The Inner World

The Inner Worldissa seurataan Asposia-fantasiamaailmassa asustelevaa ja valtakunnan aikoinaan pelastanutta munkkia palvelevaa Robert-poikaa. Huilunenäinen märkäkorva ja muut asposialaiset elävät edelleen raivoavien ja viattomia kiveksi muuttavien tuultenjumalien pelossa, mutta Robert pääsee pian tositoimiin. Palatsiin varastelemaan lehahtanutta kyyhkyä jahdatessaan poika törmää valtakunnan salaisuuksiin, joita Robert ryhtyy selvittämään siipiveikon omistavan Laura-rosvon kanssa.

Pelin ulkoasu jakaa varmasti pelaajien mielipiteet, sillä yksinkertaisesti suunnitellut hahmot ovat karuudessaan kieltämättä halvan ja vaatimattoman näköisiä ilmestyksiä. Toisaalta Robertin ja kumppaneiden eleet, ilmeet ja muut hassuttelut on animoitu varsin tyylikkäästi jatkuvasti vähän pihalla olevan Robertin hölmöä toljotusta myöten. Myös pelin maalaukselliset taustagrafiikat ovat ilahduttavan yksityiskohtaisesti ja huolellisesti suunniteltuja, ja Robertin kotikaupungin kadut, kujat ja baarit tuntuvat eläviltä ja mielenkiintoisilta ympäristöiltä halki pelin. Hahmosuunnittelu ei kuitenkaan tunnu olevan ihan muun pelin yksityiskohtaisuuden tasolla, vaan Robert ja kumppanit erottuvat paljaudessaan kaikkea muuta kuin edukseen kentissä seisoskellessaan.

Hahmot tuntuvat mainion äänityöskentelyn myötä höpötyksineen vielä eläväisemmiltä. On harmi, että The Inner Worldin konsoliversioihin on päässyt livahtamaan tekstityksiin liittyvä harmistus, jonka myötä peli menee tilttiin jokaisen välinäytöksen kohdalla, jos pelaaja on kytkenyt asetuksista tekstitykset päälle. Kirjoitushetkeen mennessä Studio Fizbin ei ole liiskannut tätä turhauttavaa bugia, vaikka siitä on valiteltu taajaan pitkin nettiä.

The Inner Worldissa seurataan Robertin seikkailuja ympäri fantasiamaailmaa, ja pelin lajityypin perinteiden mukaisesti pelaajan on nuohottava kenttiä tarkasti etsiessään esineitä, joita yhdistelemällä ja käyttämällä reitti eteenpäin aukeaisi. Tuttu ja turvallinen seikkailupelien kaava on kuitenkin onnistuttu sössimään uskomattoman huonolla ratkaisulla, jossa pelaajan täytyy ohjaimen olkanappeja näpyttelemällä aktivoida kiinnostava esine, ja vasta tämän jälkeen sitä pääsee käyttämään. Ylipäätään oikean esineen valitseminen kentässä on pitkä ja tuskallinen tie, jonka aikana pelaaja joutuu pahimmillaan kulkemaan kaikkien kentän mielenkiintoisten kohtien läpi - The Inner World ei heitä valitsinta automaattisesti esimerkiksi Robertia lähimpänä olevaan esineeseen, vaan pelaajan on käytävä ne aina samassa järjestyksessä läpi. Ratkaisu on yksi hitaimmista, epäkäytännöllisimmistä ja turhauttavimmista pelimekaniikoista aikoihin, ja vaikkapa ohjaimen tatilla ohjattava kursori olisi ollut sekin huomattavasti toimivampi väline ympäristön tutkailuun.

On harmi, että The Inner Worldin maailmojen ihmetteleminen ja niissä toimiminen on onnistuttu vesittämään näin täydellisesti, sillä pelin lukuisat pulmat ovat sitäkin vinkeämpiä ja hauskempia. Pelin alussa Robert tarvitsee ritsaa, ja sellaisenhan saa toki rakenneltua tuossa tuokiossa känniin juotetusta madosta ja sopivan muotoisesta oksasta - The Inner Worldin huumori kukkii hienosti aivopähkinöiden muodossa, ja niiden särkeminen vaatii pelaajalta rohkeasti heittäytymistä mukaan pelin nurinkurisen maailmaan. Mukana on tosin mainio vinkkisysteemi, joka antaa ohjeita vaikeassa kohdassa etenemiseen askel kerrallaan ja näin kannustaa avunannon jälkeen yrittämään itse jatkoa.

Visuaaliset ja tekniset kömmähdykset tekevät The Inner Worldista turhan kiikkerän seikkailukokemuksen. Tällaisenaan Robertin sympaattiset edesottamukset sopivat seikkailupelien ylimmille ja kärsivällisimmille ystäville, mutta noviisien hermot tuskin kestävät The Inner Worldin terävimpien kulmien kanssa.