Suomi
Gamereactor
ennakot
Yooka-Laylee

Yooka-Laylee

Ohjattavuuden hiekkalaatikolla

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kuten kaikki Sonicin, Spyron ja Crashin parissa lapsuutensa viettäneet tietävät, oli 1990-luku kolmiulotteisten tasohyppelyiden ehdotonta kulta-aikaa. Yksi lajityypin merkittävimmistä tekijöistä, Rare-niminen pelitalo, tunnetaan tänäkin päivänä muun muassa Donkey Kong Countrysta sekä Banjo-Kazooie-tasoloikastaan, joka oli julkaisunsa aikoihin yksi Nintendo 64:n myydyimpiä pelejä.

Tätä nykyä Microsoftin omistuksessa olevan Raren entiset työntekijät ovat perustaneet uuden Playtonic Games -pelitalon, jonka alaisuudessa nämä ovat työstäneet Banjo-Kazooielle henkistä jatkoa. Tarkoituksena on tuoda rakastettu peligenre takaisin maan pinnalle. Vuonna 2015 Kickstarter-rahoituskampanja keräsi lahjoittajia yli 80 000 kappaletta, joilta yhtiö sai rahoitusta projektilleen reilun 21 miljoonan punnan edestä. Pitkän kehitystyön päätteeksi Yooka-Laylee on virallisesti matkaamassa Playstation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle huhtikuun 11. päiväksi. Myöhemmin pelin on myös tarkoitus ilmaantua maaliskuussa julkaistavalle Nintendo Switch -konsolille.

Ennen huhtikuista julkaisuaan Team17 on antanut sekä pelimedioille että joukkorahoittajille tilaisuuden uppoutua jo ennakkoon Yooka-kameleontin sekä Laylee-lepakon värikkääseen maailmaan Toybox-demoversion muodossa.

Demona Yooka-Layleen Toybox ei ole sieltä perinteisimmästä päästä, joka kattaisi lyhyen, koko versiosta löytyvän osuuden pelattavaksi. Sen sijaan kyseessä on keskeneräinen, vain pelimekaniikkojen testailua varten kyhätty erillinen raakile tulevasta seikkailusta. Tämä näkyy eritoten ympäristössä, jossa valtaosa objekteista on jätetty kököttämään polygonineen päivineen vailla tekstuuripintoja.

Tämä on mainos:

Kokeiluversio on myös päätetty eristää täysin spoilerittomaksi, joten juonikuvioita pitkin ei kuljeteta askeltakaan. Pelaajan annetaan tallustella vapaana ilman sen kummempia päämääriä. Jotain tekemistä alueelle on kuitenkin ripoteltu. Halutessaan voi keräillä muun muassa kirstuista sekä muualtakin löydettäviä, sulkamaisia Quill-sulkakyniä. Lisäksi on mahdollista testailla vapaasti Yookan ja tämän aisapari Layleen liikearsenaalia niin paljon kuin sielu sietää. Ohjattavuuden osalta kokonaisuus tuntuukin jo valmiiksi varsin hiotulta tekeleeltä pieniä virheliikkeitä lukuunottamatta.

Noin muuten Yooka-Layleen Toybox-demon antaman kuvan perusteella tulevasta kokonaisuudesta onkin sitten vaikea lähteä vielä arvioimaan suuntaan tai toiseen. Kyseinen testiversio ei lopulta anna tulevasta pelistä muuta konkreettista ennakkonäyttöä kuin sen, miltä sankarikaksikon ohjastaminen avoimessa maailmassa tulee jotakuinkin lopulta tuntumaan.

Yooka-Laylee
HQ
Tämä on mainos:
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Yooka-Laylee saa jatko-osansa

Yooka-Laylee saa jatko-osansa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Jokin aika sitten uutisoitiin, että Kiinalainen Tencent oli hankkinut itselleen osake-enemmistön brittiläisestä Playtonicista. Tämän ansiosta studion koko tuplaantuu, ja...

0
Yooka-Laylee muuntuu lautapeliksi

Yooka-Laylee muuntuu lautapeliksi

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Yooka-Laylee saapui huhtikuussa 2017 peliksi, mutta nyt on aika lautapeliversion. Kortteihin pohjaavan pelin saa hankituksi alkaen ensi viikolla 29. kesäkuuta. Projektin...

0
Yooka-Laylee myynyt yli miljoonan

Yooka-Laylee myynyt yli miljoonan

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Tasoloikkaileva Yooka-Laylee julkaistiin huhtikuussa 2017, ja Gamereactorin arvion voi lukea täältä. Nyt kehittäjä Playtonic Gamesilla on syytä juhlaan, sillä peliä on...

1
Ensimmäinen kuva Yooka-Layleen N64-moodista

Ensimmäinen kuva Yooka-Layleen N64-moodista

UUTINEN. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Playtonic on kehittämässä "64-bittistä" moodia Yooka-Laylee-tasohyppelyynsä. Moodi juontaa juurensa pelin joukkorahoituskampanjaan, jossa valinnainen N64-kuvasuodin oli...



Ladataan seuraavaa sisältöä