Bound

Jokaisen pelitarinan ei tarvitse olla suurta epiikkaa. Bound on tästä hieno osoitus. Pelin alkukohtauksessa raskaana oleva nainen astuu autosta ulos ja astelee kohti hiekkarantaa ja etäisyydessä häämöttävää taloa. Tuleva perheenlisäys tekee etenemisestä hidastempoista ja välillä onkin pysähdyttävä lepäämään ja menneitä muistelemaan.

Boundin peliosuus on omalaatuinen visualisointi jokaisesta muistikirjan sivulta löytyvästä muistosta hahmon lapsuudenperheestä. Ensimmäisen peliosion alussa nimetön kuningatar käskee aivan yhtä nimetöntä prinsessaa pelastamaan maailman sitä vaanivalta hirviöltä. Sitä mukaa kun kentät ja teemat vaihtuvat, myös hirviö muuttaa ulkomuotoaan, mutta alkuasetelma ei. Pelin abstrakti ulkoasu onnistuu kuitenkin tehtävässään: jokaisen teeman tunnistaa visuaalisesta annista ja kun tarina etenee, visuaalinen symboliikka alkaa aueta kenttä toisensa jälkeen enemmän ja onnistuu koskettamaan.

Plastic Studiosin itsensä mukaan Bound on epäpeli, joka keskittyy enemmän tarinaan ja vähemmän pelattavuuteen. Silti Bound ei ole silkkaa läpikävelyä, vaikka kieltämättä kehittäjäryhmän painopisteet ovat varsin selkeät. Kyseessä on nimittäin yksinkertainen tasohyppelypeli, pienellä ja helpolla ongelmanratkonnalla ryyditettynä. Pelin onneksi tasoloikinta ei juuri pääse toistamaan itseään, sillä kentät eroavat toisistaan myös mekaanisesti. Esimerkiksi painovoiman kanssa kikkaillaan parissakin kentässä, mutta molemmissa hieman eri tavalla ja pelaajan suuntavaiston mukavasti sotkien. Toisaalla taas loikitaan naruja pitkin ja toisaalla tuupitaan laatikoita.

Kuolla Boundissa ei voi, vaikka humpsahtaisi kentän reunalta tyhjyyteen. Myöskään eteen tulevat vihollisen kaltaiset eivät voi viedä henkeä pois. Tästä huolimatta mukaan on laitettu taistelumekaniikka ja varsin upea ja kekseliäs sellainen. Prinsessan liikkuminen pitkin kenttää muistuttaa nimittäin tanssia. Tapa, jolla hahmo liitää pitkin kenttiä on sulavuudessaan ja esteettisyydessään suorastaan runollinen. Siksipä kimppuun hyökkivät ilkiöt taltutetaan pistämällä baletiksi. Miksi hirviöt pirueteista ja muista kaikkoavat jää mysteeriksi, mutta minä en valita, sillä lopputulos on todella kaunis.

Ja kaunis Bound on muutenkin, tai siis ainakin tasohyppelyosuuksissa. Värejä ei säästellä ja visuaalisilla ratkaisuilla kerrotaan todella paljon. Teknisesti jälki on toki yksinkertaista, mutta visuaalisesti sitäkin loistavampaa. Ulkoasu - muun pelin ohella toki, tämän on kehittäjäryhmä itsekin myöntänyt - tuo mieleen hieman Journeyn ja ainoastaan hyvällä tavalla. Pelin keskuksena toimiva ranta naishahmoineen on sen sijaan käsittämättömän kankeaa jälkeä verrattuna siihen abstraktiin väriloistoon, jota tasohyppelyosuudet tarjoavat.

Pelattavuus itsessään ei kuitenkaan pärjää parhaille loikinnoille tai edes esikuvilleen. Vaikka jälki on kaunista, eteneminen on toisinaan varsin kankeaa ja etenkin prinsessan kääntyminen on joskus ärsyttävän epämääräistä. Sama pätee myös hyppelyyn. Alastulo ei napsahda aina tähdättyyn kohtaan ja humpsahtaapa prinsessa toisinaan myös tasojen läpi kohti äärettömyyttä. Pieni kankeus kontrolleissa ei sinänsä haittaisi, mutta pelin läpipeluun jälkeen se alkaa rasittaa tosissaan.

Nimittäin, tarinan alusta loppuun pelaaminen kestää vain alle pari tuntia. Kuolemia ei tarvitse pelätä ja tarina on erittäin hyvin kirjoitettu, joten pelin pelaa tahmeasta ohjauksesta huolimatta läpi kertaistumalla mielellään. Plastic on kuitenkin halunnut pelille uudelleenpeluuarvoa ja niinpä selkeää pelimäisyyttä on lisätty laittamalla palkinnoksi läpipeluusta speedrun-haasteet jokaiselle kentälle ja myös koko pelille. Speedrunning ei sovi pelin luonteeseen, eikä pelin kontrolleihin pätkääkään ja onnistuu vain ärsyttämään. Moni muukin tämänkaltaisen tarinasisällön keskellä toimiva peli on tyytynyt vain tarinasisältöönsä, nyt avattava sisältö tuntuu todella päälle liimatulta, vaikka kieltämättä lisääkin peliaikaa parilla tunnilla.

Niinpä loppujen lopuksi Boundin jättämä jälki on kaksihaarainen. Tarina on erinomainen, pienieleinen ja koskettava. Visuaalisesti peli on toisaalla erittäin kaunis ja toisaalla taas todella kankea. Tarina loppuu liian aikaisin ja läpipeluun tuoma bonus on aikamoinen antikliimaksi. Mutta pelkän tarinan vuoksi Bound kannattaa kyllä hankkia ja pelata. Omassa lajissaan Bound on kuitenkin omalaatuinen ja kekseliäs peli, eikä vain silkkaa kävelyä paikasta toiseen. Niinpä loppukysymys on sama kuin pelin tarinan itsensä alleviivaama: mitä voi antaa anteeksi ja minkä asioiden kannattaa vain antaa olla?