Batman v Superman: Dawn of Justice

Man of Steelin ohjaajana kunnostautuneen Zack Snyderin supersankarimammutti Batman v Superman on hieno esimerkki siitä, ettei yhteen ja samaan elokuvaan pidä änkeä liikaa tarinoita. Huippuluokan tehosteista ja pääosin erittäin onnistuneista näyttelijävalinnoista huolimatta kokonaisuus yskii, koska elokuvalla on yksinkertaisesti liikaa asiaa kerrottavana. Tämä taas johtuu siitä, ettei Batman v Supermanin ole tarkoituskaan olla oma itsenäinen kokonaisuutensa. Se on ainoastaan alkusoitto tulevien vuosien kuluessa julkaistaville seuraaville elokuville DC Comicsin sarjakuvista.

Tarina alkaa Man of Steel -leffan loppumainingeista. 20 vuotta rikollisten kauhuna toiminut harmaantuva Bruce Wayne (Ben Affleck) pääsee aitiopaikalta todistamaan Teräsmiehen (Henry Cavill) ja kenraali Zodin eeppistä rymistelyä keskellä Metropolisin kaupunkia. Bruce Wayne tunnistaa heti, millainen uhka ihmiskunnalle jumalan kaltainen Teräsmies voi pahimmillaan olla. Samaan aikaan nuori ja älykäs liikemies Lex Luthor (Jesse Eisenberg) tekee täsmälleen saman havainnon ryhtyen toimiin luodakseen aseen, jolla Kryptonin kasvatti voidaan tarpeen vaatiessa pysäyttää. Kulissien takaa manipuloimalla Luthor usuttaa Batmanin ja Teräsmiehen toistensa kimppuun, mistä koko elokuva tietysti saa nimensä. Leffan reunamilla häärii Wonder Womania, Flashia, Aqua Mania ja Lois Lanea. Kaikelle yritetään antaa tilaa, minkä seurauksena kukaan ei saa tarpeeksi ruutuaikaa.

Yllättäen onnistunein hahmo on aiemmin lähinnä keveitä ihmissuhdekomedioita tehtaillut Ben Affleck keski-ikäisenä Batmanina. Pitkä ura lepakkonaamion alla näkyy sekä ulkoisesti että sisäisesti. Asioihin suhtautumisesta puuttuu kokonaan aatteen palo ja nuoruuden into, jotka ovat korvautuneet kylmällä laskelmallisuudella. Sama pätee myös toimintakohtauksiin: taisteluun ei rynnätä pää kolmantena jalkana, vaan kokemus näkyy käytettävien keinojen häikäilemättömyydessä. Vain lopputulos ratkaisee eivätkä niinkään konstit, joilla maaliin päästään. Elokuvan loppua kohti alleviivataan myös Batmanin tietoisuutta omien kykyjensä rajallisuudesta: joskus on vain viisainta syöksyä seinän taakse suojaan tai juosta karkuun. Ei kannata mennä taisteluun, jonka tietää häviävänsä.

Henry Cavillin Teräsmies pohtii paikkaansa maailmassa. Avaruusolio tavallisten ihmisten joukossa, joka pystyy melkein mihin tahansa. Tästä tietenkin seuraa pohdintoja siitä, mitä hänen sitten oikeastaan pitäisi tehdä. Ehtana mammanpoikana Teräsmies kysyy tietenkin ensin neuvoa äidiltään, ja sen jälkeen oman kantansa kertoo myös puoliso Lois Lane. Aina yhtä kirkasotsainen ja korkeamoraalinen Teräsmies on mitä parhain kohde Lex Luthorin manipuloinnille.

En vieläkään kykene ymmärtämään, mitä tekijöillä oli mielessä uutta Lex Luthorin hahmoa luodessaan. Jesse Eisenbergin versio on jonkinlainen hybridi älykästä liikemiestä ja toisaalta mielenvikaista Jokeria. Eisenberg tekee työnsä tyydyttävästi, mutta itse hahmo on silti pielessä. Miehen motiivi vihata Teräsmiestä jää hämäräksi. Onnistuneinta antia on ehkä Luthorin eksistentialistiset pohdinnat Jumalan olemuksesta. Mieleenpainuvinta puolestaan on se, että Luthor silminnähden tärisee pelosta kohdatessaan vihaisen Teräsmiehen ensimmäisen kerran.

Visuaalinen silmäkarkki ja toimintakohtaukset ovat kokonaisuuden parasta antia. Kaikki näyttää ja kuulostaa juuri niin upealta kuin vain toivoa saattaa. Kaikki keskeiset henkilöt näyttävät ja käyttäytyvät esikuvilleen uskollisesti. Koska mihinkään ei ole aikaa syventyä riittävästi, auttavat katsojan ennakkotiedot DC Comicsin maailmasta elokuvanautinnon luomisessa. Energinen musiikki ei edes yritä jäädä taustalle, vaan puskee välillä nuottia tuutista sellaisella melskaamisella, että katsoja meinaa unohtaa elokuvan olevan pääasiassa visuaalinen media. Tarina rullaa eteenpäin hyvin ottaen huomioon, että kerrottavana on peräti 4-5 eri tarinaa, eikä elokuvan kokonaiskestokaan saa olla liian pitkä. Leffasta on julkaistu Blu-raylle noin 40 minuuttia pidempi ohjaajan versio, joka voi hyvinkin olla elokuvana parempi kuin tämä arvioimani teatteriversio.

Lisämaateriaaleja on peräti kaksi tuntia, ja ne ovat noin vartin pätkissä olevia katsauksia elokuvan eri puoliin. Ekstrat alleviivaavat sitä, miten paljon ajatusta ja rakkautta aiheeseen tekijöillä on ollut. Näin ollen on vieläkin harmillisempaa, ettei Batman v Superman saanut kertoa omaa tarinaansa, vaan joutui toimimaan pelkkänä esinäytöksenä tuleville elokuville.

Batman v Superman on upealta näyttävä ja kuulostava sarjakuvafilmatisointi, joka kärsii pahasti tarinan pirstaleisuudesta. Elokuva on ennen kaikkea visuaalinen kokemus, mutta sillä olisi ollut ainesta paljon parempaankin.