Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Black Mass

Black Mass

Johnny Depp muuntautuu raa'aksi elämäntaparikolliseksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Musta messu kertoo 1970-luvun puolivälistä aina 2010-luvun alkuun pääasiassa Bostonin alueella vaikuttaneen James Bulgerin tarinan. Johnny Deppin muuntautuminen kovan luokan rikolliseksi onnistuu yllättävän hyvin. Muilta osa-alueiltaan elokuva on pitkäveteisen varmalla otteella kerrottu rikosraina.

HQ

Erikoisen Bulgerin tarinasta tekee se, että mies toimi vuosikymmeniä FBI:n tiedonantajana. Tämä oli se keino, jolla hän kykeni jatkamaan rikollisia toimiaan vuosikymmeniä varsin rauhassa. Leffa perustuu aiheesta tehtyyn kirjaan, joten elokuvantekijöillä on ollut käytössään elävän elämän asiakirjojen lisäksi kokonainen romaani. Ohjaaja kertookin lisämateriaaleissa haasteen olleen ennen kaikkea se, mitä ottaa mukaan tarinaan ja missä järjestyksessä asiat kertoo. Ratkaisuna on ollut painottaa ennen kaikkea Bulgerin vaikutuspiirissä olleiden henkilöiden persoonaa ja osuutta tapahtumien kokonaisuudessa. Elokuvan rytmitys ja tempo vain ovat niin verkkaiset, ettei kokonaisuudesta lopulta jää mieleen juuri muuta kuin Johnny Deppin roolisuoritus.

Yleensä tällaisissa rikoselokuvissa kiireetön eteneminen toimii kokonaisuuden eduksi auttaen katsojaa tutustumaan moniin avainhenkilöihin ennen dramaattisia tapahtumia. Black Massin dialogi ei kuitenkaan onnistu imaisemaan katsojaa mukaansa, jolloin ruudulla vilisevät kymmenet nimet ja naamat jäävät herkästi noteeraamatta. Kun sitten laukauksia aletaan vaihtaa ja ruumiit kylmenevät, ei näiden heppujen kohtalo onnistu koskettamaan oikein millään tasolla. Mitään dramaattisia juonenkäänteitä ei ole rainaan mahdutettu, joten elokuva seurannee aika uskollisesti Bulgerin elämänvaiheita.

Kokonaisuuden parasta antia ovat maisemat. Elokuva filmattiin pääosin oikeilla paikoilla Bostonissa, joten ohjaaja on voinut käyttää paljon laajoja maisemakuvia. Avaruuden tunteen lisäksi ne kiinnittävät tapahtumat selkeästi tiettyyn aikaan ja paikkaan historiassa. Toinen mieleen jäävä asia on tapa, jolla usein varsin brutaali väkivalta pohjustetaan. Härskejä tekoja edeltää yleensä painostava hiljaisuus, ja Deppin hahmon ilmeettömällä naamalla vedetty monologi. Keino on tehokas, ja sen oppii huomaamaan varsin nopeasti tarinan edetessä.

Lisämateriaalit ovat tarpeellinen osa Blu-ray-julkaisua. Ensimmäinen katsaus paneutuu eroihin oikean elämän, kirjan ja elokuvan välillä. Toinen pätkä valottaa ennen kaikkea Johnny Deppin prosessia muuntautua varsin erikoiseen rooliinsa. Kolmas ja viimeinen lisäys on peräti tunnin mittainen dokumentti siitä, kuinka oikea James Bulger jäi kiinni 2010-luvun alussa. Lisämateriaalit onnistuvat kokonaisuutena vastaamaan juuri oikealla tavalla katsojassa heränneisiin kysymyksiin.

Tämä on mainos:

Black Mass on todellisiin tapahtumiin pohjautuva erittäin pitkäveteinen rikoselokuva, josta jäävät mieleen Johnny Deppin roolisuoritus ja kuvauspaikkana toimineen Bostonin monet maisemat.

Black MassBlack Mass
Black MassBlack MassBlack Mass
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Black Mass

Black Mass

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Johnny Depp muuntautuu raa'aksi elämäntaparikolliseksi.



Ladataan seuraavaa sisältöä