Suomi
Gamereactor
arviot
Transport Fever

Transport Fever

Rahalla saa ja hevosella, autolla, junalla, laivalla sekä lentokoneella pääsee.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Transport Fever on tuore, laajennettu versio Urban Gamesin vuonna 2014 julkaistusta Train Feveristä. Kuten nimestä saattaa uumoilla, fokusta on laajennettu käsittämään rahti- ja joukkoliikennevälineet niin maalla, merellä kuin ilmassakin.

Pelin tavoitteena on luoda jouhevia verkostoja sekä rahdin että populan kuljettamista varten, jotta yhteiskunta skulaa, kaupungit kasvavat ja oman firman kassaan ropisee enemmän rahaa kuin kaluston ylläpito ja uusiminen vaativat. Maailma avautuu vuodesta 1850, ja teknistä kehitystä löytyy aina 2000-luvulle asti päivittyvien liikennevälineiden ja monipuolistuvan teollisuuden muodossa.

Transport Fever on pääosin hyvännäköinen, ja menopeleistä löytyy yllättävää yksityiskohtaisuutta, etenkin kun ottaa huomioon, että ne esiintyvät useinmiten kartalla liikkuvina ikoneina. Ajokeissa on huomioitu jopa niiden ikääntyminen, joka näkyy ravan ja ruosteen määrässä. Maisemat ovat puolestaan hieman yksipuolisia, ja niihin kaipaisi elävämpää fiilistä.

Musiikkipuoli on suorastaan lupsakkaa, ja sitä löytyy kaikille Transport Feverin eri aikakausista. Muuten pelissä kuullaan lähinnä erilaisia suhahduksia, tööttäyksiä ja pörinöitä, kuten voisi odottaakin.

Tarjolla on erinäisillä ehdoilla muokattavan hiekkalaatikon lisäksi kaksi lyhyttä kampanjaa, yksi Amerikassa, toinen Euroopassa. Vaikka kampanjatehtävät poimivatkin hetkiä koko pelin aikahaarukasta, on niitä kummallakin mantereella vain seitsemän kappaletta. Lisäksi nämä ovat toistensa rakenteellisia klooneja, eli eräänlaisia laajennettuja tutoriaaleja, joissa molemmissa aloitetaan alkeellisesta pikku näpertelystä. Yhden kampanjan pelanneena ei välttämättä enää haluaisi uutta palikkatestiä.

Tämä on mainos:

Onneksi hiekkalaatikko tarjoaa teoriassa loputonta telmimistä. Eri aikakaudet ja karttavaihtoehdot yhdistettynä yli 120 erilaiseen menopeliin takaavat, että jokainen pelikerta on ainakin pinnallisesti hyvin erilainen.

Transport Fever

Transport Fever ei kuitenkaan ole simulaatiotasolla valtaisan syvällinen, eikä pelaajaa enää odota mitään suuria yllätyksiä parin pidemmän istunnon jälkeen. Tokihan ennustettavuus on enimmäkseen hyve simulaatiogenressä, mutta liikuteltavia palasia saisi olla enemmänkin.

Myös käyttöliittymässä on naputtamisen aihetta, aina vanhasta kunnon raidetyökalusta alkaen. Vaikka kiskoa saa laskettua maastoon verrattain vaivattomasti, alkaa verenpaine nousta heti jos raiteisiin pitäisi luoda jonkinlainen risteys.

Tämä on mainos:

Vaikka raiteet yhdistyisivätkin silmämääräisesti oikein kivasti, eivät ne lähemmässä tarkastelussa välttämättä solju yhteen ollenkaan, eivätkä junat siten löydä oikeille reiteille. Samaa liittymää voi joutua rakentamaan ja purkamaan useammankin kerran, ennen kuin peli viimein hiffaa mitä tässä nyt oltaisiin tekemässä.

Transport Fever on viimeistelemätön myös valikkojensa puolesta. Ergonomia ei selvästi ole ollut tavoitelistan kärjessä, ja etenkin suurten kalustomäärien hallinta on tönkköä näpertämistä. Ruudun saa helposti täyteen jos jonkinlaisia pikku inforuutuja, joista jokainen täytyy napsauttaa erikseen pois. Myös kokonaiskuvan hallinnasta tulee nopeasti työlästä vähänkin isommalla kartalla, joka ei ole omiaan nimenomaan suuriin kuvioihin tähtäävässä julkaisussa.

Lisähaasteena Transport Fever tarjoaa hieman perinteisistä Transport Tycooneista poikkeavan talousmallin, jossa kysynnän ja tarjonnan säätelemän tuotantoketjun täytyy toimia aina koko mitaltaan, että jotain tapahtuisi. Tämä tarkoittaa sitä, ettet voi vain toimittaa öljyä muovitehtaalle, vaan tämän pitää puolestaan pystyä toimittamaan lastinsa kulutushyödyketehtaalle, jonka taasen pitää saada tavaransa kuluttajille asti. Ketjua ei voi saada toimimaan pienemmissä osissa, vaan se pitää polkaista kerralla kasaan.

Kaiken lisäksi tehdas, jolla ei ole kysyntää, alkaa skaalata tuotantoaan alaspäin, ja jos et ole sattunut huomaamaan mitä on tapahtumassa, voi tuotantoketjun henkiinherättäminen olla työn ja tuskan takana. Sanomattakin on selvää ettei peli varoita erityisen äänekkäästi, kun jotain tällaista on tapahtumassa.

Näitä seikkoja voi toki halutessaan pitää "persoonallisina yksityiskohtina", joita jokaisesta tämän genren pelistä löytyy. Jaksava pelaaja oppii tanssimaan pelin nuottien mukaan ja kiertämään sen pahimmat sudenkuopat, joita voi myös tasoitella erinäisillä modauksilla. En epäile hetkeäkään, ettenkö tulisi viettämään Transport Feverin parissa vielä kymmeniä tunteja, puutteineen kaikkineen. Saattaisin kyllä kuluttajana harkita, onko 32 euron hintalappu aivan kohdallaan vielä viimeistelyä kaipaavasta pelistä.

Transport Fever
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Hienoja yksityiskohtia, halutessa suuri mittakaava, hyvä peruspeli
-
Kaipaisi syvyyttä, könkkö käyttöliittymä, viimeistelemätön
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Transport FeverScore

Transport Fever

ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Rahalla saa ja hevosella, autolla, junalla, laivalla sekä lentokoneella pääsee.



Ladataan seuraavaa sisältöä