Darksiders: Warmastered Edition

"Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka." (Ilm. 6:4)

Noin vuosi sitten THQ Nordic julkaisi päivitetyn version nykyisille konsoleille jatko-osasta Darksiders II. Gamereactorissa pidettiin pelistä, mutta julkaisu itsessään tuntui melkoisen turhalta. Nyt areenalle astuu alkuperäisen pelin uusioversio nimellä Darksiders: Warmastered Edition. Julkaisusta onkin kulunut jo kuusi vuotta, joten päivitetty uusintakierros ei tunnu turhalta. Ajan kulumisen huomaa lähinnä pelillisissä puutteissa.

Darksidersin tarina innoittuu hämärästi Raamatun Ilmestyskirjasta. Maailmanloppu on tullut, ja neljän ratsumiehen on aika vastata kutsuun. Perille saavuttuaan toinen ratsumies War laittaa ranttaliksi huomaten kuitenkin, etteivät kolme muuta ole noudattaneet kutsuhuutoa lainkaan. Waria on huijattu, mutta kaatunutta maitoa on turha itkeä. Maailmanloppu on tosiasia, ja ihmiskunta on tuhottu. Äärimmäistä rangaistusta välttääkseen War saa tehtävän palata Maahan korjaamaan aiheuttamansa vahingon. Vahdiksi punanuttuinen ratsumies saa Jokerin äänellä puhuvan entiteetin.

Pelillisesti meno on Sonyn God of Warin ja Nintendon The Legend of Zeldan ristisiitos. Kolmannen persoonan taisteluita käydään, kykyjä päivitellään, pulmia ratkotaan ja puoliksi lineaarisissa maisemissa edetään. Paino on sanalla puoliksi, sillä periaatteessa koko ajan vain yksi reitti johtaa eteenpäin. Siitä huolimatta aiemmin kolutuille alueille voi - ja kannattaakin - palata.

Darksiders ei edustanut vuonna 2010 sitä terävintä pelisuunnittelua, eikä se tietenkään edusta sitä nytkään. Suurin yksittäinen verenpaineen kohottaja on kamera, joka pyörii lähes aina väärässä paikassa. Näin ollen näkymä on kuin pikkulapsi, jota täytyy jatkuvasti vahtia. Kenttäsuunnittelu on paikoin kummallinen hybridi tiukkaa putkea ja toisaalta avoimen maailman tutkimista. Rytmitys on pielessä sikäli, että joskus luolasto saattaa olla pomotaistoa myöten ohitse puolessa tunnissa, kun taas toisessa paikassa nurkkia saattaa joutua koluamaan kaksikin tuntia.

Hahmonkehitys on toimivaa ja aseiden nimitykset suorastaan hulvattomia. Samaan aikaan eri kykyjen päivittämisen seuraukset pitäisi kertoa huomattavasti selkeämmin, ja pelaajalle pitäisi suositella tiettyjä avainparannuksia. Mikäli valitsee kovan vaikeustason ja kehittää soturiaan väärin, saattaa seinä nousta kirjaimellisesti pystyyn pelin loppupuoliskolla. Siksi suosittelen pelaamaan ensimmäisen kierroksen helpoimmalla haasteella, ja lähtemään vasta uusintakierrokselle kovemman vaikeustason kera. Remasteroinnissa on ilmeisesti ollut jotain ongelmia, koska ajoittain hahmojen huulten liikkeet ovat selvästi epätahdissa kuultavan puheen kanssa.

Warin liikkeissä ja olemuksessa on tietynlaista raskautta, joka paitsi alleviivaa kovanaamaisen machoilun vaikutelmaa, myös hidastaa taisteluita. Onneksi hyökkäyksen voi keskeyttää tarvittaessa aivan kuten esimerkiksi God of Warissa. Tappeluita monipuolistetaan erikoishyökkäyksillä ja toissijaisilla aseilla, joita käytetään ajoittain myös pulmanratkontaan. Aikaa myöten allensa saa myös Ruinin eli Warin tulisilla vuohisilla siunatun ratsun. Tämä tapahtuu vasta pelin jälkipuoliskolla, mikä saa kohtaamisen tuntumaan entistäkin mahtavammalta. Kyllähän nyt ratsumies hevosen tarvitsee.

Visuaalisesti Darksiders oli jo alunperin mahtava, jolle remasterointi on tehnyt vain hyvää. Sarjakuvamainen tyyli on erittäin yksityiskohtaista ja omalla tavallaan persoonallista. Omaperäinen näkemys maailmanlopusta sopisi vaikka sarjakuvaromaaniksi. Synkästä aiheesta huolimatta värejä uskalletaan käyttää kautta linjan, mikä lisää katselunautintoa.

Harmillisesti ääninäyttelystä puuttuu persoonallisuutta. Liam O'Brienin asenne Warina tuo mieleen Clint Eastwoodin parhaina päivinään. Mark Hamillin hahmo Warin vahtikoirana kuulostaa aivan liikaa Batmanista tutulta Jokerilta. Itse roolisuoritus on onnistunut, mutta äänivalinta ei. Kaikki muut näyttelijät tuntuvat kärsivän jonkinlaisesta kurkkutaudista, sillä heidän koriseva murahtelunsa on täysin persoonatonta mörinää. Ainuttakaan suoranaista rimanalitusta ei joukkoon mahdu, mutta ilmeisesti budjetti tuli vastaan ääninäyttelijöitä valittaessa. Musiikki on aggressiivista maailmanlopun sinfoniaa, jota onneksi käytetään varsin säästeliäästi. Joskus pelkkä hiljaisuus on selvästi se tehokkain sävelvalinta.

Vaikka olisi joskus menneinä vuosina tullut Darksidersin pelanneeksi, on Warmastered Edition 20 euron hinnalla ehdottomasti hankkimisen arvoinen. Aiheeseen tutustumattomille peli on mitä loistavin aloitus sarjaan, jolle toivottavasti saadaan joskus oikea kolmaskin osa. Omana itsenään Darksiders on kasin kokemus, mutta pelilliset puutteet pistävät nykyään jo sen verran silmään, että arvosanaa on laskettava yhdellä pisteellä. Uusintajulkaisuna Warmastered Edition on ehdottomasti parempi kuin vuosi sitten julkaistu Darksiders II: Deathinitive Edition.