Menneenä keväänä julkaistiin episodeiksi jaetun Hitman-pelin ensimmäinen jakso. Gamereactorin arviossa jälki miellytti, mutta epävarmuus tulevaisuuden laadusta mietitytti. Nyt kun seitsemäs ja samalla viimeinen jakso on julkaistu, on aika katsoa ensimmäistä kautta kokonaisuutena. Itseään toistavan rakenteensa ansiosta Hitman toimii myös osissa pelattuna.

Kaljupäinen agentti 47 tekee töitä salaiselle organisaatiolle nimeltä ICA. Esimieheltään - tai oikeastaan esinaiseltaan - herra 47 saa kuulla taustatiedot eliminoitavasta kohteesta ja toisaalta paikasta, johon on määrä soluttautua. Käskynannon jälkeen on aika pienelle valmistautumiselle ja eikun töihin. Kahta viimeistä jaksoa lukuun ottamatta pelaaminen tuntuu hieman kuin töissä kävisi: hengiltä päästettävillä kohteilla ei tunnu olevan mitään yhteistä. Suuri taustalla keikkuva tarina ei ole mitenkään selkeä, mutta samalla riittävän mielenkiintoinen kantaakseen ensimmäisen kauden loppuun asti.

Hitmanista nauttiminen vaatii tietynlaisen ihmisen. Jokainen tehtävä on eräänlainen pulma, jossa ratkaisee ympäristön havainnointi ja kärsivällisyyttä edellyttävä vaaniminen metsästäjän elkein. Ei ole mitenkään epätavallista joutua odottamaan kohdettaan minuuttikaupalla otollisessa paikassa, ennen kuin hengiltä otettava lopulta suvaitsee paikalle saapua. Tällainen peli asettaa tietenkin erityisen paljon vaatimuksia tekoälylle, joka toimiikin pääasiassa hienosti. Ajoittain vartijat kuulevat olemattomia ääniä tai huomaavat pelaajan betoniseinän läpi, mutta onneksi tällaiset kummallisuudet ovat hyvin harvassa.

Hitman on hiiviskelypeli, mutta lähimmistä kilpailijoista poiketen eteneminen tapahtuu asianmukaisessa valepuvussa keskellä päivää, ei suinkaan varjoissa yöaikaan hiippailemalla. Jokaisen tehtävän aikana tulee yleensä vaihdettua vaatetusta useita kertoja sen mukaan, mitä eteneminen kulloinkin vaatii. Eliminointitapa on vapaa, ja peli tarjoaa ison joukon toinen toistaan kekseliäämpiä keinoja. Kärsimätön pelaaja turvautuu ampumiseen, mutta hieman pitkäjännitteisempi sohva-agentti valitsee myrkyttämisen tai onnettoman tapaturman aiheuttamisen.

Tämä on mainos:

Varsinainen kohteen hengiltä ottaminen onkin aina jännittävä tapahtuma. On pidettävä huoli siitä, että teon jälkeen pystyy joko jatkamaan tehtävää tai pakenemaan paikalta hengissä ja huomaamatta. Pelimäiseen tyyliin kaikki paikalla olijat palaavat normaaleihin rutiineihinsa tietyn ajan jälkeen, vaikka olisivat juuri nähneet vieressä seisseen lomailijan saavan luodin päähänsä. Kaikki eliminoitavat kohteet maalataan jollakin tavalla pahiksiksi tai ainakin kamalien tahojen liittolaisiksi. Tarkoitus on varmaankin ollut vähentää pelaajassa mahdollisesti heräävää moraalista krapulaa.

Ohjaus on varsin kankeaa ja liikkuminen hidasta. Tämä entisestään alleviivaa sitä, ettei yksioikoiseen tulitaisteluun kannata ryhtyä. Lisäksi suuri osa toiminnoista suoritetaan painamalla oikeaa nappia seisomalla esineen tai asian vieressä. Tämä edellyttää tarkkaa pelihahmon oikein sijoittamista, mikä ei tietenkään kiireessä onnistu lainkaan. Kokonaisuutena ohjauksen kömpelyys ei siis haittaa, koska peli on suunniteltu tämä verkkaisuus huomioiden.

Jokainen tehtävä on ajateltu pelattavaksi moneen kertaan, joskin jo ensimmäiselle kierrokselle lähtiessä saa vinkkejä erilaisista vaihtoehdoista. Valikoista paljastuvat haasteet nimittäin ohjaavat miettimään tehtävää erilaisilla tavoilla. Nämä lähestymistavat ovat usein toisensa pois sulkevia, kuten haaste käyttää kaikkia valepukuja ja olla käyttämättä sellaisia lainkaan. Toista kertaa samaa tehtävää tehdessä pelaamisen voi aloittaa eri paikasta, erilaisessa asussa ja erilaisilla varusteilla. Jokaisessa episodissa on myös päätarinaan liittymättömiä sivutehtäviä, joissa hengiltä päästettävä kohde vaihtelee, mutta pelattava kartta säilyy samana.

Tämä on mainos:

Ulkoasultaan Hitman on vaatimaton. Liikeanimaatiot ovat sulavia ja piirtoetäisyys pitkä, mutta pinnoista puuttuu yksityiskohtia. Vastaavasti täpötäysi tori todellakin on täysi, mutta ruudunpäivitys ei missään vaiheessa nikottele kasvaneen kuormituksen alla. Äänimaailma koostuu pääasiassa erilaisista ympäristön äänistä ja kuunneltavista keskusteluista. Musiikkia käytetään epätavallisen maltillisesti.

Tallennusjärjestelmä on vapaa ajoittaisen automaattitallennuksen ohella. Tämä on ehdottoman tarpeellista, sillä hyvin usein onnistuminen merkitsee useampaa yritystä ja erehdystä. Erillisiin tallennuspisteisiin sidottuna Hitman olisi aivan liian turhauttava: alueella ristiin rastiin kävelevät ihmiset luovat niin paljon satunnaiselementtejä, että harvaan sijoitetut tallennusmahdollisuudet tekisivät pelaamisesta lähes mahdotonta. Kauden loppupuoliskolla jatkuva yritys ja erehdys alkaa kypsyttää. Toisaalta se viestii siitä, että toimintatapaa kannattaa harkita uudelleen. Parasta Hitmanissa on juuri se, miten moninaisilla tavoilla yhtä ja samaa tilannetta pystyy lähestymään.

Hitmanin ensimmäinen kausi on onnistunut. Nauttiminen edellyttää pelaajalta tietynlaista mielenlaatua. Suurelta tarinalta ei sovi odottaa liikoja, sillä enimmäkseen agentti 47 tekee vain työtään. Toivottavasti tulevaisuus tuo mukanaan ainakin yhden kauden lisää tätä samaa.