Nex Machina: Death Machine

Suomen vanhimpiin pelitaloihin kuuluva Housemarque on tunnettu retrotunnelmaisista räiskintäpeleistään. Viime aikoina pääsääntöisesti Sonyn talliin työstetyt pelit eivät juuri ole tästä linjasta poikenneet, joten ei tule yllätyksenä, että Nex Machina jatkaa tällä samaisella luotihelvettilinjauksella.

Niin kuin puljun edellisetkin räiskinnät, ei Nex Machina paljoa juontaan avaa. Peli potkaistaan käyntiin, kun päähenkilö kaahaa scifimoponsa teknometsään, alkaa räiskiä silmittömästi päin juoksevia robottiököjä ja pelastamaan satunnaisia vihreitä ihmisiä pahisten kynsistä. Tällä ylhäältä päin kuvatulla menolla jatketaan sitten alle puolentoistatunnin päässä häämöttäviin lopputeksteihin asti, jonne kulkeva matka on jaettu viiteen eri maailmaan. Kaksi asiaa tulee hyvin selväksi: toimintaa ei tarvitse odotella eikä yksin olla.

Toiminnan ohjattavuus on yhtä selkeää kuin pelin päämäärä. Loputonta asearsenaalia mukanaan kantavaa hahmoa ohjataan vasemmasta tatista ja ampumasuuntaa oikeasta. Liian kiihkeän toiminnan alta pääsee pakoon vasemman liipaisimen alla olevasta syöksystä ja matkan varrella kerättyjä erityisaseita pääsee hyödyntämään oikealla liipaisinnapilla. Tuttuun Housemarque -tyyliin pelattavuus on hiottu laserveitsenteräväksi, eli hahmo tekee juuri sen mitä pelaaja haluaa. Tämä tuleekin tarpeeseen, sillä kymmenien monsuaaltojen rymistellessä kerralla päälle ei virheisiin juuri varaa ole. Hahmon kuollessa kertaosumasta tunnelma kiristyy pahimmillaan varsin tiukaksi, kun pelin edetessä vihollisaallot moninkertaistuvat ja taistelutantereet pienentyvät.

Nex Machinan viisi eri maailmaa sisältävät jokainen 15 erillistä tasoa robojen kanssa ja yhden loppuvihollisen. Maailmat vaihtelevat ilmeensä puolesta jonkin verran toisistaan, joten hektistä sotaa käydään mukavasti monipuolisissa ympyröissä. Tasoihin on piiloteltu kaiken maailman bonustavaraa kerättävistä hahmoista salatasoihin asti, ja muutenkin kenttien suunnittelussa on ajatusta takana. Hajotettava ympäristö ja lukuisat kulkureitit tarjoavat monenmoisen hyökkäysstrategian ohella taktista perääntymistäkin. Läpipeluusta huolimatta minulle jäi kuitenkin epäselväksi, miten pelissä edettiin. Välillä kärhämästä toiseen siirryttiin pelastamalla kaikki ihmiset, kun taas joskus samaiseen riitti kaikkien vihulaisten suolaaminen. Muutaman kerran jopa niin pelastettavia kuin tapettaviakin kohteita jäi taakse hahmoni jatkaessa eteenpäin.

Housemarquen Resogun-pelissä ensi kertaa käytetty Voxel-grafiikka tekee paluun Nex Machinaan. Lieväksi pettymykseksi Nex Machina ei kuitenkaan ole yhtä näyttävä kuin muutaman vuoden takainen edellinen räiskintä. Pelin ulkoasu on hiukan suttuista ja väripaletit jopa satunnaisesti rumia. Toki on hienoa, että maailmasta pystyy lähes kaiken tykittämään päreiksi. Kuitenkin kaiken sen kaaoksen alla on jo vähän vaikea saada selvää, mitä oikein tapahtuu. Pahimmillaan tulee mielikuva liian monen ilotulitteen aiheuttamasta taivaan värioksennuksesta. Peli on kuitenkin optimoitu niin hienosti, ettei meno nyi missään vaiheessa. Peli myös tarjoaa hauskoja suotimia ulkonäköä muuttamaan. Voxel-teknologian ansiosta kuvakulmaakin saatiin muutettua muutamaan otteeseen hauskasti kolmanteen persoonaan. Tämän tapaisia yllätyksiä olisin toivonut enemmän.

Hiukan ristiriitaisen graafisen ilmeen tasapainoksi loputon tulittelu tarjoaa upeat musat. Varsin demoskenemäiset teknorallit sopivat hienosti hurjaan menoon ja saavat pelatessa päänkin nykimään biittien tahtiin. Hyvää elektromusaa ja loputonta räiskintää komppaa vielä hauskasti retrohtava äänimaailma. Ammusten jylinä ja robottien piippailut kuulostavat hyvältä luoden juuri oikeaa kolikkopelitunnelmaa. Ainoastaan tyypillistä tappajarobottipuhetta jäin kaipaamaan kokonaisuudesta.

Housemarquen pelitarjonta alkaa toistollaan käydä jo vanhaksi, josta Nex Machina on hyvä esimerkki. Pitkälti samoja polkuja tallaava pelityyli on nyt jo nähty aika useaan otteeseen, eikä asian korjaamiseen riitä enää vain iso kasa uusia aseita tai erilaiset maailmat. Niin tai näin, jos ei ole kiinnostunut grindaamaan tasoja läpi jokaista salaisuutta tai tavoitetta suorittaen, on peli ohi aivan liian nopeasti. Kuitenkin aika- ja pistekisat muiden pelaajien kanssa saavat jotkut innostumaan pidemmäksikin aikaa. Sentään Nex Machina mahdollistaa nykyään niin harmittavan harvinaisen saman sohvan moninpelin, joka luonnollisesti tekee kokemuksesta astetta hauskemman illanistujaisissa. Joka tapauksessa Housemarquen on aika siirtyä eteenpäin kierrätyskeskusleimastaan näyttämällä, mitä kaikkea muuta voi vuosikymmenien pelintekokokemuksella saada aikaiseksi.