Suomi
Gamereactor
ennakot
Dishonored 2

Dishonored 2

Corvo palaa vahvistuksien kera. Ennakossa Dishonored 2

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Peliesittely alkaa veneestä niin kuin monet muutkin tehtävät Dishonoredissa. Kameran zoomatessa taaksepäin käy ilmi, että tällä kertaa kyse on höyryvoimalla toimivasta isokokoisemmasta vehkeestä. Valaita näkyy veden pinnalla, ja kokonaisuudessa on aimo annos omanlaistaan likaisuutta. Tämä on ehdottomasti Dishonored.

Tällä kertaa ei kuitenkaan olla Dunwallissa. Arkane-studion jatko-osassa nähdään jälleen korkeita rakennuksia ja kaupunkialue, mutta maisema on silti enemmän eurooppalainen ja vähemmän brittiläinen. Arkkitehtuurin ohella yleinen tunnelma tuntuu myös erilaiselta.

Aiemmin nähdyissä pelikuvissa mentiin Emilyllä, kun taas nyt pääsimme Corvon naamion taakse. Luvassa on Dishonored 2:n toimintaa kaikkein väkivaltaisimmillaan. Jostain syystä salamurhaajamme näyttää edelleen varsin kliiniseltä.

Tämä on mainos:

- Dust District on alueena siitä mielenkiintoinen, että ajoittain siellä iskee myrskyjä. Ilmassa riehuva pöly vaikuttaa näkyvyyteen ja siten hiiviskelyyn, ohjaaja Harvey Smith kertoi. Kohteinamme ovat vara-Overseer Burn ja Howlersien johtaja Paolo. Pelaaja saa valita, kumman perään lähtee vai lähteekö kummankaan. Harvey Smith vakuuttaa, että tehtävien ratkaisuun on monia erilaisia tapoja.

HQ
Dishonored 2Dishonored 2Dishonored 2Dishonored 2

- Kaikki ovat innoissaan Emilystä. Hän on uusi hahmo kokonaan uudenlaisilla kyvyillä. Corvo on silti se vakiintunut vanha kettu. Uusi ja outo Emilyllä on mielenkiintoista, mutta ensimmäisen pelin kolunneet kokevat eräänlaista kotiin palaamisen tunnetta Corvon kanssa.

Tämä on mainos:

Väkivaltaista lähestymistapaa suosivat pelaajat ovat varmasti mielissään Arkanen työstä jatko-osan suhteen. Onneksi myös hiiviskelyyn ja kärsivällisyyteen luottavat pelaajat on huomioitu. Vapaa valinta luoda oma pelikokemus näiden kahden ääripään välillä mieleisekseen oli se, mikä teki alkuperäisestä Dishonoredista klassikon. Tämä piirre näyttäisi tekevän paluun.

Vaihtoehtojen runsaus riippuu käytössä olevien välineiden ohella myös pelimaailman hyväksikäytöstä. Esittelydemossa pääsimme katsomaan verikärpästen hyökkäystä. Nämä hyönteiset pistävät Corvoa armotta, jos mies äityy liian vihaiseksi. Corvo voi itsekin hyödyntää näitä elikoita.

Dishonored 2
Dishonored 2

Valinnanvaraa riittää, vaikka valitsisi ohittaa kokonaan väkivallan ja jopa taikuuden. Nukutusnuolien sijaan näimme Corvon ampuvan tulinuolia, käyttävän veistä, ampuvan pistoolilla ja kantavan ruumiita. Visuaalisesti näyttävintä oli heittää kohde toisen kerroksen ikkunasta ulos. Tämän jälkeen Corvo pysäytti ajan, otti putoajan kiinni ilmasta kuljettaen pois paikalta ajan jälleen käynnistyttyä.

- Kyse on pelitavan valinnasta: matalan tai korkean tason kaaos, millaisiin voimiin haluaa panostaa ja millä tavalla haluaa pelata, Smith kertoi valottaessaan erilaisia pelitapoja Dishonored 2:ssa. Mukana on nyt enemmän ei-tappavia keinoja, kuten taistelun tiimellyksessä pahisten tiputtaminen heiltä henkeä pois ottamatta. Koko pelin voi halutessaan läpäistä erikoisvoimia käyttämättä.

Koimme pettymystä siitä, ettei esittelijä antanut meidän pelata itse Dishonored 2:hta. Tämän vuoksi pelistä ei vielä uskalla täysillä innostua. Hyvänä puolena on, että nyt ainakin on nähty kattavasti erilaisia pelitapoja.

Peli näyttää hyvältä. Se tarjoaa vaihtoehtoja. Maailma näyttää mielenkiintoiselta. Dishonored 2 julkaistaan 11. marraskuuta PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.

HQ
Dishonored 2Dishonored 2
Dishonored 2Dishonored 2Dishonored 2Dishonored 2

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Dishonored 2Score

Dishonored 2

ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Joulu saapui tänä vuonna aikaisin hiippailupelien ystäville.

0
Taas päivitys Dishonored 2:n PC-versioon

Taas päivitys Dishonored 2:n PC-versioon

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Dishonored 2:n startti ei ollut sieltä vahvimmasta päästä PC:llä. Ongelmien vuoksi Arkane Studios on nyt julkaissut jo toisen lisäpäivityksen numerolla 1.3, joka on...



Ladataan seuraavaa sisältöä