Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Gift

The Gift

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Aivan liian usein kauhuelokuva tarkoittaa rainaa, jossa verta lentää kaaressa litroittain sisäelinten levitessä pitkin seiniä ja katukivetystä. The Gift on kokonaan toista maata. Tihentyvä ahdistavuus ja hiljalleen riipivä kauhu luodaan kokonaan ilman väkivaltaa. Kliseisiin pelottelukikkoihinkin sorrutaan vain muutaman kerran. Pisteenä iin päällä tarina muuttaa muotonsa aivan toisenlaiseksi elokuvan edetessä.

HQ

Elämässään menestynyt Simon muuttaa vaimonsa Robynin kanssa Kaliforniaan. Paikallisessa marketissa vastaan tulee kouluaikojen vanha tuttu Gordo. Mies on hieman omalaatuinen, mutta vaikuttaa silti vilpittömältä tuttavuutta tehdessään. Ajan myötä tilanne kuitenkin muuttuu. Turvallisuudentunteen järkyttyä tilanne eskaloituu hitaasti, mutta varmasti kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua. On syytä painottaa toiseen kertaan sitä, että kauhun tunne luodaan kokonaan ilman väkivaltaa. Pääasiassa keinoina käytetään välittömän uhkan läsnäoloa ja tietysti sitä, että pelottavaa on juuri se mitä ei tiedetä.

The Giftin hehkuttaminen vaatisi elokuvan avainkohtien paljastamista, mikä taas pilaisi katsomiskokemuksen. Kantavana teemana on joka tapauksessa menneisyyden haamujen ilmaantuminen uudelleen avainhenkilöiden elämään 25 vuoden jälkeen. Tarinan koko kuva aukeaa niin henkilöille kuin katsojallekin vähitellen. Rytmitys on erittäin onnistunut, sillä kerronta etenee juuri sopivan rauhallisesti, ja sinä aikana on hyvin aikaa pohtia nähdyn herättämiä kysymyksiä. Lopetus tuo eräällä tavalla mieleen alkuperäisen Terminatorin: ruudun muuttuessa mustaksi on kaikki kerrottu viimeisen otoksen luodessa täydellisen pisteen leffan tarinalle.

The Gift ei aliarvioi katsojaansa. Joitakin asioita on tietoisesti jätetty näyttämättä, ja keskittynyt katsoja saa itse päätellä puuttuvat palat kokonaisuuteen. Lisämateriaaleissa on kommenttiraidan kera vaihtoehtoinen loppu, joka on jätetty pois juuri siksi, että se olisi suorastaan hieronut loppuratkaisun katsojan naamaan. Ohjaaja kuitenkin teki oikean päätöksen jättää tämä lopetus pelkäksi lisämateriaaliksi: hän uskalsi luottaa katsojan kykyyn ymmärtää näkemänsä.

Haluaisin kertoa ja analysoida katsomiskokemusta paljon enemmän. En kuitenkaan sitä tee koska - kuten jo mainitsin - samalla pilaisin toisten katsomiskokemuksen. The Gift on ehkä paras elokuva koskaan teemasta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Arvosanassa on yksi lisäpiste väkivallattomuudesta.

Tämä on mainos:
The Gift
The GiftThe GiftThe GiftThe Gift
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Gift

The Gift

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.



Ladataan seuraavaa sisältöä