Suomi
Gamereactor
ennakot
Prey

Prey

Vielä kerran ennakkokatsauksessa Prey

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ilmiselvistä eroista huolimatta Prey on selvästi Dishonored-pelien kehittäneen Arkanen käsialaa. Se sama taiteellinen tyyli ja yksityiskohtiin keskittyminen on edelleen läsnä. Luonnollisesti Prey'ssä on paljon erojakin, jotka tekevät siitä oman teoksensa.

Tarina on tieteisteemainen, jossa muistinsa menettänyt päähenkilö taistelee muotoa muuttavia avaruuspahiksia vastaan Maata kiertävällä Talos 1 -avaruusaluksella. Morgan Yun sukupuolen saa valita itse. Miehenä tai naisena pelaaminen on suurimmaksi osaksi samanlaista, mutta joitakin eroja on. Esimerkiksi naisena pelatessa mukana kulkeva tekoäly puhuu myös naisen äänellä.

Testitilaisuudessa pelattiin ensin jo aiemmin nähty osuus alusta, jonka jälkeen testi siirtyi muutaman pelitunnin päähän eteenpäin. Yulla ei vielä ollut kovinkaan montaa erikoiskykyä avattuna, mutta onneksi sentään jotain oli uutena annettu testattavaksi maisemien tutkimisen ohella.

Vaikuttavaa oli ennen kaikkea havainto, kuinka uskottavan tuntuisesti pelimekaniikat sidotaan osaksi Prey'n tarinaa. Jokseenkin persoonattomalla sankarilla on kerrottu paljonkin tarinoita peleissä, mutta hyvin harvoin se tehdään yhtä pitkälle mietitysti kuin Prey'ssä. Kaikki ruudulla nähty on saatu palvelemaan tarinaa. Tämä on tietenkin iso tekijä immersion luomisessa.

Tämä on mainos:

Dishonoredissa oltiin pääasiassa metsästäjiä, mutta Prey'ssä roolina on olla enemmänkin saalis. Pahiksena nähdään muotoa muuttavat mimic-örvöt. Suurikokoisemmat saattavat omaksua jopa ihmisen kaltaisen muodon, kun taas pienemmät voivat muuttua tutuiksi esineiksi näin pelimaailmaan naamioituen. Toisin sanoen mikä tahansa kohdattava asia saattaa olla vihollinen.

Bioshock avaruudessa -vertaus on tehty useita kertoja, ja siihen on hyvä syy. Pelillisten yhtäläisyyksien ohella molemmat kysyvät pelaajalta asioita, joita ei yleensä tule kohdanneeksi. Jopa omaa moraaliaan joutuu ajoittain miettimään. Rapturessa oli pikkusiskoja ja isoja isukkeja, kun taas Talosilla on rikollisia ja kummallisia tieteellisiä kokeita. Ennakon perusteella ei tietenkään voi vielä sanoa, miten usein näitä pohdintoja tehdään pelissä. Sellainen käsitys kuitenkin jäi, että silloin tällöin pelaaja asetetaan kyseenalaisen moraalisen ratkaisun eteen tarinan kuluessa.

Valintojen välissä kohdataan avaruusolioita ja ratkotaan ympäristön pulmia. Arkanen mukaan jokaiseen ongelmaan on useita erilaisia ratkaisuja. Taisteluissa GLOO-aseen, lyömäaseiden ja avattujen kykyjen yhdistelmällä kaatuu kovinkin pahis ennen pitkää. Avaruusasemalla on useampia paikkoja tutkittavaksi, joten aivan puhtaassa putkessa ei juosta. Huoneeseen pääsee esimerkiksi ovikoodin syöttämällä, tai sitten ampumalla ikkuna-aukosta sisään jalkajousen nuolen seinällä olevaan katkaisijaan. Ajoittain kannattaa muuttua vaikka kahvikupiksi ja vieriä ahtaiden kolojen kautta salaisuuksien äärelle. Arkane vaikuttaa rakentaneen pelinsä siten, että pelaajalla on mahdollisimman paljon vaihtoehtoja ympäristöä tutkiessaan.

Dishonoredin malliin pelaaja saa valita, käyttääkö etenemiseen avautuvia erikoiskykyjä, vai pidättyykö kenties niiden käytöstä kokonaan. Valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun esimerkiksi siten, että mimic-pahiksia vastaan suunnitellut puolustuslaitteet ottavat myöhemmin myös Yun kohteekseen, jos tämä on kehittänyt erikoiskykyjään riittävän pitkälle.

Tämä on mainos:

Mielenkiintoisesti mimicejä tai droidiasemia täytyy skannata, ennen kuin kykyjä pääsee käyttämään. Tämä pakottaa pysähtymään hetkeksi ennen taisteluun suin päin hyppäämistä, ja tarkastelemaan ympäristöä huolellisesti. Tämä entisestään alleviivaa sitä, että eniten Prey'stä saavat irti huolellisesti pelaavat soturit.

Muutaman tunnin testauksen perusteella toukokuussa häämöttävältä julkaisulta on lupa odottaa hyvää. Toistaiseksi huonoina puolina voi mainita hieman liian täyteen tietoa ahdetun käyttöliittymän. Valikoita oli myös ajoittain kömpelöä käyttää. Toivottavasti valmiissa pelissä on myös niin sanottu New Game+ -toiminto, koska se mahdollistaisi kaikkien avattujen kykyjen viemisen toiselle kierrokselle. Toukokuun 5. päivä se nähdään PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella.

PreyPreyPrey
PreyPrey
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2
PreyScore

Prey

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Retrohtavaa sci-fi-jännitystä klassikoiden vanavedessä



Ladataan seuraavaa sisältöä