Trials of the Blood Dragon

Olen suuri Trials-pelien ystävä. Sarja on ollut yksi suosikeistani jo vuosia, ja pelit ovat vain parantuneet jokaisen uuden julkaisun myötä. Trialsit ovat mitä parhain esimerkki pelistä, joka on helppo oppia, mutta samalla äärimmäisen vaikea hallita. Olen käyttänyt tuntitolkulla aikaa omien tulosteni hiomiseen tavallisissa radoissa, ja nautiskellut toisen samanlaisen verkossa jaettuja kenttiä pelaamalla. Trials on ollut niitä pelisarjoja, jonka uuden osan on aina voinut ostaa sokkona luottaen siihen, että tarjolla on laatua alusta loppuun. Valitettavasti näin ei ole enää.

Trials of the Blood Dragonin meno on oikeastaan ihan siedettävää niin kauan, kun saa pysytellä pyörän selässä. Ajettavat radat ovat varsin viihteellisiä, vaikka eivät koskaan ylitä Trials Fusionin tai Evolutionin korkeaa tasoa.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun pelaaja pakotetaan jalkautumaan. Tätä tapahtuu harmillisen paljon yhteensä 28 kentän aikana. Vertailun vuoksi Trials Fusionin kattaus tarjoili 58 rataa, johon ei tietenkään vielä ollut laskettu lisälatauksien kenttiä eikä käyttäjien omia tuotoksia. Vajaaksi jäävän sisällön voisi vielä sietää, mikäli mukaan laitettu tavara olisi ollut ehdotonta priimaa laadultaan. Näin ei missään nimessä ole, vaan lopputulos on jossain mielessä suorastaan nolo.

Ilman pyörää suoritettavat osiot muistuttavat rakenteeltaan perinteistä tasohyppelypeliä. Liikkuminen tapahtuu tiukasti kahdessa ulottuvuudessa, jonka lisäksi ammutaan hieman ja hypitään paljon. Sinällään tämä on ihan toimivaa, mutta toteutus on kaikkea muuta kuin nykyaikaisella tasolla. Ohjaus, pelimekaniikat ja fysiikka eivät yksinkertaisesti tue tällaista uudenlaista pelaamista. Vaikeus muodostuu näin ennen kaikkea rajoitteita vastaan taistelemisesta eikä siitä, että osiot olisi suunniteltu haasteellisiksi. Lopputuloksena tasoloikkaosioiden läpi luistelee kuin täi tervassa toivoen hartaasti, että kohta taas pääsisi pyörän selkään ajelemaan.

Loikkimisosioiden ainoa hyvä puoli on, että joskus ajo-osuuden jatkuessa tuliaseensa saa pitää. Ampuminen ajon aikana tuo peliin aivan uuden pelillisen ulottuvuuden. Toinen lisäys on, että joissakin radoissa eteneminen vaatii oikea-aikaista pintoihin tarttumista esimerkiksi suuria monttuja ylitettäessä. Pelistä olisi tullut paljon parempi, mikäli Red Lynx olisi pysytellyt tämän kaltaisissa uudistuksissa.

Trials of the Blood Dragon kertoo selvän tarinan toisin kuin sarjan aiemmat pelit. Juonessa ei ole mitään erikoista, mutta se toimii. Pelaaja ohjastaa vuorotellen kahta nuorta kollia, jotka ovat jostain syystä muuttuneet kyberkommandoiksi. Heppujen on sitten määrä taistella Yhdysvaltain kunnian puolesta neljännessä Vietnamin sodassa. Liioittelusta ja fiktiivisestä tarinasta huolimatta peli on väärällään humoristisia viittauksia kultaiseen 80-lukuun. Toiset vitsit toimivat tietenkin paremmin kuin toiset, mutta pääasiassa huumori on osuvaa.

Tiivistettynä Trials of the Blood Dragon sisältää kourallisen tyydyttävän tasoisia Trials-kenttiä ja joitakin viihdyttäviä vitsejä. Valitettavasti muu peli on silkkaa sekasotkua. Arvostan Red Lynxin halukkuutta kokeilla jotain uutta, mutta laadullinen vastakkainasettelu ajo- ja tasoloikkaosuuksien välillä on liian suuri. Trials-sarja ansaitsee parempaa kuin tämä.