Keanu

Keanu on komediapari Key & Peelen osin vahingossa syntynyt parodia samaan aikaan tuotannossa olleesta John Wickistä. Siinä missä Wick pyörähtää käyntiin koiran murhasta, toimii Keanun dynamona kissavarkaus.

Yhtäläisyydet ovat toki löyhiä, koska sen sijaan että Keanussa ruodittaisiin eläköityneen rikollisen paluuta varjoisille kujille, seurataan siinä kahta syvästi lähiöelämän leppoisuuteen tottunutta miekkosta, joiden pitää yllättäen esiintyä uskottavina gangstoina. Perheenisä ja pössypää jäljittävät kaapatun kisun paikallisen huumekauppiaan toimistoon, eikä sellaisissa piireissä kelpaa näyttää liian pehmeältä.

Tämä onkin se lähtökohta, josta revitään huumoria kokonaisen 99 minuutin edestä. Ikävä kyllä katsojalle tulee melko pian selväksi, että 39 tai hyvällä tuurilla 69 minuuttia olisi ollut heti parempi kesto tälle pläjäykselle. Vitsit seuraavat toisiaan melko löysällä tahdilla, ja vaikka mukana on aivan helmiä hetkiä, ehtii niiden välillä päästä pitkästymään.

Keanussa on myös samanlaista epätasaisuutta, jota löytyy monista uudemmista komedioista. Saatan olla tulossa vanhaksi, mutta olen edelleen sitä mieltä, että leppoisa pössyttelykomedia ei kaipaa rankkoja toimintapätkiä, joissa kuolee kaksinumeroisia määriä porukkaa. Tunnelma heittelehtii liikaa, eikä Keyn ja Peelen hölmöily hyödy millään tavalla kovasta väkivallasta.

Elokuvan pelastaa täydeltä tyrmäykseltä se, että Keanu saattaa todellakin olla maailman söpöin kissanpentu. Mistään klassikkomateriaalista ei silti ole kyse millään mittarilla.