Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Revenant

The Revenant

Leo äheltää ja puheltaa itsensä kinosten lävitse Oscariin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Jenkit, siinä missä muutkin kansakunnat, pitävät sankareistaan. Yksi näistä on epäilemättä Hugh Glass, käymättömien korpimaiden kulkija, joka nousi otsikoihin painittuaan karhun kanssa ja raahauduttuaan sitten yksin takaisin sivistyksen pariin.

HQ

The Revenant kertoo Glassin tarinan, tai ainakin erään niistä. Glass ei itse koskaan kirjoittanut sanaakaan kokemastaan, mutta juttu levisi niin sanomalehtien kuin huhupuheidenkin muodossa. Modernin historiantutkimuksen mukaan on paljon mahdollista, että Glassin taru on kasvanut matkan varrella, ja tämän nimiin on lyöty aiemmin kummin kaimalle kuuluneita urotekoja.

The RevenantThe Revenant

Mutta eihän The Revenant mikään dokumentti olekaan. Sen sijaan se on Passion of the Christ ateisteille, jossa yksi mies haastaa luonnon ja koko maailman kieltäytymällä kuolemasta. Huhut elokuvan verisyydestä ja yleisestä raakuudesta pitävät paikkansa, vaikkei se välttämättä splatter-faneja suuresti heilautakaan.

Leonardo DiCaprio vetää Glassin roolin niin sanotusti tunteella. Suurin osa tämän "repliikeistä" onkin ähellystä, puhellusta ja vaikerrusta, joka voisi kaikessa runsaudessaan tuntua pidemmän päälle komediselta, ellei elokuva olisi muuten niin raastava.

Tämä on mainos:

Leo bongasi roolista viimeinkin kauan kaipaamansa Oscarin, mutta koen edelleen, että sillä paikattiin aiemmin sivu suun menneitä palkintoja. Vaikka DiCaprio onkin vaikuttava tässä kärsimysnäytelmässä, on kyseessä verrattain yksipuolinen suoritus, jossa ei ole mainittavaa tilaa monipuolisuudelle.

Myöskään muille näyttelijöille ei jää suuremmin tilaa, mutta Tom Hardy vetää taas kerran sangen vankan suorituksen. Hardyn roolihahmo on Glassia puheliaampi, joten tälle ovat langenneet elokuvan muistettavimmat repliikit. Etenkin monologi Jumalan löytämisestä nuotion äärellä on nyanssien juhlaa.

The Revenant on selviytymistarinana hulvattoman överi. Glass selviää toistuvasti tilanteista, jotka olisivat olleet 1800-luvun lääketieteeseen nojaavalle välitön menolippu kirkkomaalle. Leffaa voi jopa tarkastella The Martianin kolikon toisena puolena. Yhdessä selvitään tieteellä ja kekseliäisyydellä, toisessa raivolla ja kostonhimolla. Tällä kertaa scifi-tarina jää kuitenkin näistä kahdesta uskottavammaksi.

The Revenant on puolestaan raskaampi. Se mehustelee Glassin tuskalla, ähellyksellä ja brutaaliudella loputtomiin saakka. Ohueksi jäävä tarina ei välttämättä jaksaisi pitää mielenkiintoa yllä, ellei elokuva olisi niin jumalattoman kaunis. Karu, talvinen luonto vyöryy ruudulta niin, että kotikatsomokin alkaa tuntua viileämmältä. Upeat maisemat seuraavat toisiaan, ja kuvakulmat ovat usein mitä mielikuvituksellisimpia. Useammankin otoksen haluaisi kehystää suoraan seinälleen.

Tämä on mainos:

Kauneus ei pysty kuitenkaan yksin kantamaan tätä tarinaa. The Revenantissa on huikean intensiivisiä kohtauksia, mutta näiden pyrähdysten rinnalla on myös runsaasti kestävyysjuoksua muistuttavaa settiä, jotka pistävät katsojan koetukselle. Lopputulos kärsii tästä jonkin verran, mutta muuten paketti on vaikuttava.

The Revenant
The RevenantThe RevenantThe Revenant
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Revenant

The Revenant

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Leo äheltää ja puheltaa itsensä kinosten lävitse Oscariin.



Ladataan seuraavaa sisältöä