottajana heppu joka on ohjannut Wanted nimisen elokuvan, Timur Bekmambetov. Ehkäpä osittain tuon takia tähän on saatu tälläistä valtavirtaa kosiskelevaa meininkiä mutta pienillä jutuilla on tehty asioita joilla se on saatu kuitenkin valtavirrasta edes hivenen poikkeamaan.. edes se pieni ripaus jotain omaperäisyyttä, mikä tekee hommasta väkisinkin tuoreen tuntuista, tosin tässä vähemmän nimittäin niin paljon klisestä soppaa on että melkoista klimppiä ois, jos tosiaan tuo esitystapa ei toi uusia tuulia, sanottakoon se vielä kerran että tuo tietsikalla napsuttelun Paljous kyl erottaa tätä niistä muista.

Ohjauksesta vastaa "joku" ja näyttelijöinä on "joukko nuoria".

Mikään varsinaisen pelottava tämä ei sitten ole, liekö kuitenkin johonkin kauhun genreen kuitenkin yleisesti kategorioidaan lie.

https://www.youtube.com/watch?v=Q72LWqCx3pc
Arte Et Labore
  • 0
Unfriendedissä on ihan typerää, että siihen on saatu pahoja kuvausvirheitä, vaikka siinä kuvataan vain tietokoneen näyttöä ja hahmot näkyvät vain web-kameran kautta. Silti jossain vaiheessa hahmot vain teleporttailevat huoneesta toiseen kesken kohtauksen, koska ketään ei vain tuntunut kiinnostavan kauheasti kiinnittää asiaan edes vähän huomiota ja peittää leikkaukset jotenkin. Muutenhan elokuva on aika perustyperää kauhua, jossa henkilöt käyttäytyvät jatkuvasti typerästi, mikä estää hahmoista välittämisen.
Buckle up, buckaroo!
  • 0
Pride + Prejudice + Zombies

Pakko myöntää että Jane Austenin teokset eivät ole tuttuja millään tavalla, ei kirjoina eikä elokuvina. Tämä kuitenkin markkinoi itseään että on Jane Austenin klassikkotarinan muunnelma. Meikäläisen kuitenkin vaikea sanoa että mitä juttuja on alkuperäisteoksesta ja mikä on muunneltua, noh.. zombiet varmaan ainaskin ovat tätä ns. uutta matskua, ainakin niin vahvasti olettaisin !?

Tämä tuli kyllä itselleni ihan puskista ja kun odotuksia ei ollut, eikä se niitä vähäisiäkään valitettavasti täyttänyt.. zombie leffat eivät kuulu suosikkeihini (eikä tämä niiden asemaa paranna millään tavalla)..

.. Kovasti olisin toivonut että tämä olisi ollut sitä ehtaa b-tavaraa tehtynä oikealla tavalla ja hulvattomilla onlinereilla jne... kuten oli Lesbovampyyrien tappajat, se oli leffa joka pääsi yllättämään hurmoksellisella hyvyydellään aivan totaalisesti pöksyt kintuissa. Tällä kertaa eämän ohjaaja tarinanikkareineen ei valitettavasti vetele oikeista naruista ja kokonaisuus ei ole hanskassa ohjaajan hyppysissä. Selvästi heillä on ollut visio mitä ovat lähteneet rohkeasti toteuttamaan ja sen myös tuottaneet., harmi vain että lopputulos on ihan mitaansanomatonta... tarina pölinää joka ei juurikaan kiinnosta, huumoria ei ole nimeksikään.. väkivaltakohtauksetkin ovat lähinnä vain iljettäviä eivätkä juuri muuta.

Tiedä sitten mitä Jane Austenin porukat tästä sitten mieltä ovat, onko tämä heille totaalista pyhäinhäväistystä ja kyseisen nimen hyväksi käyttämistä vain noin markkinointimielessä ? Mikä on kieltämättä tämän tekijöiltä aika erikoinen ja tietyllä tavalla varmasti melkoinen riskivetokin ollut.

Harmi että Matt Smith on tähän kokkareeseen yhtenä näyttelijänä mukaan joutunut, pari puolihottia misua mukaan joukkoon kans eksynyt mutta eivät tätä pelastamaan pystyneet.

Siltikin oman pienen kulttifanikuntansa tämäkin näyttää löytäneen, jotka kovasti tämän nimeen vannovat ja tätä mainiona pitää.. itse en kyllä tuohon porukkaan valitettavasti voi juurikaan yhtyä.

https://www.youtube.com/watch?v=foGraEVNI0s
Arte Et Labore
  • 0
Alice Through the Looking Glass

Tim Burton on taas viimeaikoina ahkeroinut suunnalla jos toisella, tosin näihin enempi vähempi goottisatujen maailmoihin mies tuntuu todellakin hurahtaneen.. painokoneet seis ! nimittäin ensimmäinen ylläri tulee että toisin kuin eka leffa niin tätä ei olekaan sittenkään ohjannut Tim Burton.. tässä nimittäin ohjaajan pallilla patsastelee James Bobin, joka on ohjaillut viime aikojen Muppet elokuvat. Taustalla tuottajana TB kuitenkin edelleen häärää.

