The Visit

Ainakin julkisuuden perusteella M. Night Shyamalania pidetään yhtenä aikamme ohjaajasuuruuksista. Miehen ansioihin luetaan muun muassa Kuudes aisti (1999), Signs (2002) ja Kylä (2004). Itse en ole näistä teoksista erityisemmin innostunut, koska usein niissä ratsastetaan jonkinlaisen mystisyyden selässä antamatta kuitenkaan tyydyttävää selitystä edes loppuratkaisussa. Yksinkertainen ja pienen budjetin The Visit on onneksi toista maata. Vaihtelevalla menestyksellä tihentyvän jännityksen alta paljastuu lopulta hyvin yksinkertainen tarina, joka on lähtökohdiltaan vieläpä erittäin epäuskottava.

Yksinhuoltajaksi jäänyt äiti on muuttanut pois kotoa 15 vuotta aiemmin, eikä ole sen koommin pitänyt yhteyttä vanhempiinsa. Nyt on kuitenkin tullut aika vähän lomailla, joten äiti laittaa kaksi lastaan julkiseen kulkupeliin pois kaupungin sykkeestä isovanhempien luokse viikoksi. Perillä käy hiljalleen ilmi, että mummussa ja papassa on jotain outoa. Tytär ja poika ovat innostuneet elokuvaamisesta, ja ovat ottaneet kamerat mukaan mummolaan. Koko elokuva on kuvattu ikään kuin dokumenttina lasten näkökulmasta.

Leffan lähtökohta on häiritsevän epäuskottava. Kuka laittaisi omat lapsensa viikoksi maatilalle, jonka omistajien kanssa ei ole ollut missään tekemisissä 15 vuoteen? Ja vieläpä tapaamatta paikan omistajia ennen kuin jättää jälkikasvunsa heidän vastuulleen? Toinen ongelma on epäonnistuminen kasvavan jännitteen luomisessa. Katsoja arvaa asioiden todellisen laidan jo elokuvan puolivälissä, mikä tekee rainan toisesta puoliskosta tylsää katsottavaa.

Varsinainen toteutus on onneksi kaikin puolin onnistunut. Silmiinpistäviä tehosteita ei käytetä, ja tapahtumapaikkana toimii lähes yksinomaan isovanhempien asuintalo. Näin ollen kantavaksi voimaksi nousevat näyttelijäsuoritukset. Erityisen onnistuneeksi on luonnehdittava lapsiparin ulosantia. Nuori ikä huomioon ottaen Olivia DeJonge ja Ed Oxenbould tekevät loistavaa työtä. Vastaavasti mummo Deanna Dunagan vastaa lähes yksinomaan ahdistavan tunteen luomisesta elokuvaan jättäen pappa Peter McRobbien hyvin värittömäksi taustalle.

Blu-ray-julkaisun lisämateriaalit ovat ärsyttäviä. Siis eivät edes yhdentekeviä vaan suorastaan ärsyttäviä. Poistettujen kohtauksien ja vaihtoehtoisen lopun lisäksi mukana ei ole kuin kymmenminuuttinen katsaus leffan tekemiseen. Ohjaaja lässyttää jonnin joutavaa roskaa, mikä alkaa riepoa viimeistään kahden minuutin jälkeen. Tämän voi katsoa saavutukseksi ottaen huomioon, miten yhdentekeviä julkaisujen lisämateriaalit tavallisesti ovat.

The Visitin ongelma on, ettei elokuva jätä minkäänlaista jälkivaikutelmaa itsestään. Ruudun tapahtumat rullaavat, mystiikka poistuu jo puolivälissä ja loppuratkaisun saapuessa kaikki on mennyt juuri niin kuin oli ounastellutkin. Kyllähän tämän kertaalleen katsoo, mutta omaan elokuvakokoelmaan muiden merkkiteosten seuraksi se ei päädy.