Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Jackie

Jackie

Murhatun presidentin vaimon sisäinen taisto ei puhuttele.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Arvioin vuosia sitten vakuuttavan draaman Lincoln, joka keskittyi Yhdysvaltain sisällissotaan ja orjuuden lakkauttamiseen johtaneisiin tapahtumiin. Täsmälleen samaan markkinarakoon koettaa osua myös Natalie Portmanin tähdittämä Jackie. Harmillisesti valittu aihe ei ole mitenkään merkittävä, vaikka toki henkilökohtaisesti kyse on ollut suuresta taistosta ja tragediasta. Tämän vuoksi elokuva tuntuu lähinnä Oscar-palkintoa tavoittelevalta draamalta, jonka aihe ei onnistu tekemään vaikutusta muuten kuin Portmanin pätevällä näyttelijäntyöllä.

HQ

Lyhyttä vuosiluvun kertomista lukuun ottamatta aihetta ei avata mitenkään. Kaikki tapahtumat ja henkilöt oletetaan ennalta tunnetuiksi ilman sen kummempaa esittelyä. Tarina keskittyy vuonna 1963 salamurhatun Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kuoleman jälkipyykkiin hänen vaimonsa Jackie Onassiksen näkökulmasta. Juoni hyppii toimittajalle kahvikupin ääressä istumisen, Valkoista taloa esittelevän videon ja toisaalta takaumien välillä. Tarina sinällään etenee ihan mallikelpoisesti keskittyen ennen kaikkea äkillisesti leskeksi jääneen rouvan henkiseen taisteluun julkisuuden ja oman surunsa kanssa. Ongelmaksi muodostuu jo aiemmin mainittu avainhenkilöiden esittelemättä jättäminen. Näin ollen jää täysin hämäräksi se, miksi juuri nämä henkilöt on päätetty elokuvaan sisällyttää. Keitä he ovat, mikä on heidän suhteensa edesmenneeseen presidenttiin, mitkä ovat heidän vaikuttimensa ja niin edelleen. Toisin sanoen leffan sanoman tarkoituksenmukainen ymmärtäminen edellyttää varsin kattavia pohjatietoja käsitellystä aikakaudesta ja sen henkilöistä. Moinen on yksinkertaisesti liikaa vaadittu.

Katsojan kokiessa ulkopuolisuuden tunnetta on seuraava fiilis se, että Jackie on tylsä elokuva. Kiirettä ei pidetä missään vaiheessa, ja päähenkilön tuskaan on hyvin vaikea samaistua puutteelliseksi jääneen esittelyn vuoksi. Portman on selvästi tehnyt paljon työtä roolinsa sisäistämiseksi, ja hän saikin Oscar-ehdokkuuden suorituksestaan.

Lisämateriaalina on yksi 22-minuuttinen katsaus elokuvan tekemiseen. Käytännössä kyse on rinkikehumisesta, jossa suitsutuksen keskiössä ovat ennen kaikkea Jackie Onassis ja Natalie Portman. Jackie-elokuvan kohderyhmänä on selvästi ollut omasta lähihistoriastaan kiinnostuneet amerikkalaiset, jotka tuntevat tapahtuman taustat ja henkilöt jo valmiiksi. Tämän vuoksi leffaa on vaikea suositella pohjoismaiselle katsojalle.

JackieJackieJackieJackie
Tämä on mainos:
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Jackie

Jackie

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Murhatun presidentin vaimon sisäinen taisto ei puhuttele.



Ladataan seuraavaa sisältöä