Aikoinaan joskus sen ekan leffan kahtelin, näin kun alkaa miettimään niin pakko myöntää että juurikaan mitän siitä ei ole enää mieleen ja jäänyt ja mitään siitä muista, lähinnä se että oli varsin keskinkertainen.. mut ei oikein yhtään kohtaustakaan mieliin palaa vaikka kuinka koettais pinnistellä...

...sen verran nyt sentään muistuu mieleen että paljon kuitenkin samoja näyttelijöitä ja henkilöitä on, vaikkei sen tarkemmin muistakaan mitä kenellekin henkilölle aikoinaan edes tapahtui ! Mia Wasikowska (Alice), Johnny Depp (Hatter Tarrant Hightopp), Helena Bonham Carter (Iracebeth), Anne Hathaway (Mirana), Sacha Baron Cohen (Time), Rhys Ifans (Zanis Hightopp), Matt Lucas (Tweedledee/Tweedledum)...

...joten onko tämä nyt sitten jatkoa ? tässä kohdassa takakansi rientää hätiin. Nimittäin tietää kertoa että... Lissu matkustaa taaksepäin ajassa pelastaakseen Hullun Hatuntekijän ja saa huomata, miten aiemmat tapahtumat ovat muokanneet hänen ystäviensä (ja vihollistensa) elämää. Pitäisikö tuosta koettaa sitten pähkäillä että olisko tämä sitten jonkinsorttinen "prologi" sille ekalle leffalle peräti ? Niin tai näin niin väittää myös että tulee olemaan tarina anteeksiannosta, perheestä ja ystävyydestä.

Vitsiä väännettään yllättävänkin paljon, aika puhtaasti on dialogiapohjaista vitsien nikkarointi. Tietynlaista sanahelinöillä leikittelyä, pienimuotoisena mutta silti useamman kerran toistuvana ilmiönä esiintyypi vierailevana tähtenä.

Visuaalisuus on viimeisen päälle sliipattua meininikiä ja sitähän sitten riittää. Elokuvahan on kokonaisuudessaan melkoista erikoistehosteleikittelyä.. vaihtelee ihan jees näköisestä oikeinkin upeaan... kuitenkin hitusen hengettömäksi kokonaisuudeksi jääden. Vaikkapa joku Edward Saksikäsi kaikessa roisoisuudessaan ja "yksinkertaisuudessaan" vie tätä mennen tullen.

Tarinaassa on ajoittain ihan potentiaaliakin.. varsinkin tuollainen etkot meininki antaa paljon mahkuja tuoda entistä tutummiksi tulleita hahmoja ja heidän taustojaan paljon, kuten tässä vaikkapa Hullun Hatuntekijän perhettä ja tulee hetkiä että nyt tää lähtee todellakin lentoon mut, ei niin ei, ei vaan jaksa vaikka kuinka siipiänsä räpyttelys ja silmämuniansa katsoessaan pyörittelis. Homma jää hitusen haljakaksi, vaikka palikat ovat periaatteessa kohdillaan ja yritystä piisaa...

...jokin vaan jää uupumaan että tälle oman sielunsa menettäisi. Toki visuaalisesti ajoittain kyllä huikeaa todellisuuspakoa oikesasti satumaiseen maailmaan. Toki tässäkin jokin ikivanha ja legendaarinen Labyrinth suoriutuu hommasta vieläkin paremmin, kiitos ne aaaah niin iki-ihanat nuket.. tietsikalla on kuitenkin aina tietsikalla tehty ja vaikka kuinka hohtais, kiiltäis ja ois viimeisen päälle siloteltu niin aina siitä vähän sitä fiilistä tuppaa puuttumaan, vaikea sanoa miksi mutta niin se vaan on.

https://www.youtube.com/watch?v=anvGUW-vsLE
Arte Et Labore
  • 0
Eddie the Eagle

Michael "Eddie" Edwards tuo legendaarinen mäkikotka vailla vertaa, joka aikoinaan teki maailmasta hitusen paremman paikan elellä tai ainakin periksiantamattomuudellaan huomattavasti positiivisemmaksi.. vaikka irvileukailusta ja nalajailusta oman osansa myöskin sai... Ihan hirmuisen tarkkaa ei kyl ole miehen ura meikäläisen tiedossa, jotain pientä kuitenkin.. vaikea kuitenkin sanoa kuinka keksittyä tarinaa tämä elokuva on ja mikä on sitten totisinta totta !?

