Umbrella Corps

Tätä nykyä Capcomilta häipyneen, ja oman pelitalonsa perustaneen Shinji Mikamin luoma Resident Evil on ehtinyt jo useamman vuoden haikailla toimintapainotteiselta reitiltään takaisin selviytymiskauhun pariin. Tämän vuoden E3-messuilla julkistettu Resident Evil 7 vaikuttaisi ensinäkemän perusteella vievän sarjan syvälle ahdistusta ja paniikkia synnyttävän kauhun ytimeen. Ennen virallista jatko-osaa Capcom on päättänyt julkaista faneille suunnatun, tiimipohjaiseen verkkoräiskintään painottuvan Umbrella Corpsin, joka saattaa tuoda äkkiseltään mieleen parin vuoden takaisen spin-off-räiskintä Operation Raccoon Cityn.

Resident Evil 5:n jälkeen sarja on saanut niin fanit kuin kriitikotkin laittamaan pettyneinä kämmenensä vasten kasvojaan huolimatta siitä, että Resident Evilin maailmalla on mielestäni potentiaalinsa toimia erinomaisesti myös kauhun ulkopuolella. Tämän suhteen Umbrella Corps päihittääkin jopa sarjan aiemmat mokailut kaikessa karmeudessaan.

Siinä missä Operation Raccoon City sisälsi moninpelin ohella myös Resident Evil 2:n ja 3:n tietämille ajoittuvan tarinatilan, kietoutuu Umbrella Corps erityisesti verkkokahinointiin. Pelaaja asetetaan zombipandemiasta vastuussa olleen Umbrellan palkkasotilaan saappaisiin, jolla otetaan osaa kahden kolmihenkisen ryhmän välisiin tiimiräiskintöihin. Umbrellan sotilaiden lisäksi hahmokaartia on mahdollista laajentaa pääsarjasta tutuilla hahmoilla, kuten Leon S. Kennedylla sekä Chris Redfieldilla. Sotilastovereista erottuakseen pelistä löytyy myös varsin kattavat mahdollisuudet yksilöidä hahmoaan niin erilaisilla varusteilla, väriyhdistelmillä kuin logoillakin.

Täysin ihmispelaajien väliseen kahinaan ei tarvitse tyytyä, sillä verkko-otteluita voi höystää tekoälyn ohjastamilla zombeilla. Nämä ovat kuitenkin valtaosan ajasta kiinnittämättä pelaajiin mitään huomiota. Vasta ammuttuaan yksittäistä zombia joutuu ympäri kenttää notkuvien tekoälyvihollisten ensisijaiseksi kohteeksi.

Uusista Resident Evil -peleistä tuttuun tapaan kamerakulma pysyttelee olkapään takana, joka on sijoitettu mielestäni liian lähelle hahmoa. Aseella ampuminen luonnistuu niin olan takaa kuin myös ensimmäisen persoonan kuvakulmasta tähdäten. Näistä ensimmäinen osoittautuu ironisesti tarkemmaksi vaihtoehdoksi. Tarkkuus onkin tässä pelissä valttia, sillä epäkuolleet imevät luoteja enemmän kuin sienet vettä sateella. Tämä saa jo yksittäisen tekoälyzombin kukistamisen tuntumaan kenties koko pelin suurimmalta saavutukselta.

Koska kyse on olan takaa kuvatusta räiskinnästä, on pelissä mahdollisuus suojautua myös seinää vasten. Kyseinen ominaisuus jää Umbrella Corpsissa lähestulkoon hyödyntämättä, sillä parin häviön myötä huomaa selviytyvänsä paremmin jatkuvalla liikkumisella eikä niinkään nurkan taakse suojautumalla. Ohjattavuus näyttää puolestaan siltä kuin hahmo liikkuisi leijulaudalla pitkin käytäviä. Ironisesti hahmon vauhti pysyttelee myös lähes samana riippumatta siitä, liikkuuko tämä seisten vaiko kyyryssä. Kokonaisuutena moninpeli jaksaa pitää otteessaan ensimmäiset pari ottelua. Kiinnostus verkkopuoleen lösähtää varsin aikaisessa vaiheessa eli silloin, kun pelikokemuksen riistävät ongelmat läsähtävät vasten kasvoja.

Graafisesti peli ei synnytä riemunkiljahduksia, sillä ulkoasunsa puolesta tekelettä voisi erehtyä luulemaan alun perin mobiililaitteille julkaistuksi latauspeliksi. Kuten tekstistä voi jo tässä vaiheessa huomata, on Umbrella Corpsista hankalaa keksiä hyvää sanottavaa. Uskon, että pelillä on ollut vielä suunnitteluvaiheessaan hyviä ideoita. Nämä kaikki on kuitenkin onnistuttu tuhoamaan. Tämä jättää pelaajan hämmentyneenä kysymään, mikä sai Capcomin julkaisemaan tällaista.

Vaikka Umbrella Corps painottuu vahvasti moninpelin ympärille, on peliin saatu myös kyhäiltyä jonkinlaista yksinpelin virkaa toimittava The Experiment -tila. Kyseinen pelimuoto koostuu yksittäisistä samaa kaavaa noudattavista tehtävistä, joissa pelaajan on kerättävä tappamistaan epäkuolleista ja muista pedoista saatavia DNA-näytteitä. Taustatarinaa kolutaan tehtävien välissä nähtävillä tekstinpätkillä, jotka palvelevat uskollisinta fanikuntaa eri päivämäärillä ja virusten nimillä.

Peli ei siis luo tarinansa osalta mitään merkittävää pääsarjan tapahtumiin. Valtaosa yksinpelin kentistä on erityisesti alkupuolella toisiaan muistuttavia jonkinlaiseen tutkimuslaitokseen sijoittuvia käytäviä. Myöhemmin pelaajalle avautuu myös pääsarjasta tuttuja kenttiä Raccoon Cityn kaduista aina Resident Evil 4:stä tuttuihin kylä-aukioihin. Sarjan faneille tutut, alkuperäisteoksilleen uskollisesti mallinnetut kartat eivät kuitenkaan onnistu tekemään itse kokemuksesta yhtään sen nautinnollisempaa. Itseään toistavaksi näytekeräilyksi osoittautuva yksinpeli painaakin Umbrella Corpsin yhdessä sen kehnon moninpelin kanssa niin pohjalle, etteivät sitä pelasta edes sen löyhät Resident Evil -juuret.

Umbrella Corps on pitkälti juuri sitä, mitä peliltä on voinutkin trailereiden perusteella odottaa. Peli ei linkity Operation Raccoon Cityn tavoin Resident Evilin juonikuvioihin. Sen sijaan Umbrella Corps tyytyy olemaan logoa ja muutamaa lisähahmoa lukuun ottamatta muusta sarjasta irrallinen ja sieluttoman halpa kyhäelmä. Se on kokoelma toinen toistaan puuduttavampia pelitiloja, joden pääpaino nojaa välttävään verkkopeliin vanhentuneella ulkoasulla.

Toivottavasti Umbrella Corps muistetaan ajan saatossa pelinä, joka jäi Capcomin viimeiseksi virheliikkeeksi Resident Evil -sarjassa.