Warcraft: The Beginning

Sotaisat örkit etsivät uutta maailmaa elämiseen, heidän oman maailmansa tehdessä kuolemaa. Heidän johtajansa mustan magian avulla avautuu portti maailmaan, jota muun muassa ihmiset asuttavat. Ihmisten ja örkkien ottaessa yhteen maailman herruudesta, todellinen pahuus tekee nousua taustalta, joka saa örkkien rivit rakoilemaan. Yllättävien liittoumien kautta taistelu todellista pahuutta vastaan on alkanut.

Elokuva käynnistyy kertoen selkeästi ja hyvällä tahdilla örkkien historiaa ja tarkoitusperiä. Kun päästään avaamaan ihmismaailmaa, on kerronta jo aivan liian nopeaa ja hahmoja esitellään sellaisella vauhdilla, ettei mukana meinaa pysyä. Asioiden liian kiireinen selittely on selvä merkki, että elokuvaa on jouduttu typistämään varsin reippaalla otteella, jolloin myös hahmojen puheet ja toiminnat eivät ole aina loogisia katsojalle näytettyjen tapahtumien kanssa.

Elokuvan näyttelijävalinnat ovat varsin ristiriitaisia. Mukaan on saatu todella uskottavia ja tyylikkäitä persoonia yllättäin tietokoneella tehtyjen hahmojen joukosta, joiden vastapainoksi on sitten ihmisnäyttelijöitä aivan ylikiltteinä ja nuoren oloisina pallopäinä, jotka eivät tunnu istuvan elokuvan maailmaan ollenkaan. Näiden ääripäiden välistä löytyy tunnetumpiakin näyttelijöitä, joiden olemus on pitkälti poissaolevaa ja helposti unohdettavissa.

Örkkien johtajana toimiva Gul'dan (Daniel Wu) on mallinnettu uhkaavaksi ja istuu hienosti pimeitä voimia omaavan pelottavan örkkilauman johtoon. Ihmisten puolella myös taikavoimia omaavana suojelijana hääräävä Medivh (Ben Foster) näyttää vakuuttavalle hohtavine silmineen ja kaapuun kääriytyneenä. Ben Foster muutenkin tuntuu heittäytyneen näyttelijöistä eniten rooliinsa, saaden luonnolliselta tuntuvaa karismaa kohtuullisen luonnottomista lähtökohdista huolimatta. Hahmon kehittyminen huipentuu elokuvan loppupuolella hauskasti Evil Deadmäiseen tyylittelyyn, mikä on varmaankin ollut vain sattumaa. Ihmisten toista taikuria, Khadgaria, esittävä Ben Schnetzer löytyy näyttelijäsuoritusten toisesta päästä. Viattoman ja poikamaisen ulkonäön alta paljastuu väärällä tavalla koomisen kömpelö olemus, jolle on vielä lisäksi yritetty kirjoittaa tilannetta keventäviä kommentteja. Pakollisen huumorin edessä elokuvan tunnelma lässähtää ja vie aikaisemmin luodun asenteen raiteiltaan Schnetzerin johtamana. Pääosaa ihmisten puolella vetävä Travis Fimmel näyttää omaksuneen Viking -sarjasta tutun Ragnarin ominaispiirteet myös tähän elokuvaan, puhuen oudolla norjalaismurteella ja myhäillen pienin elkein kohtauksesta toiseen. Loppuajan Fimmel tuntuu vain olevan omissa mietteissään, eikä oikein saa hahmonsa, Lotharin, tunteista minkäänlaista otetta.

Vahvasta fantasiataustastaan huolimatta on Warcraft varsin uskottavasti tyylitelty elokuva. Visuaalinen ilme on räikeä mutta myös huolella toteutettu sekoitus realistista ja videopelimäistä ilmettä, joka kuhisee ties minkälaista oliota. Erityisesti örkit on mallinnettu tarkasti ja näyttävät eläväisille uskottavan kasvoanimoinnin ansiosta. Muutamille örkeille on myös kirjoitettu kirveenheilutusta ja örinää enemmän persoonaa, mikä auttaa kummasti heitä sekoittumaan paremmin ihmisnäyttelijöiden pariin. Itseasiassa osa näistä tietokoneella luoduista hahmoista on sympaattisempi ja inhimillisempi kuin heidän jäykät ihmisvastanäyttelijät.

Elokuva ei hirveästi säästele paukkujaan vaan lataa ruudulle kokoajan entistä isompia ja eeppisimpiä taistelukohtauksia, joten ainakin silmäkarkista elokuvassa pääsee nauttimaan. Kuvauksellisesti elokuva tekee perusvarmaa isonrahan työtä, josta ei moitittavaa löydy mutta mikä ei myöskään herätä minkäänlaisia tunteita. Samaa voisi sanoa musiikillisesta annista, joka on pitkälti vain patarumpujen kuminaa ja tuomionpäivän pasuunoiden pöhinää ilman persoonallista otetta.

Kiireellä läpiviedyn tarinan ja selkeän tapahtumien typistämisen takia elokuva ajautuu vaarallisesti tusinarymistelyjen suohon suurimmaksi osaksi pituuttaan. Lopussa yllättävät ja varsin piristävät käänteet kuitenkin nostavat vähän yleistunnelmaa ja luovat uskoa ohjaaja Duncan Jonesin taidoista elokuvantekijänä. Jones onkin sanonut, että hän joutui leikkaamaan noin 40 minuuttia pois alkuperäisestä visiostaan tuottajien pakottamana. Olisi ollut toivottavaa nähdä ohjaajan alkuperäisvisio edes bluray-julkaisussa mutta valitettavasti levyllä on samainen elokuvateatteriversio ja ekstroissa leikattuja kohtauksia löytyy vain noin 15-minuutin edestä. Nämäkin poistetut kohtaukset tuntuvat olevan pitkälti täysin toissijaisia varsinaisen tarinan kannalta ja ansaitusti leikattua turhaa täytettä.

Warcraft on sekasoppa asennetta, turhaa komiikkaa, huikeita visuaaleja ja tyhjänpäiväistä meuhkaamista muutamilla potentiaalisilla käänteillä höystettynä. Tämmöisenään se ei nosta kirousta videopeleistä tehdyistä huonoista elokuvista vaan rymistelee eteenpäin näyttävänä lauantai-illan toimintaviihteenä ilman tähdellisempää sanomaa. Kyllä elokuva ylittää täysin tyhjänpäiväisen trailerinsa asettamat odotukset mutta toinen katselukerta jo todistaa, ettei elokuva nykymuodossaan ole kuin efektitäytteistä kertakäyttötavaraa ja älykkäitä elokuvia ohjanneen Duncan Jonesin heikoin lenkki.