Nimeni on Eetu - musa"video"...
https://www.youtube.com/watch?v=7ju1lIzR7LE

..käsittääkseni kovin pitkälle ei kisoissa pötkinyt ja hypyt liitäneet, liekö urakin oli aika pikainen ? tai sit ei ? tuohon kysymykseen nimittäin elokuva ei vastaa... mies tuli tutuksi siitä että jalat vispaten ja vellit pöksyssä ennen jokaista hyppyä, jos ei Eddiellä itsellään niin ainakin kaikilla katsojilla siitä että selviäisikö mies ehjinnahoin saatika hengissä edes seuraavasta hypystään ! Toki jos tämä elokuva yhtään pitää paikkaansa että millaisella "lajiharjoittelulla" ja eväillä mies varustettiin vuoden 1988 Olympialaisiin, niin hattua pois päästä, totaalisen hullunrohkea heppu ollut kyseessä nimittäin.

Elokuvassa Eddie on jo pienestä pojasta lähtien unelmoija, jolla on yksi ainoa päämäärä ja unelma ja se on päästä Olympialaisiin mukaan edustamaan omaa maataan.. aluksi laji on vähän hakusessa, mitä nyt pikku lapsen mielensyövereistä muuta voisi odottaakaan, lopulta heppu osoittautuu suhteellisen lahjattomaksi kaikessa, jos taso olla olla piirikunnallisista ylöspäin mutta sitten löytyy Britanniasta laji, jossa voisi sen Olympialaisten paikan lunastaakin.. vaikka sitten vain ihan byrokratiamaisia lajijohtajia kiusatakseen ja heille osoittaakseen että periksiantamattomuus on tietynlainen lahja, jota ei suurimmalla määrällä taida tämän telluksen asukkeja olla, ainakaan niin sakeana että veri siitä kehossa virtaisi.. poikkeuksiakin löytyy ja Eddie niistä yksi esimerkki.

Tässä leffassa muuten Nykäsen Mattikin on myös aikajoin ruudulla mukana, sitä näyttelee joku ruottalainen näyttelijä (Edvin Endre).. olisivat palkanneet miehen itsensä (Matin) näyttelemään itseään ! tosin tämä sijoittuu pitkälti vuoteen Olympiavuoteen 1988 Calgaryyn ja kyllähän Matti on nykykuosissaan hitusen erinäköinen kuin noina aikoina, mutta ois saanut ainakin maskeeraus ryhmä huhkia hiki päässä hommia Matti esitetään hitusen koppavana jäämiehenä tässä elokuvassa, joka tuntee oman arvonsa muttei ala kuitenkaan pilkkaamaan muita vain sen takia että on parempi... norjalaiset taas keskittyvät saunassa esittelemään lihaksikkaita kroppiaan, muualla taasen enempi sitten tuppaavat olemaan äyskiviä riidankylväjiä.

Aikuista Eddietä esittää Taron Egerton (ulkonäkönsä puolesta erittäin nappivalinta, tosin jo niillä pelkillä laseilla saadaan paljon aikaiseksi).. Hugh Jackman esittää entistä USA:n maajoukkuehyppääjää, heppua joka oli aikoinaan suuri lupaus (ja sellaiseksi jäi), nykyään rinteen tamppauskonetta kuljettelee, johon Eddie sitten törmää, Hugh Jackmanin esittämän hepun paras kaveri on sitten taskumatti nykyaikana, elokuva näyttäköön saako Eddie muutettua sinne juomaksi maidon... kaksikon välillä homma ei ihan ensisilmäyksellä pärähdä ja räjähdä täyteen loistoonsa mutta lopulta miehestä Eddien valmentaja kuitenkin saadaan tehtyä muutaman mutkan kautta.

Laadukas mutta jollain tapaa kuitenkin se viimeinen silaus puuttuu ja vähän "hengetön". Hommassa on ajoittain aika reilustikin sitä "ison maailman" pöhötystä mukana ja krumeluuria yllin kyllin, mutta noin mäkihypyn (lajina) itsensä kannalta tämä suorastaan pieksee aikoinaan ilmestyneen Matti elokuvan.. jos ei Matti leffassa juurikaan mäkihyppyä ollut nimeksikään, niin tässä sitä on senkin edestä ! ....
...elokuvasta puuttuu kuitenkin sellainen Cool Runnings leffan totaalinen letkeys, kun kuitenkin tuollaiseksi koko perheen viihdykkeeksi tämä on erityisesti luotu, se ns. Disney kosketus tästä uupuu, jotkut tosin voivat sitä pitää vain hyvänäkin asiana.

Leffa on vähän kuin Eddien ura, ei tällä mitään pokaaleita kaappiin kaavita mutta elämäniloinen asenne on enemmän kuin kunnossa ja sillä liidellään jo omalla tavallaan aika pitkälle, jos sympatiapisteitä aletaan jakamaan.

Leffan traileri...
https://www.youtube.com/watch?v=hyzQjVUmIxk
Arte Et Labore
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!