Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Sully

Sully - uroteko Hudson-joella

Clint Eastwoodin ja Tom Hanksin draama tosielämän sankariteosta

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Tammikuun puolivälissä 2009 New Yorkista lentoon lähtenyt kone osui lintuparveen, joka tuhosi molemmat moottorit. Kapteeni Chesley "Sully" Sullenberger teki ennenkuulumattoman päätöksen laskeutua Hudson-jokeen, ja lopulta kaikki kyydissä olleet 155 matkustajaa ja miehistön jäsentä selvisivät hengissä. Clint Eastwoodin ohjaama ja Tom Hanksin tähdittämä Sully käy läpi pakkolaskua seuranneen jälkipyykin. Ajoittain itseään toistava rauhallinen draama etenee omalla painollaan alusta loppuun ottamatta paineita oikein mistään. Elokuva perustuu Chesley Sullenbergerin kirjoittamaan kirjaan.

HQ

Leffan valitun käsittelytavan vuoksi sen kerronta etenee siten, että ajoittain kuulusteluihin kutsutut lentäjät käyvät muutaman minuutin kriittiset tapahtumat läpi useita kertoja elokuvan aikana. Loppua kohti tämä alkaa tuntua tylsältä. Ongelma on ilmeisesti ollut tekijöillä tiedossa, sillä pulmaa on pyritty poistamaan seuraamalla samaa laskeutumista erilaisten ihmisten näkökulmista. Mukana on muun muassa matkustajaa, pelastustöihin osallistunutta merimiestä ja radion toisessa päässä laskeutumista seurannut lennonjohtaja. Näin ollen erilaisia henkilöhahmoja on mukana melkoinen määrä. Tässä Sullyn rauhallinen tempo koituu siunaukseksi, sillä kiirehtimätön esitystapa antaa katsojalle riittävästi aikaa sisäistää kunkin henkilön osuus kokonaisuudessa.

Elokuvasta puuttuvat kokonaan draamalliset huippukohdat, sillä niitä ei oikeastaan ole kuin se yksi ja ainoa jokeen laskeutuminen. Näin ollen mielenkiintoisinta katsottavaa ovat kapteenin ja ensimmäisen perämiehen reaktiot niin itse tilanteessa kuin sitä seuranneessa jälkipyykissäkin. Tom Hanks leipoo hahmostaan varauksetta sankarin, mikä on ehkä ihan ansaittuakin ottaen huomioon urotyön laadun. Aaron Eckhartin esittämä perämies Jeff Skiles on kautta koko rainan kapteeninsa tukena toimiva apumies, ja tämä on varmaan ollut aivan tietoista.

Sully on helposti katsottava elokuva. Tapahtumissa kiinni pysyäkseen ei tarvitse millään tavalla ponnistella aivojaan. Otokset ovat varsin pitkiä ja tehdyt leikkaukset rauhallisia. Kaikki henkilöhahmot säilyttävät malttinsa kaikissa tilanteissa. Tällä on ehkä haluttu alleviivata ilmailuihmisten ammattitaitoa. Teknisestä toteutuksesta ainoastaan digitaalitehosteet jättävät toivomisen varaa, vaikka eivät varsinaisesti silmiin pistäkään.

Lopputekstien aikana ääneen pääsevät sekä kuvan että äänen voimin turmassa oikeasti mukana olleet ihmiset kapteenia ja perämiestä myöten. Tämä kiinnittää juuri nähdyn elokuvan vankasti todellisiin tapahtumiin tehden siinä sivussa lisämateriaalit täysin tarpeettomiksi. Ekstroina on kolme lyhyttä pätkää, joissa turman oikeasti kokeneet käyvät läpi tapahtuman eli juuri sen, jonka on juuri katsellut elokuvan keinoin onnistuneena draamana.

Tämä on mainos:

Sully on jälleen yksi sulka hattuun Clint Eastwoodille ohjaajana ja Tom Hanksille näyttelijänä. Oscareita ei tällä leffalla ehkä voiteta, mutta kaksikon vuosikymmenien ammattitaito on kaikille nähtävissä lopputuloksesta.

SullySullySully
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä